Rajauskynän paluu – MAC Kajal Crayon

Meikittömät silmät ovat helpottaneet nopeita lähtöjäni jo pitkään, mutta hetki sitten törmäsin niin kiehtovaan silmämeikkiuutuuteen, etten voinut vastustaa kiusausta. MAC Kajal Crayon Eye-liner Kajal on pehmeä, pitkäkestoinen ja ihanasti liukuva silmämeikkikynä, johon tarttuminen tekee silmien meikkaamisesta pitkästä aikaa hauskaa. Koostumus levittyy iholle kuin lämmin voi, asettuu paikoilleen nopeasti ja kestää sitten mukana koko päivän käänteet rapisematta…

Turkoosi rajaus

Turkoosit kynnet houkuttelivat livauttamaan samaa sävyä myös hillittyyn meikkiin. Vaalean turkoosi rajaus toimi keltaruskean pohjan päällä hirmu kivasti ja sävyjen keskinäinen voimistus toimi ihanteellisesti. Jätin rajauksen ohueksi, jotta räikeä väri ei vie kokonaisuutta nimiinsä yksipuoleisesti, mutta tuikahtelee seasta piristävästi. Sama sävy on aiemmin esiintynyt koko teoksen pääosassa täällä. Huulille kerrostin kolmea eri huulipunaa, kun ensimmäinen…

Kultainen glitterhyökkäys

Tiedän, että kiireestä purnaaminen ei ole tyylikästä, mutta ihan ohimennen nyt kuitenkin mainitsen asiasta, sillä syy kultaisen glitterin liimaamiseen luomelle oli vastaisku rinnassa kohoavalle sykkeelle. Uskon vakaasti, että kimalteet silmissä jouluostoksetkin sujuvat sutjakkaammin, joten alla vielä resepti tähän muutoin simppeliin meikkiin. Kun glitterit on levitetty suoraan värittömälle luomelle, ne eivät näytä ylitsevuotavan juhlavilta vaan sopivat…

Keltaista ja lilaa

Nopeasti sutaistu värillinen arkihelppo, jonka teho nojaa vastavärileikkiin. Huiskutin luomelle keltaista – johon olen viimeaikojen blogitekstien perusteella vallan yksipuoleisesti tykästynyt – ja kimallutin ripsityven violetilla. Yksinkertaiset ainekset, mukavan tujakka soppa. Rakastan rajausten epämääräistä suttaamista, sillä pehmeä utu sopii ulkonurkista raskaalle silmälleni paljon paremmin kuin skarppi rajaus. Siksipä niitä siipirajauksia ei täällä juuri tavatakaan. Huulilla on voidemaista…

Keltainen kesämeikki

Etäisesti meikkijumalatar Linda Hallbergin lookista inspiroituneena – vikkelä ja veikeä kesämeikki, helpoin mahdollinen värileikki. Yhteistä näille ei taida olla kuin väri, mutta fiilis on ehdottomasti suoraan johdannainen. Yksinkertainen käänteispsykologian taidonnäyte: Ulkona romahtaa taivas niskaan hetkenä minä hyvänsä, joten verhoan itseni aurinkoiseen keltaiseen ja hakkaan päälle. Leppoisaa sunnuntaita, ystävät. Silmät/Eyes: MAC 24 Hour Extend Eye Base MAC Eye Shadow…

MAC Violetta

Turkoosi ja Violetta ne yhteen soppii, huomennakin pannaan meikkauskoppiin..! Olen täysin unohtanut ilakoida uudesta ihanasta violetista, joten teen sen nyt hätäpäissäni kolme minuuttia ennen töihinlähtöä. Sellaista se toisinaan on, arki ja bloggaaminen. Suunnitelmallisuus lienisi ihmiselle hyve, mutta minkäs teet kun ei ole kauhalla annettu. Hätäpaniikkijaarittelu seis, kuvat eetteriin ja juhannusaattoa päin. Viisaasti vapailla, toverit! Silmät/Eyes:…