Taianomainen suihkuhetki

Olen varmasti ollut entisessä elämässäni sitrusheinä. En keksi mitään muuta syytä sille, miksi sitruunaruoho herättää minussa niin alkukantaisia tuntemuksia. Sen tuoksussa on jotain niin sensuellia, viettelevää ja voimakasta, että henkinen tasapainoni järkkyy ja kasvoilleni sulaa hallitsematon toispuoleinen hymy. Älytön tunnustus, mutta tosi.

Olen ehdottomassa suihkugeelin ostokiellossa, sillä avaamattomia pulloja odottaa kaapissa enemmän kuin sorminäppäryyteni riittää laskemaan. Se ei kuitenkaan impulsiivista  luonnettani kauaa pidätellyt, kun nenäni hoksasi tämän taivaallisen matkapakkauksen. Ja joo joo, niitäkin on kertynyt – ei tarvitse hymistellä siellä. En kertakaikkiaan voinut enää laskea tätä pussukkaa käsistäni, kun sitruunaruohon huumaava tuoksu oli kiirinyt aivokuoreeni. Suihkugeeli, sampoo, hoitoaine, vartalovoide ja mmmm… hierontaöljy.. Tämä on saatava!

Kiikutin aarteeni kassalle ja sitruunaruohon kuvat silmissä maksoin pyydetyn parikymppisen ja nuuskuttelin hankintaani onnellisena koko kotimatkan. Tässä istun nyt tukka märkänä ihan reaaliajassa huokaamassa teille että tämä oli muuten paras koskaan sijoittamani kaksnolla. Paras! Jos ihan pikkiriikkisenkään nuo raikkaat sitrustuoksut houkuttavat, niin suosittelen erittäin painokkaasti tutustumaan Thannin Oriental Essence -linjaan.

Brändi oli minulle ennestään täysin tuntematon, enkä lyhyen verkkoseikkailun jälkeenkään tunne itseäni vielä kovin valistuneeksi. Levottomat nettisivut osoitteessa thann.info eivät tee lainkaan oikeutta tuotteiden harmonisuudelle ja suomalaiset nettisivutkin ovat melko harvasanaiset. Tuotemerkki on laskettu vesille vuonna 2002, joten melko tuoreesta tulokkaasta on kyse. Nuori, viriili ja monipuolinen? Kelpaa.

Oriental Essence Collection sisältää viisi 60ml tuotetta:
Aromatherapy Shampoo
All Natural Conditioner
Aromatherapy Shower Gel
Rice Extract Body Milk
Bath & Massage Oil

Sitruunaruohon ja kamfeerilimen tuoksu on vahvimmillaan sampoossa, suihkugeelissä ja öljyssä, mutta tuntuu hentona myös hoitoaineessa ja vartalovoiteessa. Kaikista ei olisi ominaisuuksiltaan kokopäiväkäyttöön, mutta ihan jokainen olisi ehdottoman jäntevästi edukseen matkaseuralaisena arkipaossa. Varsinkin, kun näyttämönä olisi jokin muu paikka kuin oma kylppäri pyykkitelineineen, voisin hyvin kuvitella kylpeväni kuumassa lähteessä keskellä viidakkoa.

Aromatherapy Shampoo oli koostumukseltaan riittävän jähmeää, vaahtosi kiitettävästi ja pesi hiukset puhtaan tuntuisiksi. Tuntuma jäi pikkiriikkisen enemmän narskuvan kuin sileän puolelle, muttei kuitenkaan syväpuhdistusmaiseksi. Tykkäsin.

All Natural Conditioner ei ollut edukseen kovassa muovipullossa. Koostumus oli hyytelömäinen ja liukkain käsin hoitsikkaa oli lähes mahdoton saada ulos pullosta käyttämättä sitä lattian kautta. Hoitoteho oli hyvää keskivertoa. Ihan kiva, muttei mullistavan hyvä.

Aromatherapy Shower Gel oli pussukan ehdoton lemppari. Tuntuma ei erottunut normaalista suihkugeeliskaalasta millään lailla, mutta se tuoksu – ah! Niin voimakas, aito ja suorastaan härnäävän pistävä, etten meinannut malttaa lopettaa vaahdottamista ollenkaan. Seisoin kylppärissä vartalo vaahdossa ja täytin itseni tuoksuterapialla. Mieleni vei vaeltamaan viidakkoon, laski paljaat varpaat metsäpolulle ja nosti katseen turkoosille taivaalle. Silmien avaaminen tuntui vaikeammalta kuin pitkään aikaan. Mielikuvittelu teki kuitenkin taikojaan ja aamuheräämisen jättämä kankeus oli tiessään. Tulkoon vaikeudet, lama ja vesisade – minä olen valmis.

Rice Extract Body Milk ei ollut nimensä veroisesti maitomainen, vaan kunnon paksu voide. Hyväntuoksuinen voide, jos saan lisätä. Tuhdista koostumuksesta huolimatta se imeytyi pikaisesti ja jätti jälkeensä aavistuksen enemmän limeä kuin sitruunaruohoa. Kosteutusteho riittäisi varmasti kuivaihosellekin, tykkään kovasti.

Bath & Massage Oil jäi kokeiltavaksi toiseen kertaan, mutta ainakin tuoksun perusteella se on ihan varteenotettava kilpailija mille tahansa aiemmin käyttämälleni hierontaöljylle. Suihkuominaisuudet koeajettakoon heti illalla.

Kaiken kaikkiaan erittäin pätevä hemmottelusetti, olen todella tyytyväinen sekä hintaan että sisältöön. Seuraavan kerran kun mietit kivaa pientä lahjusta vaikkapa mökille vietäväksi, nappaa vinkkupullon sijaan tämä. Iloa ja seesteistä mieltä riittää taatusti pidemmälle.

Nyt jatkamaan keskiviikkoa ja jakamaan tätä onnellista hymyä muillekin, iloa päiväänne!

Taustalla soi: Christian Walz

4 Comments Lisää omasi

  1. hiikka sanoo:

    sshshhsss…. ei siis myydä meilläpäin. Pää sihisee vieläkin kirouksia, rakastan sitruunaruohon tuoksua, vaikken ole hajusteiden ystävä (muutama muukin on lempituoksuina)
    Ainakin minulle olisi jopa sitä vinkkupulloa mieluisampi, kun en edes alkoholijuomiin koske :) Ja tasan tarkkaa taitaa jättää siistimpää jälkeä vs. suomalainen nainen + yhden vinkkupullon törkyhumala (miksi monet naiset on ärsyttävän sikamaisia humalassa?)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ssssh, mitään nettikauppaakaan ei ole, mistään et saa..! :)

      Olen samaa mieltä, viisi pientä voittaa yhden ison tuliaispullon. :)

      1. hiikka sanoo:

        ssshhh kierrä viestä oikein haavassa, ei edes nettikauppaa… ;)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.