Hyvä sampoo siveltimille

Sain pr-lähetyksenä testattavaksi Garnierin uusia tukkatuotteita ja koska juuri nyt käytän päänahalleni muuan toista tuotesarjaa, päästin sampoon tositoimiin sivellinpesussa. Pesen siveltimeni noin kerran viikossa ja pestävää kertyy kerralla noin kolmen vartin yhtäjakoisen vaahdottamisen verran. Sain siis heti ensikokeilulla mukavasti tuntumaa tähän hoitavia öljyjä sisältävään Marvellous nectar -uutuuteen ja ilolla julistan sen kerrassaan hurmaavaksi sivellinputsariksi!

Pesen kaikki siveltimet sampoolla, sillä sampoo irrottaa sudeista kaiken lian ja meikin, mutta pitää samalla aitokarvaiset siveltimet pehmoisina. Tuo pehmeys vietiin tämän pesunektarin myötä kokonaan uudelle tasolle, sillä siveltimistä tuli suorastaan hämmentävän pehmoisia. Kiiltäviä, liukkaita ja silkkisen sileitä. Sama taika toimisi varmasti myös kuivemmassa tukassa, mutta etenkin sivellinpesuun haluan suositella juuri tätä nimenomaista putelia. Jos olet laiminlyönyt sivellinpesua tai käyttänyt aitokarvaisille siveltimille alkoholipitoisia pikaputsareita, takaan että ilahdut tästä vaihdoksesta.

Olen aiemmin käyttänyt sivellinpesussa XZ Niiskuneitiä, mutta saapa nähdä onko siihen enää paluuta. Siedän jopa normaalioloissa hieman nenääni tökkivää hunajan tuoksua, kun lopputulos on näin..sanotaan se yhdessä: pehmeä!

Kokeiletko heti tänään vai vasta huomenna?

*Sampoo blogin kautta saatu*

7 vastausta artikkeliin “Hyvä sampoo siveltimille

  1. Pesetkö samalla aineella tekokarvahärpäkkeetkin? Toimiiko niillekin vai tarvitaanko jotain eri aineita? Oon tosi laiska sivellinpesijä, koska marseille-saippualla touhuaminen vaan on jotenkin ärsyttävää sättäämistä. Sampoolla vois saada vähän sutjakammin mutta en oo uskaltanut koittaa, kun niin joka paikassa toitotetaan tota marseillee.

  2. No sattuipas sopivasti, oon just kironnut muutaman aitokarvaisen siveltimeni karheutta. Mut hei, toisaalta Niiskuneiti olis kyllä ihan mun juttu. Kai silläkin aika pehmeetä tulee? :D

    1. No tulee silläkin, ei se huono ole missään nimessä. :) Jos karheus ei taltu pelkällä sampoolla, voit käyttää myös hoitsikkaa. Yleensä jo pelkkä sampoopesu tekee ihmeitä!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.