Laiska, miltei pysähtynyt sunnuntai. Olen maannut paksun peiton alla sohvalla ja nujunut todellisuuden ja torkkumaailman välissä. Leppoisaa ja ajoittain kiistämättömän tarpeellista. Kun mikään muu ei nostata tekemisen intoa, meikkinarkki voi aina vetäytyä järjestelemään kokoelmiaan. Räpsäyttelin muutamia tirkistelykuvia, sillä olen itse kovasti kokoelmaesittelyjen ja varastopostausten perään. Sisällöllisesti näillä kuvilla ei ole muuta sanomaa kuin se, että…
Kategoria: Sisustus
Purkkihullun kotona
Leikitäänkö sisustusblogia? Yhden kuvan verran? Tämä oli nimittäin ainoa otos koko makuuhuoneesta, jossa purkkien määrä on kohtuukäytön rajoissa. Vähänkin laajemmalla rajauksella totuus alkaa paljastua. Siippa ehdotti lempeän päättäväisesti, että ympäriinsä rönsyävälle kaaokselle olisi kenties aika taas tehdä jotain. Viimeksi asiat saatiin hyvälle mallille tämän kosmetiikkasalkun myötä, mutta sekin on ehm, jäänyt pieneksi. Tässä taloudessa pesukone…
Siivouspäivä
Miten niin kiva asia kuin meikkaaminen voi hännystellä niin inhaa lieveilmiötä kuin siivoaminen? Voisiko jostain ostaa sivellinpesua tuntihintaan tai meikkipöydän järjestelyapua urakkasummalla? Vai voinko vaan siirtyä tähän yksinkertaistettuun puunausmalliin? Käyttökelpoisista siivouksenvälttöideoista tarjotaan mainetta ja kunniaa. Jaa parhaat tekosyyt nyt. Pian, pliis, pian! Taustalla soi: Dillon
Mujin kynäkerrostalo
Organisointia rakastavana ihmisenä etsin jatkuvasti uusia tapoja sortteerata meikkinurkkaukseni tehokkaammin. Tiettyjen asioiden tulee olla tietyllä tavalla ja vaikka visiotani on hyvin hankala selittää muille, ääni päässäni kertoo onko hyvä vai ei. Kuulostaa varmaan uhkaavalta, mutta tulemme hänen kanssaan toimeen. Mujilla on pökerryttävä valikoima yksinkertaisia säilytysratkaisuja ja Tukholman reissultani rehasin kotiin tällaisen läpinäkyvän nelilaatikkoisen tornin. Olen…
Kuka bloggaa täällä?
Kun kauneusbloggaajat äkisti keksivät, että jokaisen kotosalla velloo sympaattinen, yhtenäisen luova kaaos, seuraa puliseva kuvatulva ja todisteiden analyyttistä vertailua. Mistä noita klipklapeja saa? / Mikä sävy tuossa xx huulipunassa? / Teillä on hyvin hallitusti kasoja, tuo pöytähän on lähes tyhjä. / Mä koen että tavaroiden järjestelyllä paikoilleen on rauhoittava vaikutus, muttei nyt ihan niin rauhoittava, että…
Kaaoksen hallintaa 2.0
Uusi vapaapäivä, uudet järjestelyhaasteet. Tänään vien reaaliaikaisuuden ihan uudelle tasolle ja lyön teille kuvat tämän päivän haasteista ennen kuin käyn toimeen. Linkittelen tekstiin vanhempia juttuja meikkisäilytysratkaisuistani, jos joltain on vaikka sattunut lipumaan ohi maailman yksinkertaisin tilansäästäjä tai kompakti kokonaisratkaisu. Ihan tavallisen meikkaajan vaihtoehtoja nämä eivät kaikessa suureellisuudessaan ole, mutta ideoiden heittely on useimmiten luovuuden kannalta…