Viilankantolupa 1v

  Tasan vuosi sitten julkaistiin Viilankantolupa. Kirjoittamisesta ja kosmetiikasta kiinnostunut äitiyslomalainen sai idean ja puhui itsensä portaaliin. Kokemusta bloggaamisesta ei ollut päivääkään ja blogien lukemisestakin minimaalisesti. Alkupään tekstit olivat kiemuraisuudessaan kankeita, kuvat tummia, julkaisuväli harva ja asennekin ehkä vähän, köh, kasvatuksen tarpeessa? Vuosi on tehnyt taikojaan. Verkostot ovat punoutuneet, rutiinit vakiintuneet, kuvankäsittelytaidot petraantuneet ja jonkinlainen…

Näin muokkaan kuviani -haaste

Sain Adventures in Sinilandia -blogin Sininiltä haasteen, jossa pyydetään valottamaan blogissa käytettyjen kuvien muokkausvaiheita. Tapani mukaan oion muutamia mutkia ja sen kummemmitta kommervenkeittä käyn suoraan asiaan. Kiitos haasteesta, tässä tulee. Pyrin ottamaan meikkikuvat päivänvalossa, jolloin äiti Maa jakaa valoa anteliaimmin. Talven varalle jahtaan par’aikaa lämpötilaltaan 5500 kelvinin lamppuja, mutta projekti on pahan kerran kesken. Voitte…

Kauneusbloggaajien kesäretki

Kasasimme lauantaina kosmetiikkahöyryiset bloggarit nippuun ja vapautimme lauman Turussa. Ehkä sinä olit yksi niistä onnekkaista, joille lähdön hetkellä jakelimme ylimääräisiä piknikeväitä? Vai satuitko reppana samaan aikaan Glitteriin, johon rynnistimme penkomaan festarihelyjä ja heilumaan kamerat ojossa? Tai, kamerat ojossa heiluimme itse asiassa kai vähän koko ajan. Se on sellainen bloggaajan etikettijuttu. Ruokaa? Kuvaa se. Kaksi samanväristä…

Haastelu

Hihi! Blogihaaste! Olen lapsellisen innoissani! Palan halusta kertoa teille asioita meikkipöydän ulkopuolelta, sillä kukapa ei näkisi itseään naistenlehden kolmen aukeaman syvähaastattelussa puhumassa viisaita. Todennäköisesti en puhu viisaita, enkä kuvita artikkelia tuulenpieksämillä rantakallioilla, mutta muilta osin – hakekaa popcornit! 11 kaikenlaista pyöritettiin eteeni meikkaajaksi opiskelevan Päivin blogista. Kuten hyvälle ja hurskaalle haasteelle yleensä, on tällekin luotu säännöt….