Meikkien desinfiointi

Himottaako uusi huulipuna tai luomiväri, mutta rahaa ei juuri nyt olisi ylimääräistä? Kilauta kaverille ja ehdota vaihtokauppoja. Kaikkia meikkejä, kuten ripsiväriä tai tietynlaisia huulikiiltoja ei kannata pöpöriskin vuoksi lähteä vaihtelemaan, mutta suunnilleen kaikkea muuta kyllä. Jos joku väri on jäänyt vähemmälle käytölle tai kokonaan käyttämättä, saattaisi jollain kaverilla olla juuri sen sähkönsinisen mentävä aukko meikkipussissa. Kysy!

Käytettyjä meikkejä löytyy jonkin verran myös nettihuutokaupoista, kun harrastelijat ja ammattilaiset myyvät ylijäämiään. Nuuski ilmoituksen fiilistä ja tsekkaa käyttäjäpalautteet ennenkuin ostat.

Me löimme kaverien kanssa tarpeettomien ja tylsien meikkien kasat yhteen ja tongimme sulassa yhteisymmärryksessä toistemme aarteita. Moni tuote löysi uuden kodin, vaikka muutama ruskea huulipuna jäikin tyystin vaille emäntää. Kun valinnanvaraa on riittävästi, jossain kohtaa osaa jo sanoa ’ei kiitos’.

Samalla kun desinfioin uusia tulokkaitani, otin operaatiosta muutaman kuvan kiinnostuneille. Käyttämäni puolilitrainen Desinfektol P maksoi apteekissa 6,50e. Ei paha satsaus jaettavaksi kavereiden kesken, eikä edes omavaraissijoituksena. Säästeliäämpi olisi käyttänyt kapeampaa lasia, jolloin pinnan olisi saanut riittävälle korkeudelle pienemmällä määrällä. Omaan lasiini hulautin ehkä reilu puoli desiä. Meikkikierroksen jälkeen ylijäämän voi hyötykäyttää sellaisten välineiden tai pintojen desinfiointiin, jotka kestävät 70‰ alkoholia. Keksin heti parikymmentä kohdetta, mutta katsotaan paljonko on ehtinyt haihtua tätä kirjoittaessa.

Tarvitset siis lasin, riittävän vahvaa desinfiointiainetta ja reilun kasan talous- tai kasvopaperia.

Huulipuna käännetään kokonaan esiin, kastetaan kauttaaltaan alkoholiin, nostetaan valutusasennossa ylös ja pyyhitään paperiin. Älä käännä punaa pystyyn, ennenkuin kaikki alkoholi on kuivattu. Samalla tekniikalla putsataan puikkomuotoon pakatut luomivärit, poskipunat yms.

Voidemainen poskipuna pyyhitään paperilla. Varmistuksen varmistuksena voit pyyhkiä ensin kuivalla paperilla ja sitten alkoholiin kastetulla ja taas kuivalla, mutta oma mielenrauhani tyyntyy pelkästä pintakerroksen poistamisesta.

Luomiväreille ja muille puuterimaisille tuotteille riittää pintakerroksen pyyhkiminen paperilla. Pöpöt eivät juurikaan pesi näin kuivissa tuotteissa. Muista koukata paperilla myös kulmista.

Huulikiillot jakaantuvat kahteen. Huulikiiltoja, joiden sieniapplikaattoria säilytetään hylsyn sisällä, on mahdotonta desinfioida. Kiillot, joissa on hylsyn ulkopuolella oleva sivellin, voi uittaa alkoholissa. Pyyhi ensin kaikki siveltimessä oleva tuote paperiin, painellen reilusti tyvestä asti. Kasta sivellin alkoholiin, painele ja kääntele sivellintä lasin pohjaa vasten kunnolla, nosta ja kuivaa. Rullaa hiukan tuotetta ulos, pyyhi ja toista upotus. Samalla tavalla voit puhdistaa myös kaikki valo- ja peitekynät. Kuivaa huolella, ettei alkoholia pääse hylsyn sisään.

