Oottekos nähneet tämmöisiä? N’on pörrööset. Kynsikkäät varpaille, eli hmm..varvikkaat? Tulivat jonkin tuotepakkauksen kylkiäisenä ja muistan kaivaa ne kaapista aina tähän vuodenaikaan. Ääreisverenkiertoni sallii talvella sukattomuuden ainoastaan lauteilla, mielellään sielläkin vasta kiukaan sihistessä.
Pesulappuja ei ole tallella, mutta jotain hentopörröistä silkkisen pehmeää karvankaltaista materiaalia ne ovat. Joustavat, jokaiseen kokoon sopivat jalkainlämmittimet. Pieni lisä lahjapussiin kynsilakan kylkeen tai oman tyynyn alle yöasusteeksi, vinkkaan.
Höppänä pieni ylellisyys, josta voisi saada pienen ahaa!-edun hoitolassakin. Ylellisyyslisät paukkuvat myös tuosta taustalla kuplivasta kuplivasta, jonka ekaa kertaa elämässäni avasin ihan itte. Ekaa ja näillä näkymin myös vikaa.
Linnoittauduin tänne peittojen väliin varpaat tötteröllä juomaan kuoharia ja lueskelemaan blogeja. Huomenna vietän melkein koko päivän vapaata, pitäkää peukkuja että ulkona on valoa. Juttua niistä perusmeikkaajan siveltimistä tulossa nimittäin heti, kun saan aiheeseen säädyllistä kuvitusta.
Juom- eikun huomiseen.
Taustalla soi: Beats Antique