Ihana, ihana Glossier

Vuonna 2019 joulu saapui vuodenaikaan nähden ajoissa, arasti kuikuilevan toukokuisen kevätauringon saattelemana. Tyttö puristi ensimmäistä joululahjaa ostoskeskuksen aulassa hämmentynyt hymy kasvoillaan. Pukinpunaisen kääreen sijaan muhkeassa kirjekuoressa oli vieras sininen sävy ja toivotukset oli kirjoitettu hellyyttävästi ruotsiksi. Silmänurkkaa kutitteli ilo, jonka kosteus sai ohikulkijat katsomaan sivuun.

glossier_suomi_blogi

Glossier on yksi niistä kutkuttavista kosmetiikkabrändeistä, joita on perinjuurin vaikeaa saada Suomeen. Glossier-tuotteita toimitetaan lähimmillään Ruotsiin, mutta mikäli sieltä ei satu suhteilla saamaan kainalotoimitusta, ainoa vaihtoehto on kikkailla jollain valtameren takana sijaitsevalla postilaatikkopalvelulla – ja oma kontrollintarpeeni vaatii merkittävästi hallittavampaa toimitusprosessia.

Omana joulupukkinani toimi ruotsalainen työkaveri, joka Los Angelesissa vieraillessaan lupasi piipahtaa puolestani kosmetiikkaliikkeissä, mikäli tarvis. Tarjous tuli sen verran yllättäen, etten ehtinyt valmistautua ostoslistan toimittamiseen kovin pitkään, mutta kun varovaisesti ehdotin kuriirilleni pysähdystä Glossierilla ja sain vastaukseksi myönteisen absolyytin, keräsin kompaktin ostoslistan kasaan melko näppärästi, vaikka itse kehaisenkin.

glossier_suomi.jpg

En aio asetella otsalleni mitään Glossier-superfanin kruunua, mutta jokin brändin yksinkertaisuutta henkivässä aurassa on vuosien saatossa tehnyt vaikutuksen. Kurkin Glossierin nettisivuja ja pohdin, millaista kuormaa kehtaisin pyytää työkaveriani toimittamaan. Päädyin valitsemaan Milky Oil -meikinpoistoaineen, punaisen Cherry Balm Dotcom -huulivoiteen, nestemäisen Lidstar-luomivärin sekä Cloud Paint -poskipunan. Kokonaisuuden hinta oli muistaakseni noin 65 euron kieppeillä.

Glossier-tuotteissa kiehtovat vaikean saatavuuden lisäksi valtavirrasta poikkeavat tekstuurit, brändin graafinen ilme ja ajatus keveydestä. Olen heikkona tarkasti mietittyyn kieliasuun ja sitä tukevaan visuaalisuuteen ja näillä osa-alueilla Into The Gloss -blogistakin vastaava tiimi osaa asiansa.

Olen ehtinyt leikkiä tuotteilla vasta pienen hetken, mutta jo olen livauttanut ilmoille satunnaisia uikahduksia tuotteita töpötellessä.

glossier_cherry_balm_dotcom_kokemuksia

Huulet kevyesti punaiseksi sävyttävä, hauskasti jäykkä Cherry Balm Dotcom Universal Skin Salve tuoksuu jumalaisesti kirsikalta. Todella taivaallisen ihana, kirpeä kirsikka aiheuttaa kömpelöä mutristelua, kun kurottelen huuliani lähemmäs nenää. Pitää yrittää muistaa välttää tätä tuubia muiden läsnäollessa.

glossier_lidstar_luomivari_kokemuksia

Nestemäinen Lidstar Glistening Eye Glow -luomiväri on vielä testaamatta luomille, mutta koostumus tuntuu kämmenselällä ihastuttavasti juoksevalta ja asettuu samettisen pehmeäksi. Sävyä Slip aion pienestä kimmellyksestä huolimatta ehdottomasti testata myös korostustuotteena poskipäille!

glossier_cloud_paint_suomi

Nestemäinen Cloud Paint Seamless Cheek Color -poskipuna oli ostoslistani ensimmäinen valinta, vaikka pähkäilinkin sopivaa väriä melko pitkään. Päädyin vaalean koralliseen Beam-sävyyn, joka tuo vaalealle iholle väläyksen nukkemaista kirkkautta, mutta häivyttyy nätisti eikä jää huomionkipeästi esiin. Kuivuu luomivärin tavoin samettiseksi, ei mattainen eikä hohtava. Erittäin kiehtova tuttavuus.

glossier_milky_oil_kokemuksia

Pakan villi kortti oli kaksifaasinen Milky Oil Waterproof Makeup Remover – meikinpoistoaine. Muistelen valinneeni meikinpoistoaineen edullisen hinnan ja veikeän pakkauksen vuoksi ja koska meikinpoistoaineet harvoin jäävät käyttämättä. Että eipä sitä ostotapahtuman tueksi taas kummoisia argumentteja kaivattu.

Suosittelen ehdottomasti laittamaan tämän muistiin nimen Glossier, kun seuraavaksi kokoatte tuliaislistaa jenkeistä. Oletteko kokeilleet? Kiinnostaako?

 

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.