Lakkajähmä hyötykäyttöön

Niksivinkki pulloon kuivuneen pikakuivattajan jatkokäyttöön. Paksu väritön lakkamähmä on oivallinen apuväline revenneen kynnen paikkaamiseen. Kun lakka on jo alkujaan paksua tatinaa, se muodostaa kuivuttuaan tukevan lisäpalan halkeaman päälle. Olen tekohengittänyt omaa vasemman käden peukaloani onnistuneesti jo kaksi viikkoa, kun en ole malttanut lyhentää nättiin pituuteen hujahtaneita manteleita nahkamittaan. Tyvihalkeama kynnen sivussa kielii siitä, että rasitusta on…

Maanantaimanikyyri

Uusi viikko, uudet kynnet. Otin viimeisen kesälomaviikon projektiksi järjestellä kauneushuonettani vähän siivompaan ruotuun, mutta homma tyssäsi heti ensimmäisessä käänteessä testattavien tuotteiden pussukkaan. Jos samassa nyssäkässä on sekä syksyn uutuuslakkoja että käsikuorintaa, olisi kohtalolle irvailua olla vetämättä niistä johtopäätöksiä. Siivoushommat tauolle ja kynsipussi kehiin. Poistin taivaallisen kauniin, pelkkää metallihippua olevan Amazeballsin kahden vaiheen tekniikalla. Hauduttelin ensin enimmät…

Kynsilakan ohentaminen

Ja niin koitti valtakunnassa se päivä, kun ensimmäinen pullo Seche Viteä paksuuntui pilalle. Kuunkierto tämän ravisuttavan murheen jälkeen saapui päivä, jolloin alamaiset  noutivat kuriirilta paketin. Tehtävään oli valittu kaksi varmajalkaisinta solttua ja nyssäkkä kiikutettiin linnan porteille kiireen vilkkaa höyhentyynyyn kiedottuna. Paketista kuoriutui lasipullo ja pikkuruinen pipetti. Tällä kuulaalla taikaliemellä palatsin velho olisi taikova tuosta maankuulusta…

Ihmelakka Seche Vite

Jälleen yksi kynsialan kulttituote, josta olin ennen blogimaailmaan jalkautumista autuaan tietämätön. Seche Vite on paksu, kirkas päällyslakka, josta aika harvalla tuntuu olevan pahaa sanottavaa. Peilipinnan jättävä pikakuivattaja teki vaikutuksen myös skeptiseen ex-kynsiammattilaiseen. Lakka haisee valitettavan paljon etikkaiselle liimalle, mutta huonot puolet olivatkin sitten siinä. Vaikka liisteri on paksua, sen levittäminen on lapsellisen helppoa. Yhdellä kynnellä…