Hillitty MAC-reissu

Tsau! Terkkuja Tanskasta! Lennähdin tänne viettämään kesälomani ensimmäistä irtoviikkoa kaverini hellään huomaan. Jätin kameran kotiin ja aprikoin josko julkaisisin matkalta mitään materiaalia, kun kuvat jäävät kakkoslaatuisiksi kännykkäräpsyiksi, mutta jos yhdessä olemme armollisia niin eiköhän se tästä. Kotimaa kun taakse jäi / mietin hiljaa mielessäin / että mitenköhän siellä se / siippa yksin pärjäilee /   Anteeksi, ajatus harhailee. Hirveän…

Hillityt HP-hankinnat

Selvisin tämän kevään keltaisesta maniasta yllättävän vähällä. Tein strategisen iskuni kahdessa osassa: keskiviikkona hillitty kuivasampoohaalinta ja heti lauantaiaamuna täsmäisku kosmetiikkalaareihin. Yllättävän rauhassa sai penkoa, kun osui paikalle oikeaan aikaan. Himotuslistalla oli yhtä ja toista näiden lisäksi, mutta osasta myöhästyin jahkailuineni ja osan kohdalla iski pihiys. Rich-sarjan pesutupla tuli akuuttiin tarpeeseen, sillä sampoo on sivellinsampoota lukuunottamatta ihan kertakaikkisesti loppu…

Itsepalkintaa

On ollut aika rankka viikko. Töissä kohtuullinen härdelli ja alimiehitys, kotioloissa haukkuyskää sairastava uhmaikäinen ja työtaakan alle nuutunut puolikuollut puoliso ja nonparellina puuron päällä yksi uusi opintopolku, joka vaati sittenkin enemmän kuin vasemman käden. (Ja ei, äiti ja isi, tämäkään ei liity oikikseen.)  Olin tänään suhteellisen kiitollinen kun kello löi viisi ja sain leimata kellokortin työpajan ovensuussa….

Lahjakatsaus ’14

Olisin niin mielelläni otsikoinut tämän ”Minulta minulle”, mutta kas kas, vuosi sitten oli jo ollut samalla otsikolla asiaa. Koska sattuneesta syystä en saa läheisiltäni juurikaan kosmetiikkalahjoja, koen voivani ostaa jotain pientä itse itselleni. En yllä ostoksissani ihan Ilonan ilakointiin, mutta täydensin kuitenkin omassa mittakaavassani varastoja ihan maininnan arvoisesti. Eka pysähdys tapahtui jo ennen joulua tutun turvallisella…

Kosmetiikkaintoilija Tukholmassa

  Jaahas jaahas, ensimmäinen päivä kaupunkiseikkailua takana ja lyhyt välitilinpäätös lienee paikallaan. Aloitetaan sillä, että minulta on sitten turha kysellä mistään suunnista tai sijainneista mitään. Olen sanellut määränpäät siipalle, joka on sitten hämmentävästä kuvaulkomuistista, lapsuudessa hankitun Tukholmatietouden turvin kävelyttänyt meidät perille kohteeseen. Että jos on hukassa Sephorat ja muut, kysykää siipalta. Pääosan shoppailuajasta käytin Sephorassa. Hiimailin…

MAC-hullun varhaisjoulu

Hihhiiihhahhahahoooo, olen aivan liian innoissani sanoakseni mitään järkevää! Aidossa purkkimafian hengessä jallitin Neiti Myyn tuomaan tuliaisia Köpiksen uudesta Pro Storesta. MACilla on siis ns. vakiovalikoiman lisäksi myynnissä monensorttista jännänannaa erillisissä Pro Store -liikkeissä, joista lähin sijaitsee Kööpenhaminassa osoitteessa Købmagerkade 38. Ensimaistiaiset pro-valikoimasta sain aikanaan jo Neiti Elisalta  (tekee mieli neiditellä kaikkia tässä materian aiheuttamassa endorfiiniryöpyssä) ja nyt…