Kesän loppuneet kosmetiikkatuotteet

Saadut ilmaistuotteet merkitty* ja mainoslinkit°. Kesällä kului runsaasti aurinkovoidetta (jei!), yllättävän paljon vartalotuotteita ja muutamia tuttuja suosikkeja, joista on jo aiemmin ollut puhetta. Eräillä tyypeillä oli tullut kilometrit ennenaikaisesti täyteen, mikä on aina sääli. Tuotteita on hirmuinen läjä, joten yritän pitää ulosannin tiiviinä ja käsitellä tuotteet kuvassa vasemmalta oikealle. Kasvot [comfort zone] Essential Toner -kasvovesi…

Loppuneet helmikuu 2018

Helmikuussa kuluttelin loppuun sievän satsin ihonhoitoa ja pari omenaista pesua sekä saattelin autuaammille suttailumaille kaikkensa jo antaneita meikkituotteita. Fiilistelyrönsyilyn vuoksi alle punoutui jopa omalla mittapuullani pitkä teksti, joten täppään poikkeuksellisesti jo tässä alussa, että teen **-merkittyjen tuotteiden kanssa töitä ja *-merkityt on joskus aikanaan saatu blogin kautta. Ihonhoito Sephora Supreme Cleansing Oil on perushyvä ja…

Mandariinikynnet ja rosmariininenä

Oion kivistäviä jäseniä sohvalla ja ajattelin lähettää teille ajantasaiset terkut. Meikkaaminen ei ole nyt päällimmäisenä mielessä, joten väriterapian nimissä sivelin kynsille pirtsakkaa mandariinioranssia. Lakka oli vanha ja puoliksi könkkööntynyt, joten kuivatellakseni suht rypyttömän pinnan, käperryin käsi ojossa päiväunille. Tässä talossa ei kauaa tarvitse maata paikoillaan, kun lähistölle kerääntyy kuono poikineen. Ei ole sattuman kauppaa, että…

Vielä kerran TAY

Olen kohkannut bambunuttuun puetuista Tay Skincaren tuotteista useasti. Ne olivat blogin ensimmäinen kunnon ihonhoitohurahdus, eikä yhtä kokonaisvaltaista ihastumista ole vielä tullut vastaan. Alun kiihkoilun jälkeen pulloja on kertynyt kaappiini pikku hiljaa ja nyt olen koeajanut lähes koko valikoiman. Pakkaukset ovat edelleen silmääni valtavan nättejä ja ihan oikeasti joka kerta ilahdun, kun otan käteeni jonkin näistä…

Flunssaviikon plussat & superyrtti

Päivää vaille viikko vietetty sängynpohjalla. Kaksi näytilläkäyntiä lekurin luona, muutoin täysi maastoutuminen sohvan ja täkin väliin. Rankka komennus tällaiselle suunsoittoon tottuneelle hättääjälle, mutta akkujen lataamisen kannalta tietysti tärkeää. Kun minkäänlaisia ulkomaailmaan liittyviä velvollisuuksia ei ole, opin parissa päivässä nauttimaan linnoittautumisestani täysin rinnoin. Arkirutiinien hylkäämisessä on nimittäin muutama positiivinenkin puoli. 1) Lepotauko iholle. Olen aiemminkin huomannut,…

Mysteeripaketit

Tänään annoin periksi ja avasin paketit. Vaikka pikkujoulun kunniaksi, jos syy valkoiseen lippuun on ilmoitettava. Pikainen esittely ohessa, testaus alkaa myöhemmin tänään. Yritän vältellä noita myrkyllisiä katseita jotka huutavat lenkkiä, pulkkamäkeä ja perheaikaa ja olla tämän kanssa mahdollisimman ripeä. Ensimmäisen paketin juju valkeni heti, kun paljastin sen kääreistä. Tämän tilauksen tein, koska mukaan sai valikoiman…