Kynsilakkojen kanssa on vähän niin ja näin. Jos olen ihan varma, että kukaan ei ole käyttänyt lakkaa varpaissaan (eli kyse on esimerkiksi tavaratalon testeristä), asia on sillä pihvi.  Olen siinä uskossa, ettei kynsilakan kaltaisen kemikaalisekoituksen seassa elä mikään sormista lähtevä. Varvassieni-infektiostakaan en ole ihan varma, mutta tässä asiassa mielenrauhani on kärkevämmin äänessä. Jos jollain on tästä varmaa tietoa, jättäkää kommentti.

Suttaisen kynsilakkapurkin reunukset saa kätevimmin siistiksi puhtaalla asetonilla, jota saa apteekista ja rautakaupasta. Käytän sitä aina varpaankynsien lakanpoistajana, koska vihaan kyykkiä glitterin kimpussa huonossa asennossa.

Omaan makuuni kaikkein varmimpia kierrätysostoksia ovat puikkomaiset tuotteet, mutta kuten todettua, tämä on kiinni myös omasta pöpökammoisuudesta. Huulipunat ja kiillot kannattaa muuten desinfioida myös huuliherpeksen jälkeen, ettei kierre jää päälle.

Olettekos te siellä koskaan ostaneet käytettyä kosmetiikkaa?

Taustalla soi: One Republic

9 Comments Lisää omasi

  1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

    Niin ja kynät, ne unohtuivat. Ensin teroitus, sitten upotus ja kuivaus. Teroittimen voi suihkia puhtaaksi alkoholilla.

  2. Sonia sanoo:

    Mä yritin kerran poistaa lakkaa asetonilla. En tiedä, miksi se oli niin tuskaista, mutta en saanut sillä lakkaa lähtemään ollenkaan niin hyvin kuin normaalilla lakanpoistoaineella. Pakko oli vaan hinkutella, olivat meinaan unohtaneet mainita, että nukutukseen sairaalaan ei saa tulla kynsilakkaa kynsissä, ja ainoa sairaalassa oleva kynsilakan poistamiseen soveltuva aine oli asetoni. Luulin, että juuri se asetoni olisi se, mikä lakan irrottaa, mutta se sairaalan käyttämä myrkky ei ainakaan mun lakkoihini oikein tehonnut. Tiedä sitten huijasivatko, oli kuitenkin jotain Neo Amiseptia ;P

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Toi kynsilakka on sairaalassa kyllä niin veteen piirretty viiva. Mä tiedän potilaita, jotka ovat menneet ranneleikkaukseen rakennekynnet kyydissä kun toisilta kielletään kynsilakka jo polven tähystyksessä.. Riippuu kai kuka operoi ja mitä, mutta kahta täysin erilaista linjaa tämän kanssa vedetään. Jos joku asiaa tunteva osaa antaa ajantasaisen käytäntökuvauksen, niin pliis, kerrothan.

      Veikkaan, että kyse ei ehkä sitten ollut tavallisesta asetonista, sillä lähtee kyllä kaikki. Tai sitten vika oli pumpulissa?

      1. Sonia sanoo:

        Pitäisi siitä kyllä ehdottomasti muistaa sanoa, jos sairaalassa on tuollainen käytäntö. Siihen ne sen sanoivat liittyvän, että kynsien väristä näkee voinnin – jos menee siniseks ni ei oo kuulemma hyvä. :D Ehkä mulle ei sanottu siksi, että olin lastenosaston puolella. Ikää oli 16. Vois silti kuvitella, että ohjeet on samat kaiken ikäisille nukutukseen tuleville…

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Mun mielikuvissa on olemassa sellaisia vanhempia jumalolentoja, jotka lääkäröivät potilaitaan jossain tämän maailman ulkopuolella. Ehkä sellaiselle ei vain tullut mieleen että 16-vuotiaskin voisi käyttää kynsilakkaa? :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.