Henkilökohtainen intohimoni, ammattini. Olen vaalinut ja varjellut omia kynsiäni pikkutytöstä saakka ja jo kauan ennen kouluikää muistan kasvatelleeni pitkiä kynsiä. Niihin on vuosien varrella kohdistettu kaikenlaista huomiota kauhistelusta ivaan ja ihailuun, mutta ne ovat aina olleet erityisesti sydäntäni lähellä. Ja joo, sydäntä lähellä pitäisi varmaan ennemmin olla löytöeläinten auttaminen tai liikunta, mutta oikein yrittämällä saatte varmaan kiinni ajatuksesta.

Tällä hetkellä ne ovat hyvin lyhyet ja vaatimattomasti lakatut, mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua. Mietin tässä puklaanko kaiken tietämäni samalle sivulle, vai jaanko kynsiin liittyvät jutut useampaan osaan. Ehkä pidetään tämä teksti alustuksena ja mennään tarkempiin yksityiskohtiin pienemmissä erissä.

Kynsien laatu on enimmäkseen kiinni geeniperimästä. Hyvällä hoidolla kynsien ongelmia voidaan jossain määrin korjata, mutta vähimmällä vaivalla pääsee kun hyväksyy jaetut kortit. Helppo on neuvoa, kun kynsiasiassa luontoäiti oli puolellani. Kynteni ovat aina kasvaneet kauniisti ilman lohkeilua tai katkeilua ja muutaman kerran ne ovat pituudellaan koetelleet jopa minun käyttömukavuusrajojani. Ja ei, lohkeiluksi ei lasketa sitä, kun kynsi katkeaa tai liuskoittuu saadessaan osuman. Kynnet eivät ole työkalu.

Koska olen leikki-ikäisestä saakka kasvattanut kynsiä, käyttelen niitä vaivatta. Sitä voisi kai sanoa varomiseksi, mutten itse ajattele niin. Olen tottunut laittamaan käden käsilaukkuun rystyset edellä ja pitämään pudisteltavasta lakanasta kiinni peukalolla ja koukistetulla etusormella. En ole oikeastaan koskaan käyttänyt sormieni kärkiä. Nyt kynteni ovat ensimmäistä kertaa niin lyhyet, että näppäilen konetta sormen kärjillä, enkä niiden kosketuspinnoilla. Kun liikeradat ja otteet tulevat selkärangasta, pitkätkään kynnet eivät rajoita tekemisiäni. Tai no joo, seinäkiipeilyn olen jättänyt väliin.

Liikeradat vaikuttavat olennaisesti kynsien kasvattamiseen, sillä paksutkaan kynnet eivät kestä ylenmääräistä käyttöä. Kaikenlainen nyplääminen, naputtelu, nipsuttelu ja raaputtelu vaikuttavat kynsien kestoon, olipa kyse sitten keratiinista tai muovipinnoitteesta. Kaikille kynsien huomioiminen ei sovi rutiineihin, eikä tarvitsekaan. Monessa ammatissakin pitkät kynnet, kynsilakat ja etenkin rakennekynnet ovat ehdottoman kiellettyjä. Kynsien ei tarvitse olla pitkät ollakseen nätit. Tosi lyhyetkin kynnet voivat olla kauniit, kunhan ne ovat siistit. Tähän liittyy ainoa kauneussääntö, josta en ole halukas joustamaan.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kauneudessa ei saisi olla minkäänlaisia sääntöjä. Sääntö asettaa jonkin asian toteuttamiselle joustamattomat raamit, eikä kauneudenhoito ole niin vakavaa että sitä pitäisi ruveta säännöimään. Jokainen on vapaa tekemään kuten haluaa, eikä muiden sanomisia tarvitse ottaa kiveen kaiverrettuna totuutena. Yhden kynsiin liittyvän kehotuksen – tai säännön, kummin vaan – kuitenkin mielelläni antaisin. Älkää pureskelko tai repikö kynsiä tai kynsinauhoja. Jälki on kamalaa ja tapa periytyy jälkipolville todella sukkelaan.

Olette varmaan kuulleet vertauksen kynnenalusista ja vessanpöntön kannesta ja niiden bakteerimäärästä. Pelottelua tai ei (itse suhtaudun aika suurpiirteisesti kaikenlaiseen pöpöjen välttelyyn), mutta tarttumaelinten vieminen limakalvoille on nopsa tapa sisäistää kaikenlaiset inhat pikkueliöt. Lisäksi pureskelun (tai repimisen tai nyppimisen) kierteestä on hankala irtautua. Tiedän, koska olen itse syyllistynyt samaan.

Nypin etusormen kynnellä peukalon sisäsyrjää vuosikaupalla, eikä tavasta ollut mitään ulospääsyä. Niuhtominen oli harmiton pikku liike jota tein ajatuksissani, kunnes ilmaantui kulma josta sai kiinni. Sitä kulmaa nitkuttamalla sain esiin uuden kulman, joka myös oli pakko saada pois, ettei se olisi ”tarttunut vaatteisiin”. Joskus peukaloni oli vereslihalla rystyseen saakka. Kynteni olivat pitkät ja kauniit, kämmenselän iho tasainen ja siisti, mutta peukaloni punaiset ja veriset.

Ongelma katosi, kun laitatin ensimmäiset rakennekynnet. Akryylimassa teki etusormen kynnestäni sen verran paksumman, etten enää saanut peukalon sivusta otetta. Tulehdus parani samalla kun minä vierotuin tavastani, mutta edelleen peukalon iho on revitystä kohdasta muuta ihoa vaaleampi.

Nyt, ilman rakennekynsiäkin, olen malttanut jättää peukalot rauhaan, mutta käänne parempaan tapahtui vasta, kun aloin kiinnittää kynsieni hoitoon erityistä huomiota. Toisilla pureskelun lopettaa kaunis kynsilakka, joillain Kynnel, eräs kertoi käyneensä hypnotisoitavana – minulta se vaati rakennekynnet. Yhteinen tekijä edellisille on ongelman huomioiminen ja siihen puuttuminen.

Kynsien hoitotoimet voisi jakaa kolmeen luokkaan edullisimmasta hintavimpaan:

1. Kotihoito: öljyäminen, lakkaus, hellävarainen viilaus ja kynsien varovainen käsittely – voi koska tahansa jättää tekemättä jos ei huvita, ei dramaattisia muutoksia odotettavissa
2. Kevyet toimenpiteet: kestolakkaukset ja kynsikalvot – suojaavat omaa kynttä, vaativat yleensä ammattilaisen kättä laittovaiheessa mutta voidaan poistaa kotikonstein
3. Sitoutumista vaativat toimenpiteet: Rakennekynnet ja oman kynnen vahvistaminen – suositeltavaa teetättää ja poistattaa ammattilaisella, vaativat säännöllistä huoltoa.