Rakastan kiharia hiuksia. Kaikkialta puskeva curly girl -metodi auttaa paljastamaan laineikkaasta hiuksesta kuivuuden alla piilottelevan kiharan ja kieltämättä olen itsekin ihastellut tuloksia silmät tuikkien.
Omat hiukseni ovat kuitenkin sen verran suorat, etten ole tarttunut curly girl -menetelmään itse, vaikka muiden saavutukset ovatkin näyttäneet erinomaisen houkuttelevilta. Se, mihin kaikkialla vallitseva kiharavillitys on kuitenkin selvästi vaikuttanut, on kiharakampauksen uusi tuleminen. Trendien kiertovuorossa lienee muutenkin meneillään kasarikausi, mikäli vaatemuodin värikkyydestä ja valtoimenaan villiintyvien kirkkaiden värien määrästä on päätteleminen.
Okei – en lähde kasarityyliin muuten, mutta kun kampaajani pyysi saada kokeilla pikkuruista sormenpaksuista kiharapuikkoa tukkaani, suostuin koekaniiniksi. Hiukset oli yllättävän nopeasti käsitelty ja koko hommaan hupeni vain reilu 1,5h. (Tässä postauksessa näkyvää kreppitukkaa nyperrettiin reilu kaksi tuntia ja suhteeni kampaajaan on edelleen katkolla joka kerta kun yritän vitsailla asiasta.)
Koska hiuksillani on runsaasti mittaa, myös tiukalle korkkiruuvikiharalle kieritetty tukka jää näyttävästi olkamittaan. Tämä pehko ohitti ihanuudessaan jopa villakoiramaisen kreppitukan ja oli likimain täydellinen.
Rakastin sateenkaarensävyistä kiharapehkoa täydellä sydämellä siihen saakka, kunnes menin sen kanssa nukkumaan.
Aamulla hiuksissa oli muutamia selkeitä takkuja, mutta pyöräytin tukan muhkealle nutturalle, enkä miettinyt asiaa sen enempää. Kun sitten seuraavana iltana aloin keriä hiuksia auki sormin, vietin takkukasan äärellä seitsemän tuntia. Seitsemän!
Neljä ensimmäistä tuntia katsoin leffaa ja sarjoja, mutta kahdelta yöllä poltin hermot ikuisuustakkuun niin, että harkitsin saksia. Itkeä tihrustin peilin äärellä täysin holtittomassa rastassa olevaa tukkaani ja poljin jalkaa hipihiljaisessa talossa. Olen pitkän tukkani kanssa oppinut erittäin kärsivälliseksi takkujen avaajaksi ja olen yksi-hius-kerrallaan-menetelmässäni järjestelmällinen ja pikkutarkka, mutta viidennen tunnin jälkeen ei ollut rautaisistakaan hermoista jäljellä yhtään mitään.
Tuijotin saksia ja kohtaa, jossa pian olisi yhden makeasti mutta tyhmästi nukutun yön kokoinen kolo, keräsin kaiken inhimillisen voimani ja jatkoin repimistä. Kaksi viimeistä tuntia nypin hiuksia irti kimpuissa ja hoin itselleni, että hiusten repiminen puolivälistä on jollain mittakaavalla oltava parempi ratkaisu kuin takaraivolle leikattu otsatukka.
Seitsemän tunnin selvittelyn jälkeen, aamulla kello viisi, otin kiukustumisesta ja stressistä aiheutuneeseen päänsärkyyn buranan ja painelin nukkumaan. Vannoin mielessäni etten enää ikinä, IKINÄ, menisi missään muussa kuin luonnontilaan kuivuneessa tukassa nukkumaan. Ehkä katastrofi olisi ollut vältettävissä huivilla tai istumanukkuen, mutta en mitenkään osannut aavistaa, millaiseen pulaan yhdessä ainoassa yössä joutuisin.
Nyt hiusteni violettia pääliosaa koristaa kerros kymmensenttistä hiutulaa, enkä malta odottaa, miten iloinen kampaajani tästä yllätyksestä on, kun seuraavaksi tapaamme.
Millaisia kiharatarinoita teillä on? Oletteko liittyneet curly girl -klaaniin?
Mikäli koko CG-metodi on jäänyt vieraaksi ja haluat perehtyä aiheeseen, kattavat curly girl -ohjeet löydät blogikollega Elisan tontilta.
OH no! Melkoiset katastrofin ainekset olet saanut kasattua :D Mä niin muistan ton tuskan, kun lantiomittainen tukka oli jatkuvasti takuilla ja ainoa kelvollinen ennaltaehkäisy oli hiusten harjaaminen sen seitsemän kertaa päivässä.
Mutta pakko nyt vähän brassailla ja kertoa, että nykyistä polkkatukkaani en harjaa ollenkaan! Riittää, että välillä suihkussa vähän haroo sormilla, jos joku takku on jonnekin nousemassa. Mutta pääasiassa tämä pysyy sileänä ihan itsekseen. Voi olla, etten enää ikinä kasvata tukkaa tätä pidemmäksi, on meinaan aika vapauttavaa :D
Vaikka siis, kateuttahan tuo sinun kiharapilvesi herättää. Kertakaikkisen upea näky väreineen kaikkineen! <3
Joo! Huumorilla ei ollut tässä näytelmässä enää mitään sijaa. :(
Etkä tule nyt siihen keulimaan takuttomalla ja helpolla tukalla, kun juuri olen päässyt takaisin sisään pitkätukkaisen sielunelämään, – pienet takut sikseen. :D
Upean näköinen kiharapilvi kyllä! <3 Ja anteeksi kun ihan pikkuisen kuitenkin tuo sun tukan repiminen hihityttää. Niin hyvin olit sen ilmaissut tuohon! (En siis tokikaan iloitse siitä, että jouduit niin tekemään.) Mullahan jää CG:t täysin tekemässä piikkisuoran ja lasimaisen hiuksen kanssa. Viikonloppunakin kiharsin lämpösuojan ja hiuslakan voimin hienot korkkiruuvikiharat jotka sitten vajaan tunnin päästä oli enää laineet. Puhumattakaan siitä kivasta tupeerauksesta jonka sain tehtyä, eikä siitäkään ollut tunnin päästä jäljellä enää mitään. EI MITÄÄN! Ei edes sitä takkupalloa… Eli tosiaan curly girlit jää tekemättä.
Ainut tapa millä saan kiharat pysymään on yöksi kosteaan hiukseen laitettavat kiharruspatukat jättimäisellä kasalla muotovaahtoa! Ne saattaa pysyä jopa päivän. :D
Kiitos! Mullakaan ei normaali kihara koskaan pysy, mutta tässä minimittaisessa korkkiruuvissa oli jotain, joka jämähti ja lujaa. :D Ihailen sun uutteruutta, mä en koskaan jaksa tehdä omille hiuksille mitääään.