Havahduin muutama kuukausi sitten siihen, että tukkanahka oli päässyt kuivahtamaan. Tai varsinaisesti en havahtunut asiaan itse, vaan tukkaa käsitellyt kampaaja hienovaraisesti totesi että hilsettä piisaa. Niin joo, senhän ei vissiin kuulukaan kulkea mukana kuontalon vakiovarustuksessa. En oikein saanut kampaajasta selvää, että oliko kyse mahdollisesti muotoilutuotejäämäongelmista vai kuivuudesta, mutta päätin kokeilla hoitaa kuivuutta ensin. Hommaan passasi parahultaisesti tuttavan kautta…
Kategoria: apteekkikosmetiikka
Hellyyttä herkälle iholle
Kävin eräänä iltana heräteostoksilla apteekissa. Olin jo muutaman päivän kärvistellyt ilman ihotyypilleni sopivaa puhdistusmaitoa (mikä on muuten täysin absurdi yhtälö tällä käyttämättömien kosmeettisten valmisteiden kapasiteetilla) ja hätäratkaisuni osoittautui jo alle viikossa niin kuivattavaksi, että iho alkoi puskea näppyä. Näppyhyökkäys on yhtäkuin kriisi ja identiteettivarkaus ja epätoivo ja manala ja kadotus, joten marssin työpäivän jälkeen apteekkiin. Normaalia…
L300 – kokemuksia
Kaupallinen yhteistyö: Cederroth Kuukausi sitten ujutin ihonhoitooni nipun L300-sarjan kuivan ihon tuotteita. Nyt olisi aika kertoilla teille testaustuntemuksia. Tuotteet ovat tuntuneet hyvältä. Löysin Intensive Moisture -perheestä useamman uuden suosikin, vaikka yksi jäikin käyttökokemukseltaan neutraalimmaksi. Tuoksuttomuus häipyi taustalle yllättävän pian, enkä muistanut edes ajatella sitä ensimmäisen viikon jälkeen. Tuotteiden ensifiilikset pitivät hyvin paikkaansa ja ainoa tuubi,…
L300
Kaupallinen yhteistyö: Cederroth Sain Bellan tiimiltä mahdollisuuden lähteä mukaan yhteistyökampanjaan, jossa testataan uuden apteekkikosmetiikkasarjan tuotteita. Olin tarjouksesta iloisesti yllättynyt, mutta samalla vähän kauhuissani. Minä ja tuoksuttomat apteekkituotteet – hm. Kaikki vähänkään pidempään jorinoitani lueskelleet tietävät, että rakastan hyvältä tuoksuvia tuotteita. Voide, seerumi, hajuvesi – sen on tuoksuttava miellyttävältä, tai sitten kaveeraamiseen on oltava jokin muu…
Neutraali silmänympärysvoide
*Tuote saatu PR-näytteenä Sain pr-toimistolta testattavaksi Acon tuoksuttomia ihonhoitotuotteita ja olen syksystä saakka pyöritellyt niitä osana ihonhoitorutiinia. Tuoksuttomat tuotteet eivät ole tällaiselle nenänviemälle yleensä siellä hankintalistan kärkipäässä, mutta nyt nostan esille pikkukaverin, joka erottui jopa tuoksuttomana edukseen. Aco Face on herkän ihon tuotelinja, jonka pääpaino on hellissä ja hyvin siedetyissä raaka-aineissa. Pakkaukset ovat apteekkimaisen kliinisiä,…