Lushin joulu 2015

Istun junassa yltä päältä glitterissä. Vietin juuri Lushilla kaksituntisen kyläilyhetken, jonka seurauksena pääni on pyörällä kujeilevista tuoksuista ja mustat vaatteeni kimmeltävät ilmassa leijailleesta kimallepölystä. Tästä on hyvä aloittaa loppuvuoden juhlakausi! Ylläpidän vahvaa kiintymyssuhdetta Lushin palasaippuoihin, mutta olen hiljalleen tehnyt tuttavuutta myös laajan hiustuotevalikoiman kanssa (kuvassa Mannerheimintien tukkanurkka) ja myönnetään se nyt tässä avoimesti – myös nämä juhlakauden alla itseään tykö…

Pinkiksi kylvetyt varpaat

*Kylpypommi saatu PR-näytteenä Kun talon nuori polvi eräänä päivänä pitkällisen kamppailun jälkeen hiljeni päiväunille, minä ja eläimet huokaisimme helpotuksesta. Toinen kissa oikaisi selälleen sohvalle ja parvekkeen torkkukopista venytettiin hitaasti esiin kaksi harmaata käpälää. Koirista toinen ynähti tyytyväisenä pyllähtäen kerälle eteiseen ja toinen uskalsi ensimmäistä kertaa ummistaa silmät. Kahden tunnin rauha. Kiikutin tarvikkeet saunalle ja laskin suureen maljaan runsaasti lämmintä…

Varpaat esiin!

°Sisältää mainoslinkkejä Olen luimuillut sukissa ja tennareissa jo puoli kuuta. Nyt sisuunnuin piilotteluun ja puunasin vaapulat kesäkuntoon. Inha sana, mutta tässä yhteydessä käyttökelpoinen. Talvi on näille jalkaparoille silkkaa laiminlyöntiä. Synti, tunnustettu. Olen jo pari viikkoa kuorinut kantapäitä kalmakerroksen alta esiin Exuviancen Heel Repairilla*. Se toi mukanaan täysin uudenlaisen jalkahoitoajatuksen, jonka jotenkin vasta nyt todella sisäistin: mikään öljy tai…

Kylmäävän hyvä minttuherkku

Tutustuessani Bellapuotiin olin yhteydessä pienen turkulaisen OrganicYou-putiikin kanssa ja sain kutsun kylään. Keskustakortteliin piilotettu toimisto pursuili luonnonmukaisia kosmetiikkaherkkuja, mutta huomioni nauliintui ykskantaan vartalosarja Deep Steep:iin. Huumaava kattaus erilaisia tuoksuvia voiteita, kuorintoja, suihkeita ja kylpytuotteita sai välittömästi pääni pyörälle. Nuuskuttelin purkkimeren keskellä hyvän tovin ja yritin samalla kuunnella korviini leijailevaa informaatiotulvaa. Olen pahoillani, mutta ainakin puolet…

Pedikyyrisukat

Oottekos nähneet tämmöisiä? N’on pörrööset. Kynsikkäät varpaille, eli hmm..varvikkaat? Tulivat jonkin tuotepakkauksen kylkiäisenä ja muistan kaivaa ne kaapista aina tähän vuodenaikaan. Ääreisverenkiertoni sallii talvella sukattomuuden ainoastaan lauteilla, mielellään sielläkin vasta kiukaan sihistessä. Pesulappuja ei ole tallella, mutta jotain hentopörröistä silkkisen pehmeää karvankaltaista materiaalia ne ovat. Joustavat, jokaiseen kokoon sopivat jalkainlämmittimet. Pieni lisä lahjapussiin kynsilakan kylkeen…

Yöpöydällä – näillä hoidan kynsiä ja käsien ihoa

°Sisältää mainoslinkkejä Paras aika hoitaa ihoa on yö. Kaikkein kosteuttavimmat ja hoitavimmat tuotteet ehtivät imeytyä rauhassa samalla kun iho muutenkin uudistaa itseään. Oman yöpöytäni olen pakannut yltä, alta ja sisältä erilaisilla tuubeilla ja tursottimilla, tässä valitut palat. Tärkein ja helpoin: öljy. Enimmäkseen käytän siveltimellä levitettävää CND Solar Oil -kynsinauhaöljyä, mutta säilön sen välittömässä läheisyydessä myös…