Sillä aikaa kun luistelen takaisin meikkipöydän ja ensimmäisen flunssattoman työpäivän ääreen, jätän teille luettavaksi linkin, jonka sisältöön rakastuin juuri äsken. Ehdin selailla Caroline Hironsin sivuja kahvikupillisen verran ja luulen, että aamuhymyn lisäksi luvassa on vielä kymmeniä muihin ajankohtiin sopivia oivalluksia. Ihonhoitoekspertti, joka on nokkela, teräväkielinen ja itseironinen: tämän lähempänä fanitusta en ole tainnut hetkeen olla….
Avainsana: Blogit ja yhteisöt
Joukkuehenkeä
Tykkäämme kosmetiikkaväen kesken kokoontua hölisemään. Toisinaan tapaamisissa puhutaan paljonkin kauneustuotteista ja pengotaan läpi käsilaukkuja tai vertaillaan kameroita, toisinaan ruoditaan ihan muita juttuja. Montaakaan purkkihöperöä ei tarvita koolle, kun äänenvoimakkuus nousee kuumottavalle tasolle ja seurustelu johtaa nopeasti massahysteriaan. Tällä kertaa emännöintivastuun otti uuras Sensaisti-Mari, joka laski kotiinsa liki kolmekymmentä kosmetiikkahullua. Aika veto. Ajelin länsirannikolta pääkaupunkiin pieni…
Kaksi joulukalenteria
Joulu! No ei ihan vielä, mutta kohta. Tänään valmistelut jo voi aloittaa hyvillä mielin, eikä kukaan taatusti enää tuomitse. Lakkaan kynnet joulusävyillä ja istahdan koneen äärelle fiilistelemään joulujuttuja. Tänään avautuvat myös monenmoisten joulukalenterien ensimmäiset luukut ja niistä etenkin kahta vinkkaan teille seurattavaksi. Bellablogien joulukalenteri on ahdettu täyteen tarjouksia, yllätyksiä ja lempeää joulumieltä. Itse olen osallisena…
Pikkujoulumeikkejä Ellit.fi:ssä
Kirpakkaa pikkujouluperjantaita! Koska yletön joulukohkaaminen ei ole kauneusblogissa aiheenmukaista, otetaan kerrasta ilo irti näistä pikkujouluista. Ellit.fi kyseli bellalaisilta vinkkejä pikkujoulutyyliin ja allekirjoittanut sai kunnian vastata tästä olkapäiden yläpuolisesta koristautumisesta. Tein ja kuvasin kolme pikkujoulutyyliä, jotka pääsette kurkkaamaan täältä. Värejä, muotoja ja niiden yhdistelmiä voi varioida ja maustaa loputtomiin, mutta rönsyilevän ilmaisutyylini vuoksi oli järkevää tiivistää…
Katastrofin kohdatessa
.Nekku. muisti minua hankinta-aiheisella haasteella. Mitkä kymmenen meikkituotetta ostaisin, jos kaikki nykyiset meikkini katoaisivat? Siippa vinoilisi tässä kohtaa että noin suurta määrää tavaraa olisi täysin mahdoton saada katoamaan kokonaan, mutta jospa nyt muodostetaan kuitenkin hypoteesi, että sellainen maailmanlopun tilanne iskisi päälle. Aavistelen, että sisällöstä tulee melko MAC-voittoinen, mutta katsotaanpa miten välttämättömyyslista lähtee rakentumaan. 1. Meikkivoide:…
Kauneuden kuolemansynnit
Sain Päiviltä kiertohaasteen. Kuuliaisesti naputan ilmoille vastaukseni, vaikka en ole ihan varma onko näin alleviivaava itsensäpuljaaminen linjassa blogiin vakiintuneen sisällön kanssa. Ainahan täällä puhutaan minusta ja katsellaan tätä samaa naamaa, mutta – no olkoon. Otetaan tämä vaikka kulutuskäyttäytymistä tarkastelevana analyysina. Ja koska ryppyotsaisuus kielletään jo tervetulotoivotuksessa, ei viitsitä sitten mähinöidä siellä, okei? Aiheena siis seitsemän…
