Loppuneet helmikuu 2018

Helmikuussa kuluttelin loppuun sievän satsin ihonhoitoa ja pari omenaista pesua sekä saattelin autuaammille suttailumaille kaikkensa jo antaneita meikkituotteita. Fiilistelyrönsyilyn vuoksi alle punoutui jopa omalla mittapuullani pitkä teksti, joten täppään poikkeuksellisesti jo tässä alussa, että teen **-merkittyjen tuotteiden kanssa töitä ja *-merkityt on joskus aikanaan saatu blogin kautta.

loppuneet_viilankantolupa_ihonhoito_2_18

Ihonhoito

Sephora Supreme Cleansing Oil on perushyvä ja mukavan edullinen puhdistusöljy, jota pyydän tuliaisiksi Sephorasta, jos joku sattuu kuriiriksi tarjoutumaan. Koostumus on hieman paksumpaa kuin muissa käyttämissäni putsariöljyissä (MAC ja L’Occitane), mutta tämä palvelee tarkoitustaan ihan hyvin, ei mutinoita. Olen kuitenkin tarkoituksella sijoittanut juuri tämän karvalakkimallin kylppärin puolelle, jossa tuotteet eivät saunan lämmön vuoksi säily hyvänä yhtä pitkään. Kalliimmat tuotteet säilön kuuliaisesti normaalissa huonelämpötilassa muualla.

[comfort zone] Essential Milk** on pehmoinen ja ihanasti liukuva puhdistusmaito, jota käytän kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena. Tuntuu iholla unelmaisen pehmeältä, tuoksuu neutraalilta ja jättää ihon pehmoiseksi ja jopa vähän kosteutetun tuntuiseksi. Tykkään!

[comfort zone] Essential Micellar Water** on ensimmäinen kokeilemani misellivesi, joka ei ole kirvellyt silmissä. En ole misellivesien suurkuluttaja, mutta toisinaan on ihana aamulla vain nopeasti pyyhkäistä kasvot tällä ja vauhdittaa pääsyä kahvikupin ääreen muutamalla minuutilla. Tämä lähtee matkakoossa mukaan myös tulevan kesän teknoretkelle, jossa pääsen venyttämään mukavuusaluettani telttamajoituksessa useamman päivän.

[comfort zone] Remedy Toner** on herkälle ja herkästi reagoivalle iholle kehitetyn tuoksuttoman tuotelinjan rauhoittava kasvovesi, josta on nopeassa ajassa tullut purkkivarastoni kiintopisteitä. Suihkuttelen tätä kasvoille jokaisen pesun jälkeen ja välillä myös päiväsaikaan, jos iho tuntuu kaipaavan huomiota. Olen aiemmin käyttänyt suihkutettavan kasvoveden tilalla maitomaisia hoitonesteitä (kuten Kiehl’s Ultra Facial Toner), mutta nyttemmin olen siirtynyt näihin suihkuteltaviin, joista saa pesun jälkeen hoosiannaa huutavalle iholle nopean ja nopeasti imeytyvän avun. Kiva ja neutraali tuote, jota yleensä pidän jemmassa yhden avaamattoman pullon. Sivuraide työasioihin: Kääntäessäni tämän tuotteen kuvausta, mietin pitkään miten järkevästi suomennetaan Soothing & Refreshing, kun omassa päässäni rauhoittava ja virkistävä eivät ikäänkuin pelaa samaan maaliin. Olen nähnyt samaa sanaparia muuallakin, mutta jotenkin en vaan ole saanut tätä pohjoista suota, kuokkaa ja Jussia varten kehitettyä termistöä taipumaan uskottavaan ilmaukseen, jossa samaan aikaan rauhoitetaan ja virkistetään. Jos teillä on sattumalta tähän asiaan päteviä näkemyksiä, niin kuuntelen mielelläni vinkkejä. Selkeä henkisen kehityksen ja onnistuneen resurssien kohdentamisen merkki on, että tästä dilemmasta huolimatta olen joskus saanut jonkinlaisen tätä koskevan tekstin valmiiksi ja nukun yöni hyvin.

