*Tuotteet saatu PR-näytteenä Sain testattavaksi kolme vartalouutuutta legendaariselta Lemon Juice & Glycerine -tuotesarjalta. Sarja lanseerasi vastikään kolme tuoksuvaa suihkugeeliä ja vaikka en siihen aaltoon ehtinytkään mukaan, olen hymysuin hölvännyt nahkaani näillä tehokosteuttajilla. Kaikilla kolmella on oma erityisalueensa, joista seuraavassa muutama huomio. Avokado&Sitruuna -vartalovoide oli koplan ehdoton timantti, pirtsakka ja eloisa pikkusisko. Se on koostumukseltaan emulsiomainen, imeytyy…
Kategoria: vartalovoide
Rakkaudella rutisteltu
Kosmetiikkavarastoni ovat jo pitkään olleet järkeistämisen tarpeessa. Pari päivää sitten sain viimeinkin aikaiseksi katkoa muutamia vanhaksi käpristyneitä napanuoria ja koska en aiemmin ole koonnut loppuneista tuotteista yhteenvetoja, ajattelin tehdä sellaisen Valitut loppuneet -tyyppisen jysäyksen tänään. Jätin suosiolla sivuun kaikki yhdentekevät tökötit ja valitsin näytille vain ihastuksia. Kassillinen sekalaisia huulikiiltoja. Tämä 300 gramman nyssäkkä sisältää…
Vartalovoiteena aftersun
Mainitsin ohimennen rusketuskinnashehkutuksessa, että käytän toisinaan vartalovoiteena aftersunia. Ajattelin nostaa sen tähän erikseen esille ihan siltä varalta, että niksi olisi jollekin uusi. Aftersunia on turha säilöä kaapissa syksystä seuraavaan kesään, kun sen voi käyttää pois ympärivuotisena hemmotteluna. Olen käyttänyt samaa auringonjälkeistä ikuisuuden. Nivean Moisturising After Sun Lotion toimii ihollani niin moitteettomasti, etten ole kokenut…
Taianomainen suihkuhetki
Olen varmasti ollut entisessä elämässäni sitrusheinä. En keksi mitään muuta syytä sille, miksi sitruunaruoho herättää minussa niin alkukantaisia tuntemuksia. Sen tuoksussa on jotain niin sensuellia, viettelevää ja voimakasta, että henkinen tasapainoni järkkyy ja kasvoilleni sulaa hallitsematon toispuoleinen hymy. Älytön tunnustus, mutta tosi. Olen ehdottomassa suihkugeelin ostokiellossa, sillä avaamattomia pulloja odottaa kaapissa enemmän kuin sorminäppäryyteni riittää…
Se aika vuodesta
Eilen kaivoin esiin vanhan on-off -rakkauteni, sävyttävän vartalovoiteen. Laajemmasta perspektiivistä katsoen olen kai aika laiska purkkiruskettelija, mutta kun suhde on päällä, se on intensiivinen. Harppaus tämänkeväiseen kuuriin on nyt otettu ja ai että miten iho tuoksuukaan kesältä! Olen varma, että puolet itseruskettavan ilosta on iholla viipyvä auringon tuoksu. Saatan tosin olla jäävi arvioimaan, sillä asteittain…
Tuhlailevaa tuoksuttelua
Nuhatuksen selättämisen kunniaksi heittäydyin tänään levälleni tuoksuvien tuotteiden kedolle. Jos joku aisti olisi pakko eliminoida, luopuisin silmää räpäyttämättä hajuaistista, mutta on se vaan kiva pieni ylellisyys. Ylistyslauluna tuolle ylimääräisyydelle uhrasin kallisarvoisia mirhoja. Sampoossa tuoksui pirskahteleva hedelmäsalaatti ja suihkugeelissä makea papaija. Huulille sipaisin koukuttavaa kolaa ja kasvoille äitelää mantelia. Päivän ehdottomasti turhin ja samalla ihanin tuoksuun…