Punainen on lempihiusvärini, mutta sen ylläpito vaatii vaivannäköä. Punainen pigmentti haalistuu etenkin hyväkuntoisesta hiuksesta suht rapsakkaa vauhtia ja mikäli haaveissa ei ole kummallinen muotinäytöstukka, asiaan on puututtava vähintään kuukauden välein. Tai miksei useamminkin, jos värin haluaa pitää oikein hehkuvana. Oma ylläpitoinnokkuuteni on vähän laiskanpulskeaa sorttia. Omasta kampaajakäynnistäni tulee tällä viikolla täyteen yli kuukausi ja nyt…
Avainsana: Biozell
Biozellin parhaat
Seuraa Tigistin tunnustus: On olemassa muitakin merkkejä, joita uskaltaa käyttää. Hyviä tuotteita saattaa löytyä ihan täältä koto-Suomestakin, kuten lokakuussa eräästä pressitilaisuudesta saatu lahjuskassi todisti. Biozellin hiusvärin testasi viime vuoden puolella ystäväni Jenni ja nyt olen itse saanut sen verran tuntumaa muuhun tuoteperheeseen, notta niistä teille muutama sananen. Sain kokeiltavaksi kaksi sampoo+hoito -settiä, hoitoöljyn ja kuivasampoon,…
Sentinvenyttäjän kotivärjäys
Hiusten omatoiminen kestovärjäys ei ole aina varma voitto. Sivusilmällä olen joitain kertoja seurannut kampaajan kiemurtelua, kun asiakas on omakätisesti saanut aikaan täysvartisen katastrofin. Vahinkojen korjaaminen on hankalaa, mutta milläs kerrot sen kyynelehtivälle naisenalulle? Kotivärjääminen on kampaajapalveluksia edullisempi vaihtoehto, mutta vaihtoehdot rajallisemmat ja lopputulos epävarmempi. Pelkästään tietämättömyys saa aikaan vahinkoa, mutta kun siihen yhdistetään standardoitu pakkaus,…