Tajunnanvirrasta kummunnut sivuhuomatus vielä tuohon neutraaliin. Tunnun nykyään toistelevan tätä neutraaliutta ihan eri lailla ihailevaan sävyyn kuin vielä muutama vuosi sitten, mutta kun iho on osoittanut mieltään milloin mistäkin säilöntäaineesta, hajusteesta tai rouvaties mistä, niin ihan vaan käytännön syistä huomaan karttelevani vahvasti hajustettuja kasvotuotteita sekä tuotteita, jotka ainesosien tai lupausten perusteella vaikuttavat liian aktivoivilta. Huolellinen ja hellä puhdistus, säännöllinen kuorinta ja monipuolinen kosteutus ilman liiallista kikkailua ovat tällä kolmekymppisellä ja vähän elämäntavoista kärsineellä iholla kaikkein helpoin ja riskittömin kokonaisuus. Jatketaan.

[comfort zone] Essential Toner** on rauhoittava kasvovesi, joka sisältää muun muassa niasiiniamidia, joka on yksi kosmetiikkateollisuuden viimeisimpiä ihmelapsia. Vähän oikaisten voidaan sanoa, että niasiiniamidi tekee ihonhoidossa melkein kaiken muun, paitsi levittää puolestasi aurinkosuojan. Nämä kaksi matkakokoa saivat kodin tyhjästä Remedy Toner -suihkepullosta ja vaikka tykkään molemmista, Essential Toner jättää iholle vähän enemmän kosteutta, kuin ohut ja rauhoittava Remedy ja siksi olen nyt pakkasviikkoina käytellyt enemmän tätä. Miellyttävän raikas, muttei liian huomiotaherättävä tuoksu.

Comfort Zone -tuotteita myy The House of Sustainable Beauty.

[comfort zone] Skin Regimen Juvenate-Pro Booster** on aikuisuuden ensimmäisiä merkkejä näyttävälle iholle ja huonoja elämäntapoja toteuttavalle ihon omistajalle suunnattu tehotiiviste, josta juttelin pidemmin ensimmäisen kerran joulukuussa ja uudelleen tammikuussa. Viimeisiä pikkupulloja viedään, pian pitää investoida johonkin uuteen boosteriin tai seerumiin.

[comfort zone] Skin Regimen Juvenate Eye Balm** on kiinteyttävä ja kohottava silmänympärysvoide, joka oli omalle iholleni hieman liian aktivoiva. Olen nähnyt tuotteesta tosi vakuuttavia ennen-jälkeen -kuvapareja, mutta oma ohut ja ei-vielä-riittävän-rypistynyt silmänympärysihoni veti hepulit ja kun sama toistui useammalla kokeilulla, ei auttanut kuin siirtyä kevyempään ja kosteuttavampaan tuotteeseen, jossa ei vielä yritetä hidastaa kenenkään ikääntymistä. Tiedän, että nyt olisi paras ikä ennaltaehkäistä silmänympärysalueen uurteita, mutta olen silti tavattoman laiska käyttämään tämän tuotekategorian apua. Havahdun varmaan asiaan sitten kun jotain näkyvää on jo tapahtunut, eikä peruutusvaihdetta enää ole. Jos alan ulista aiheesta myöhemmin, ottakaa kasvoille kollektiivinen tonninseteli.

Skin Regimen -tuotteita myy The House of Sustainable Beauty.

the_body_shop_green_apple

Vartalo

Rexona Maximum Protection Anti-Transpirant on voidemainen hikisalpa, joka lukitsee kaiken sosiaalisten tilanteiden ja päälle ryöppyävien dedlainien aiheuttaman hien alleen. Supertehokas deodorantti on ollut hakusessa pitkään, mutta nyt olen viimein löytänyt luottopelaajan, jolla on kaapissa varmuuden vuoksi neljä kloonia. Siippa lainasi tätä kerran ja haukkui pystyyn, kun tuotetta ei kuulemma saanut peseytymään suihkussa pois, mutta itse olen vain myhäillyt tyytyväisenä, kun vaatteet eivät enää happane ennenaikaisesti kainaloista. Loistava apu liikahikoiluun!

The Body Shop Glazed Apple Shower Jelly* on hyytelömäinen blogilahjus moooooonen vuoden takaa, emmekä meinanneet saada sitä loppumaan edes koko perheen voimin. Ihanasti  makea vihreän omenan tuoksu alkoi näin ison ja riittoisan purkin loppupuolella jo vähän rasittaa ja tuotteen pesutehokin osoittautui talvikaudella turhan tuhdiksi. Lapsi tykkäsi kyllä ja hihitteli vihreälle monsterimönjälle innoissaan. Oli kiva, mutta valitettavasti kyllästyminen ehti edelle, eikä tämä tuote päässyt eläköitymään suosionsa huipulla.

