Tehdasvierailulla Nurmella

Virolainen luonnonkosmetiikkabrändi Nurme kutsui ryhmän bloggaajia tehdasvierailulle kurkkimaan käsintehtyjen tuotteiden valmistusta ja kuulemaan lisää sarjan taustoista. Retken järjesti sarjan maahantuoja NHS. En ollut entuudestaan tuttu Nurmen tuotteiden tai tarinan kanssa ja lähdin uteliaana matkaan edustamaan epätyypillistä, vähän skeptistä luonnonkosmetiikkakäyttäjää. Minulla ei ole mitään luonnonkosmetiikkaa vastaan, mutta tietynlainen julistaminen on aavistuksen vieraannuttanut tästä konseptista, niin etten mitenkään…

Hiekkasaippuaan höpsähtänyt

Olen jo vuosia hautonut kasaa Lushin paloja, mutta vasta nyt olen päästänyt irti niiden emoamisesta ja ottanut ne käyttöön. Jollain psykologian asiantuntijalla olisi tätä käyttäytymisestä varten varmaan hoitopolku jos toinenkin, mutta ei mennä nyt siihen. Pohjalta noustaessa on parasta juhlia pieniäkin edistysaskeleita. Mietitään sen sijaan mieluummin sitä, mikä saa ihmisen hieromaan itseensä hiekkaa? Siis samaa…

Kosmetiikkashoppailua Bellapuodissa

Hei ihanaiset, luvassa veronpalautuspäivän kunniaksi päätöntä ostosmaniaa! Bellablogien neljännessä kalenteriluukussa tutustutaan yhteistuumin Bellapuotiin, joka kokoaa samaan osoitteeseen paksun nipun kauppiaita. Kaikenlainen ostostelu onnistuu muutamalla klikkauksella ja postikulut maksat koko tilauksesta vain kerran. Paitsi tänään. Sattumaa tai ei, juuri tänään lähtevät nimittäin Bellapuodista kaikki toimitukset ilman postikuluja. Siis ihan jokainen, ihan maksutta. Agentti Allekirjoittanut kahlasi puolestanne…