Silmätulehdus ja meikkaaminen

Terve! Mitä kuuluu? Viilankantolupa täällä heiluttaa valkoista lippua ja taipuu viimein kirjoittamaan hakusanalistauksissa ihastuttaneesta ja kauhistuttaneesta silmätulehduksesta. Puski nimittäin sellaisen päälle tuossa loppuviikosta ja nyt kahden oireettoman päivän jälkeen olen valmis avautumaan kokemuksestani. Tankataan tässä aluksi vielä varmuuden vuoksi perusasiat kuntoon: Minä en ole lääkäri, eikä tämä ole lääketieteellinen julkaisu. Kerron alla, miten itse yhdistin silmätulehduksen…

Kauneusblogin hakusanat, osa 5

Eli murusia tiedon valtatiellä. Aika jännä kakkuhan näistä taas leipoontui. Konsepti lienee jo aiemmista osista tuttu? 21. ”rexona maximum protection käyttöohje” Mmm, niinno se on dödö. Laita sitä kainaloon. 49. ”mess no more kynsi” Onko tässä haettu apuja jonkun mainossloganin suomentamiseen? Lukeeko googlekääntäjä mun blogia? 82. ”eyeshadow and flame ilona” Sinulla kesti 54 sekuntia selvittää, että osoite…

Kauneusblogin hakusanat, osa 4

Hihhooo, sellainen aamu. Aloitin päiväni Saaran tyrmistyttävällä uutisella ja koko päivä on mennyt ihan haamuiluksi. Koska nauraminen on ainoa asia, jolla murheen ja kaihon saa syrjään, päätin että tänään tsekkaillaan taas avainsanoja. Ja nauretaan vaikka väkisin! Väkisin! 14. ”naked meikkipaletti” Ihan pikkuisen tuli tästä hausta sellainen kaiku, että oliskohan ensin haettu ilman tuota jälkimmäistä sanaa ja saatu siitä…

Kauneusblogin hakusanat, osa 3

Saisiko olla lisää hakusanarakkautta? Täältä linkoaa! 8. ”viilankantolupa epänapitus” Täysin käsittämätön määrä hakuja tällä kirjainyhdistelmällä! Ehkä yksi ja sama tyyppi, joka ei osaa käyttää selaimen osoiteriviä? Tai kirjanmerkkejä? 21. ”silmätulehdus tarttuu” Jee, parannusta! Viime kerralla tällä haulla päästiin pallille nro 17. (Ihan oikeastiko joku muka osaa ulkomuistista lyhentää seitsemännelletoista?) Ja joo, tarttuu. 32. ”silmätulehdus ripsiväri” 33. ”silmätulehdus tarttuminen”…

Kauneusblogin hakusanat 2.0

Tarkastelin blogianalytiikan hakusanaihmeitä reilu kuukausi sitten ja nyt olisi luvassa uusintakierros. Viimeisen kuukauden aikana blogiini on eksytty muun muassa seuraavien hakujen kautta: 17. ”silmätulehdus tarttuminen” Okei. Tämä nähtiin jo viime kierroksella, joten ehkä se ansaitsee vakavan vastauksen. Silmätulehdus tarttuu ensin molempiin silmiin, sitten kaukosäätimestä sukulaisiin ja lääkärireissulla bussin pysäytysnappulasta loppukylään. Yksi neuvo elämään: Älä kaivele, vaikka kutittaa….

Silmätulehdus

Tämä vinkkikooste on muhinut luonnoksissa jo pidempään, joten olihan luonnollista että konkreettinen tilanne napsahti nyt eteen. Käytän piilolinssejä useammin ja pidempään kuin silmäni kestäisivät ja eilen oltiin jo siinä pisteessä, että haparoin työpäivän läpi puolisokeana, kun en enää tohtinut rasittaa kutisevaa silmää enempää. Hain lekurilta tipat ja nyt muutama päivä edetään erikoisjärjestelyin. Silmätulehdus tarttuu valitettavan…