The Body Shop Glazed Apple Shower Gel* on sitten se toinen syy siihen, miksi tarvitsen kaikesta vihreästä ja omenaisesta hetkeksi taukoa. Perushyvä ja kiva suihkugeeli, mutta jälleen, kuivana ja happamana vartalovoiteenvälttelijänä tartun mielelläni seuraavaksi johonkin vähän kosteuttavampaan suihkutuotteeseen.

viilankantolupa_meikit_loppuneet

Meikit

MAC Mineralize Skinfinish Natural on kevyt meikkipuuteri, joka jättää ihon kauniisti mattapintaiseksi ja tuo samalla vähän lisäpeittävyyttä meikkipohjaan. Olen käytellyt tätä paljon peitevoiteen kaverina ja joitakin kertoja myös yksinään, kun ovesta pitää poistua vikkelästi ja kasvoille on pitänyt saada nopea ja vaivattoman tasainen pohja. Oma sävyni on Light, joka on ilahduttavasti sekä todella vaalea että selkeästi keltainen. Aion ostaa lisää heti kun muistan, sillä mikään muu puuteri ei pysty vaikealla ihollani samaan. MACin Studio Fix on paljon peittävämpi ja vaatii siksi enemmän vaivaa levityksessä ja lopputuloksen tarkistelussa ja MACin Studio Sculpt -puuteri on muuten kiva, mutta ei yhtä peittävä kuin Mineralize. Muiden merkkien puutereiden kanssa ei valitettavasti ole ollut onnea sen enempää sävyjen kuin koostumuksienkaan kohdalla.

TAY Skincare Rosemary Shea Butter on tuulahdus blogin alkuajoilta, kun sekosin totaalisesti tähän sarjaan, enkä osannut pitkään aikaan ajatella mitään muuta. Karitevoin ja rosmariinin yhdistelmä oli loistava ja käytin samaa tuotetta myös isomman purkillisen – aikaan, jolloin loppuneita tuotteita ei vielä nostettu nettiin muiden purkkinarkkien ihmeteltäväksi. Miksi kuvasin tämän meikkituotteiden seassa, en osaa perustella.

Lumene Ture Mystic Volume Mascara* ansaitsi jo päästä hylsyjen taivaaseen. Ihan kiva ripsiväri, joka ei kuitenkaan lopulta jättänyt jälkeensä mitään mullistavaa. Ripseni ovat haastavat, joten ei lynkata niiden perusteella enempää. Tämä ripsari oli kuitenkin selkeä harppaus massavuuden ja lopputuloksen kannalta, kun verrataan Lumenen vanhempiin ripsiväreihin.

Dior Diorshow Maximizer Lash Plumping Serum on ripsivärinpohjustaja, jota käytin jossain vaiheessa uutterasti, mutta nykyään kun hädin tuskin jaksan taivuttaa ja värittää ripsiä edes perinteisellä ripsivärillä, ovat pohjustajatkin jääneet käyttämättä. Tuo selkeää lisäpaksuutta ripsiin, joten on ehdottomasti investoinnin arvoinen, jos räpsyttimet tuntuvat luonnostaan liian kitukasvuisilta.

Revlon Ultimate All-In-One** on ns. yleisripsiväri, jonka on kategorioitu tekemään vähän kaikkea. Sen harjasosa on pieni, ontto ja ovaalinmuotoinen ja ihan ensimmäisillä kerroilla myönnän syvästi tuskastuneeni tähän kummalliseen viritykseen. Kun sain tuntuman oikeaan levitystekniikkaan, lopputulos näytti ihan hyvältä, mutta ei kestänyt omilla ripsilläni valitettavasti koko päivää. Haaveilen vielä jonain päivänä löytäväni ripsivärin, joka tuntuu levittäessä sopivan kuivalta ja massavalta, mutta ei kuitenkaan asetuttuaan varise ja joka olisi vielä helppo pestä pois vedellä. Hellppppo, vai hellllno – olisiko suosituksia?

Tältä näyttivät Viiliksen helmikuiset, heräsikö kommentoitavaa? Mielelläni turisisin tuossa kommenttiboksin puolella vielä, jos jotakin siellä nyökkäilette tai pudistelette.

**Oman talon tyyppejä, teen töitä tämän tuotteen parissa
* Saatu blogin kautta 

4 Comments Lisää omasi

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.