Päivää vaille viikko vietetty sängynpohjalla. Kaksi näytilläkäyntiä lekurin luona, muutoin täysi maastoutuminen sohvan ja täkin väliin. Rankka komennus tällaiselle suunsoittoon tottuneelle hättääjälle, mutta akkujen lataamisen kannalta tietysti tärkeää. Kun minkäänlaisia ulkomaailmaan liittyviä velvollisuuksia ei ole, opin parissa päivässä nauttimaan linnoittautumisestani täysin rinnoin. Arkirutiinien hylkäämisessä on nimittäin muutama positiivinenkin puoli.

1) Lepotauko iholle. Olen aiemminkin huomannut, että kuiva ihoni tulisi hyvin toimeen ilman pesua. Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta käytäntö on osoittanut että muutama päivä ilman meikkiä, puhdistusta ja vettä tekee nassulleni ihmeitä. Iho tekee kaikessa rauhassa sitä, mikä sille on ominaista ja tuntuu voivan hyvin. Ei kuivia juonteita, kiristystä, kiiltelyä tai näppyjä. Talia ja kuollutta ihosolukkoa kertyy ihon pinnalle, mutta kotioloissa ne eivät ole vaivaksi. Kun toivottavasti parin päivän sisään alan valmistautua palaamaan ihmisten ilmoille, kuorin ja kosteutan ihon perinpohjaisesti.

2) Lepotauko päänahalle. Pesurutiinin rikkominen tekee hyvää myös rasvoittuville hiuksille, sillä päänahka tuottaa rasvaa suojautumistarkoituksessa. Mitä tiheämmin päänahkaa hinkuttaa sampoolla, sitä enemmän se kiihdyttää rasvan tuotantoa. Pidän kolmen päivän pesutauon aina ennen hiusten värjäyttämistä, mutta nyt kotona kun peiliin ei ole pakko katsoa, suon tämän ylimääräisen tasapainoviikon kuontalolleni mielihyvin. Hyöty haihtuu sitä mukaa kun palaan normaliin puolentoista päivän pesuväliin, mutta haittaakaan tästä spontaanista rasvalettiydestä ei ole, mikäli pokka ei peikkomaisuudesta petä.

3) Runsas juominen. Riittävä nesteytys tuntuu aina arjen keskellä unohtuvan, mutta nyt kun juominen on järkevää jo parantumisen kannalta, vesilasi kulkeutuu käden ulottuville luontevasti. Aineenvaihdunta kiittää, flunssapöpöt kiroavat.

4) Riittävä lepo. Kun tehtävälista on tyhjennetty kaikesta muusta paitsi lepäämisestä, välttämättömyys muuttuu viihdykkeeksi. Silmäpussit ovat kadonneet ja hymy irtoaa kuin itsestään. Meillä koirat pääsevät sohvalle vain poikkeustapauksessa ja uskon puhuvani karvaturpienkin puolesta kun sanon että mennyt viikko omistettiin tyytyväiselle kyljenkääntämiselle ja rentoutuneiden huokausten kehystämälle täysivaltaiselle hermolevolle. Mikä muuten näkyy ensi viikolla naamasta.

5) Pakkopysähtymisen jälkeinen energisyys. Viikon metsittymisen ja kattoon tuijottelun jälkeen mieli puhkuu tarmoa. Kaikenlaiset kesäkunto-, kirppis- ja velvollisuuksienhoiteluprojektit tuntuvat pikkujutuilta, kun akut on kennotettu täyteen. Energisyyskin hohkaa ulospäin ja häivyttää samalla niitä rohtuneita nenänpieliä.

Viiden edellisen lisäksi uskon muuten löytäneeni täydellisen salvan niistämisestä närkästyneen nenänalusen hoitoon. Yleensä olen hölvännyt kuonoani Bepanthenilla – missä sinänsä ei ole mitään vikaa, se on vain apteekkimaisen tylsä ja maistuu huulilla pahalta – mutta nyt päätin kokeilla jotain uutta. Elisabeth Ardenin kaviorasva toimi hyvänä yleisvoiteena silmistä alaspäin suomuttuneelle ihoparalleni varsinkin yöaikaan, mutta täsmähoidoksi pelkälle nenänaluselle löysin jotain vielä parempaa.

Tay Skincaren rosmariiniöljyllä höystetty karitevoi kiilasi välittömästi suosikkilistani kärkeen. Karitevoi pehmenee iholla helposti levittyväksi öljyksi, ei kirvele, pysyy iholla parin niistämisen jälkeenkin ja lisäksi rosmariini vaikuttaa olevan varsinainen flunssayrtti. Yrttitarha.fi ja Organicfacts.net luetteloivat useammankin rosmariinin nuhanenälle suotuisan ominaisuuden: hillitsee tulehduksia, desinfioi, lievittää kipua sekä helpottaa hengitystieoireita. Yksikään rohto ei toimi jokaisella identtisesti, mutta ylläolevan listauksen takana voimme nenäni kanssa kyllä seistä. Hengittäminen helpottui, iho ei kiristänyt eikä kirvellyt ja lisäksi se paloautonpunainen helotus on tiessään. Bonuksena edellisille, jos tuotteen säilyttää ohjeiden mukaan jääkaapissa, viilentävä ja virkistävä vaikutus tuplaantuu.

Jos Tay:ta ei satu löytymään kaapista (mikä on tietysti suuri virhe ja vääryys), voinee samantyylisen seoksen kokkailla kotioloissakin. Rosmariini ei ole allekirjoittaneelle ruokakäytössä lainkaan tuttu tapaus, mutta jos sitä siellä keittiössä on, kokeilkaapa sötköttää sitä jonkun öljyn sekaan seuraavan flunssan yllättäessä. Ainoa huono puoli tässä on se, että olo ei rosmariini-imppailun jälkeen tunnu enää niin surkealta, jolloin säälijätskin vonkaaminen vaikeutuu. Puolensa ja puolensa.

Taustalla soi: Natasha Bedingfield