Rusettinuttura

Hiphei! Onnea on kampaaja, joka mukisematta lähtee mukaan kaikkiin instagramista bongattuihin hullutuksiin. Pyysin rusettinutturaa ensimmäisen kerran keväällä, jolloin kävimme työporukalla markkinointigaalassa, jonka aihealue salli vapaamuotoisemman gaalatyylin. En tarkkaan muista, mistä ajatus rusettinutturasta alunperin lähti, mutta kun lähetin ensimmäisen kuvan luottokampaajalleni Karoliinalle, hän oli välittömästi mukana ideassa. Ihkaensimmäisestä rusettinutturasta ei jäänyt yhtään ainoaa kunnollista kuvaa, joten…

Kiharametodi, minustako curly girl?

Rakastan kiharia hiuksia. Kaikkialta puskeva curly girl -metodi auttaa paljastamaan laineikkaasta hiuksesta kuivuuden alla piilottelevan kiharan ja kieltämättä olen itsekin ihastellut tuloksia silmät tuikkien. Omat hiukseni ovat kuitenkin sen verran suorat, etten ole tarttunut curly girl -menetelmään itse, vaikka muiden saavutukset ovatkin näyttäneet erinomaisen houkuttelevilta. Se, mihin kaikkialla vallitseva kiharavillitys on kuitenkin selvästi vaikuttanut, on…

Bosch Sensor Protection

..eli tukkatumpelon kokemuksia melkoisen fiinistä suoristusraudasta. Sain pr-toimistolta tarjouksen testata valitsemaani hiuslaitetta postausta vastaan ja vaikka en yleensä suorilta käsin lupaa kirjoittaa mistään testituotteesta, tämä tarjous oli liian houkutteleva. Miten tukkatahvo ja hiusmuotoilun uusin tekninen kärki tulivat juttuun? Mikäli olet seurannut blogiani pidempään, tiedät että olen tukka-asioissa todella kädetön. Tyydyn yleensä pitämään tukan suihkunraikkaana ja käytännöllisyyssyistä suurimman…

Juhlameikki ja kihara polkkatukka

Pitkästä aikaa pääsen tarjoilemaan kunnon meikkikuvia. Olen luumuillut koko kesäloman meikittä ja oli kyllä todella virkistävää pitkästä aikaa rauhassa istua meikkipöydän ääreen ja taiteilla. Valitsin juhlavaan meikkiin sinertäviä sävyjä juhla-asustani ja tein tarkoituksella utuisen suttumeikin, jossa värit limittyvät boheemisti ilman turhaa asettelua. Kun silmämeikin ulkoreunat on tarkasti häivytetty, keskellä luomea värit voivat huoletta olla vähän sinne päin….

Pörröiset puhvelikiharat

No niin, uusi lyhyt tukka ensimmäistä kertaa näytillä kiharrettuna.Täytyy sanoa, että se muutama sentti, mitä tässä on eroa sivupalkissa näkyvään edelliseen tukkaan, on hyvin oleellinen määrä kiharruksen kannalta. Näin lyhyttä tukkaa ehtii hädin tuskin kieputtaa raudan ympärille, kun se jo on ajettu loppuun. Alimmaisia on hankala saada raudan väliin lainkaan ja se päälaen puhveliosuus on…

Pöyhitty polkkatukka

Nyt olisivat helpot keinot tarpeen. Olen nyt reilun viikon yrittänyt tutustua tämän uuden tukkamitan kanssa ja täytyy sanoa että kun tässä iässä ottaa ensimmäistä kertaa suoristusraudan käteen, ollaan aika heikoilla kantimilla. Kääntelen ja vääntelen rautaa ihan mihin suuntaan sattuu, eikä geometrinen hahmotuskykyni ole pätkääkään avuksi. Siellä täällä on käherää sikkuraa ja jostain syystä vasemmalla puolella…