No niin, uusi lyhyt tukka ensimmäistä kertaa näytillä kiharrettuna.Täytyy sanoa, että se muutama sentti, mitä tässä on eroa sivupalkissa näkyvään edelliseen tukkaan, on hyvin oleellinen määrä kiharruksen kannalta. Näin lyhyttä tukkaa ehtii hädin tuskin kieputtaa raudan ympärille, kun se jo on ajettu loppuun. Alimmaisia on hankala saada raudan väliin lainkaan ja se päälaen puhveliosuus on valitettavasti ennallaan.

Noh. Koska tukka nyt on tämän mittainen eikä joka päivä maistu pelkkä teinipöyhintä, olen keksinyt oman tapani lakaista taidottomuusongelma maton alle. Kiharran päällimmäiset hiukset suht tiukalle korkkiruuville, teen keskelle loivempaa mitäsattua ja alimmaiset luiskat jätän kylmästi suoraksi. Kun sekaisin on suoraa ja kiharaa, loivaa ja luonnollista, lopputulos näyttää pienen ravistelun jälkeen aika hyvältä. Olen huomannut myös, että kun alimmat kerrokset jättää suoraksi, tukasta ei tule liian muhkea, vaan sillä lailla sopivasti luonnonkiharamaisen vallaton.

Nyt kaikki juttua lukevat kampaajat voivat lopettaa hihittämisen, sillä tukanlaiton kuvailuosuus on ohi. Totuus on, että en toteuta mitään rutiinia tai tiettyä tapaa, mutta noin niinkuin fiilispohjalta suunnilleen näin. On todennäköisesti kampausetiketin emärike jättää kiharan sekaan suoria osioita, mutta omaan silmääni se tekee tukasta hauskasti viimeistelemättömän ja lopputulos kiekuu sitä, ettei asialla olla otsa rypyssä.

Seuraavaksi veikkaan kasvattelevani kuontaloon pikkuisen lisää pituutta, mutta eipä tässä tällä tyylillä odotellessa tarvi itkuunkaan ruveta. Mun tukka, mun tyyli – hyvä diili.

Mielipiteitä?

Niin ja loppuun kulissikevennykseksi tällainen muutaman kuvan ”Miksi inhoan hiuskuvaamista pimeällä ilman apukäsiä” -kollaasi. Yrittäessäni tähdätä käsivaralla hiusten takaosioon, sain kuvattua muunmuassa oven, korvantaustat sekä yhden autenttisen pimiökuvan.

Taustalla soi: Paloma Faith