Punatukan pikapiristys

Punainen on lempihiusvärini, mutta sen ylläpito vaatii vaivannäköä. Punainen pigmentti haalistuu etenkin hyväkuntoisesta hiuksesta suht rapsakkaa vauhtia ja mikäli haaveissa ei ole kummallinen muotinäytöstukka, asiaan on puututtava vähintään kuukauden välein. Tai miksei useamminkin, jos värin haluaa pitää oikein hehkuvana. Oma ylläpitoinnokkuuteni on vähän laiskanpulskeaa sorttia. Omasta kampaajakäynnistäni tulee tällä viikolla täyteen yli kuukausi ja nyt…

Köyhän naisen Naked

Huomentapäivää! Tänään kaivoin lähestyvän syksyn kunniaksi esiin blogin alkuaikoina uutterasti vilahdelleen luomiväripaletin, joka oli sittemmin surullisesti hautautunut laatikon pohjalle. Kryolanin 18 mattavärin paletti oli ensimmäinen hankkimani kunnollinen meikkipaletti ja joka sentin väärti. Tuumin maksaneeni tästä jotakin kolmenkympin päälle, mutta pikahaku netistä näytti hinnaksi viisikymppiä ja risat. Hmm, ehkä muistelen opiskelija-alennettua hintaa? No vaikka vaatisikin viisikymppisen,…

Aateloitu kuivasampoo

Tänä kesänä olen suihkinut kuontalooni järjettömät määrät kuivasampoota. En muista koskaan käyttäneeni pikapesua niin tiiviisti kuin kuluvana suvena, vaikkei meneillään ole edes erityisen helteinen sellainen. Rytmi vain on jotenkin jäänyt päälle ja ote tuotearsenaalista on tiukentunut. Olisin varmasti ollut tyytyväinen Klippoteketiin, Biozelliin tai jompaan kumpaan kokeilemistani Tigeistä, jollen olisi eilen koeajanut Batistea. Ensinmainituissa ei ollut…

Tarve: suihkugeelikapselit

Suunnatessani taannoisella Köpiksen reissullani Sephoraan, ajattelin poimia kosmetiikkaihmeen valikoimista pelkkiä hyödyllisyyksiä. Sellaisia, joita voi pontevin mielin raapustaa paperille ja pyytää tuliaisiksi – tuotteita jotka sopivat osapuilleen kaikille. Kenties herkkuja, jotka koto-Suomessa ovat netin päässä tai kulttijuttuja, joita kaikkien tulisi joskus kokeilla. No toin minä yhden sellaisenkin, mutta mukaan tarttui myös tämä. Pussillinen yksittäispakattuja, tuoksuvia kerta-annossuihkugeelejä….

Budjettilöytö: kasvovesi

Puhdistan aamuisin kasvoni pelkällä kasvovedellä. Rutikuiva ihoni vaatii aina pesun jälkeen tuhdin kosteusvoiteen ja sellaisen imeyttämiseen ei aamuisin tahdo löytyä aikaa. Muutenkin uskon ihon suojautumiseen omalla kevyellä rasvakerroksella, kun kaikki meikki on kuitenkin jo illalla pesty pois. Käyttelin rauhaksiin pois pullollisen Mádaran pehmentävää kasvovettä, joka kyllä hoiti aamuvuoronsa moitteettomasti, mutta henkinen allergiani ruusutuoksuille pakotti suuntaamaan…

Huulimaali

Huulipunan pysyvyyteen vaikuttavat monet yksittäiset tekijät. Tärkeimmät niistä ovat huolellinen pohjustus, pohjatyö kynällä sekä huulipunan laatu. Pienen mutkan kautta otsikon aiheeseen vähän tuonnempana. Huulten pohjustaminen meikkivoiteella tai peitevoiteella ei ole kauaskantoinen ratkaisu. Useimmat edellisistä on suunniteltu levittymään helposti, jolloin koostumukselta vaaditaan tiettyä liukkautta. Jotta meikkivoiteet ja peiteaineet pysyisivät koko päivän paikoillaan, vaaditaan päälle yleensä kevyt…