Lehtikullatut kynnet

Sunnuntaita! Olen aiemminkin suosinut kynsien koristelussa lehtikultaa ja eilen sain taas sysäyksen kuorruttaa omatkin kynnet vaihteeksi aidoilla karaateilla. Lehtikullan käyttö on samaan aikaan sekä naurettava helppoa että poskettoman raivostuttavaa. Henkäyksenohut lehtinen tarraa kynteen pelkän ajatuksen voimalla, mutta on niin haurasta ja herkkää, että jos kultaista liuskaa erehtyy edes katsomaan väärällä tavalla, murustunutta silppua on pisin poikin pöytää,…

Ruusujuttu

Parin päivän takainen pigmenttileikki kantoi niin mehukasta hedelmää, että en malttanut pitää hyppysiäni poissa pigmenttilaatikosta kovin kauaa. Tartuin ruusukultaiseen Rose-pigmenttiin ja parin avustavan tuotteen kanssa käytin sitä sekä luomilla että kasvoilla. Pohjustin luomet jälleen sillä liimapinnan jättävällä tahmalla, johon pigmentti tarttuu poskettoman tiukasti kiinni. Halusin tieteen nimissä testata samaa Rose-sävyä myös poskipunana, mutta välttääkseni hileisen pinkin poskipääkatastrofin, pigmenttiä…

Pigmenttileikki

Tänään tartuin hetken mielijohteesta pienen tauon jälkeen irtopigmentteihin. Nimeäni huhuilivat pakahduttavan kaunis Old Gold ja sen maanläheinen toveri Deep Brown. Tartutin pigmentit luomelle liimankaltaisella superpohjustajalla ja kun kultainen kerros oli napannut kiinni pohjustajaan, sain kaikessa rauhassa häivytellä sen päällä ruskeaa ja putsata ripsivärisuttuja, eikä kultapohjassa näy näistä toimenpiteistä jälkeäkään. Jos olet kaivannut väritöntä silmämeikinpohjustajaa, joka pitää kuin pikaliima, se on…

Modernisti kasari

Eilen hippailtiin läpi pikkujoulut 2/3 ja pitkästä aikaa teki mieli leikkiä irtopigmenteillä vähän pidemmän kaavan mukaan. Yleensä korkkaan pigmenttijauheen, pyyhkäisen sen luomelle yhtenä värinä ja häivyttelen reunat. Nyt janosin ihan täysivartista liukuvaa silmämeikkiä ja ruuvasin ammolleen kokonaista neljä jauhetta. Värit ovat peräisin MACin joulukokoelmasta, joka tursuaa kaikenlaisia settejä ja minikokoja. Sopiiko vähän kehaista: Objects of Affection…

Sinistä hehkua kahdesti

Huomenia! Lennossa mennään, mutta niinhän täällä on tapana. Tänään paritin ylettömän makean tuijottelukynsilakan pariksi samaan sävymaailmaan istuvan silmämeikin. Luomilla käytetty jälleen MACin uusia puristepigmenttejä, saatan olla ihan pikkuisen rakastunut niiden koostumukseen. Katsokaa nyt tuota häivytystä. Ilman apuväriä, pelkällä puhtaalla siveltimellä! Hieno ’kynnet ja silmämeikki samaan ruutuun’ -asetelma osoittautui kynsien osalta sudeksi, joten sormikuvan saatte tässä erikseen. Näin nättiä…

Sinisenä kimaltava ruskea

Maanantaiaamu kohtasi voittajansa. Ehdin syödä aamupalan, kiertää koirien kanssa tavallista pidemmän lenkin, pyöräyttää pölyhuiskaa ja meikata silmät värillä, jolle ei ole määritelmää. Modern Majesty on nappiin puristettu pigmentti, jonka punaruskea pohjaväri saa veikeää syvyyttä sinisestä kimalteesta. Sopivan erikoinen väri nopeisiin aamuihin ja pigmentiksi kiitettävän helppokäyttöinen kaveri. Pitkästä aikaa häivytyksen tueksi ei kaivattu mitään toista tuotetta –…