°Sisältää mainoslinkkejä Terkkuja purkkimerestä, edelleen kuohuu! Tämänkertainen loppuneiden kosmetiikkatuotteiden satsi on peräisin koronakevään loppumetreiltä ja kesältä 2020. En aio edes pahoitella viivettä toteutuksessa, koska vuosi 2020. Edellinen loppuneiden tuotteiden suursatsi julkaistiin huhtikuussa ja sen voit silmäillä täältä. Mikä ihmeen ”loppuneet kosmetiikkatuotteet”? Loppuneet kosmetiikkatuotteet on kosmetiikkablogeissa vuosia sitten kehittynyt konsepti, jossa loppuun saakka kulutetut tuotteet saavat…
Avainsana: Clinique
Maskarainventaario
”Inventaario on luettelo tavaroista ja materiaaleista, jotta selviäsi, mitä tavaroita on omistuksessa ja mitä on mahdollisesti kadonnut.” – Wikipedia Sattuvasti sanottu. Ei sillä, ettenkö olisi ajan tasalla jokaisesta avonaisesta ripsiväristäni, mutta täytyy sanoa etten olisi osunut arvauksessani ihan lukuun 31 saakka.. No mutta, pannaas karsien. Ekassa aallossa kaikki yli vuoden avattuna olleet maskarat. Joo ällöä, älkää…
Kirjastomeikki
Lämpimän ja aurinkoisen päivän kunniaksi linnoittaudun kirjaston suureen saliin kirjoittamaan lopputyötä. Koska epäilen vahvasti, että tänään on oleva ensimmäinen kunnollinen terassipäivä, feikkasin kasvoilleni kaksituntisen kevätkuulauden eli terdehien. Sillä hieltähän se kuulaus näyttää, jos rehellisiä ollaan. Kesään se hikinen nassu kuitenkin sopii, joten pidetään tätä ylistyslauluna tulevalle suvelle. Umppasin tähän feikkiterassimeikkiin mahdollisimman paljon kuultoa ja voidemaisia…
Kolme parasta: Puhdistusöljyt
°Sisältää mainoslinkkejä Jokainen meistä on asiantuntija jossain. Ajattelin kokeilla, saisinko pyöräytettyä liikkeelle asiantuntijuutta hyödyntävän lumipallon. Jos jokaisella on vahvuusalue, jonka saralta tietoa ja kokemusta on kertynyt keskivertoa enemmän, niin mitäpä jos niputettaisiin tuo tieto valitsemalla kolme parasta? Kolme parasta mitä tahansa. Tiedän heti henkilön, joka tuntee poskipunat. Toisen, joka keräilee suihkugeelejä. Erään, joka ei saa…
Rakkaudella rutisteltu
Kosmetiikkavarastoni ovat jo pitkään olleet järkeistämisen tarpeessa. Pari päivää sitten sain viimeinkin aikaiseksi katkoa muutamia vanhaksi käpristyneitä napanuoria ja koska en aiemmin ole koonnut loppuneista tuotteista yhteenvetoja, ajattelin tehdä sellaisen Valitut loppuneet -tyyppisen jysäyksen tänään. Jätin suosiolla sivuun kaikki yhdentekevät tökötit ja valitsin näytille vain ihastuksia. Kassillinen sekalaisia huulikiiltoja. Tämä 300 gramman nyssäkkä sisältää…
Kultavihreä kesäkuu
Olin kaivelemassa luomivärilaatikosta kimaltavaa mustaa, kun ohimennen sohaisin muuan hohtavaa vihreää. Pikainen vilkaisu peiliin ja täydellinen suunnanvaihto: kultaa, vihreää, kuparia ja keltaista – käy. Monen päivän auringonpaiste tekee selvästi taikojaan. En valita. Tämä meikki ei ole parhaiten edukseen lähikuvissa, mutta keskusteluetäisyydeltä tiirattuna silmien sinisyys pomppaa toden teolla. Toin lisälämpöä kalvakkaan naamaan levittämällä kosteusvoiteen päälle kuparikultaista…