Huomenta! Tähän aikaan aamusta on taas puutetta valosta, joten nassulle voi piristykseksi latoa jotain kimaltavaa. Tämän päivän arpa osui säihkyvään geelirajaukseen, jonka annoin vaeltaa ripsirajasta koko liikkuvalle luomelle. Saanko esitellä: MAC Deliciously Rich.
Lopputulos on varsin kiva ja pahoittelen vilpittömästi, että kuvausolosuhteet eivät ole toistumisen kannalta kovin otolliset, mutta on. Kiva on. Vikkelästi ja reippain ottein tämän kanssa saa toimia, jos suunnitelmissa on onnistunut häivytys – meinasi tulla kiire minullekin. Pieniä puutteita voi korjailla jollain vähän samansukuisella sävyllä (täällä hätäpelastuksesta vastasi MACin Satin Taupe) sekä leveällä hymyllä. Vastaantulijat muistavat taatusti varmemmin sen pölhön virneen, kuin hiukan puutteelliseksi jääneen häivytyksen.
Loisteliasta torstaita!
Taustalla soi: One Republic – Counting Stars (Pidätän itselläni oikeuden käyttää tätä artistia toiseen kertaan, sillä en ole kahteen vuorokauteen kuunnellut mitään muuta kuin tätä yhtä biisiä toistolla. Ah! – ja anteeksipyyntö naapureille. Yritän ihastua johonkin muuhun vielä ennen joulua.)
Tuo kappale: ah <3 Olen kiduttanut viimeiset viikot toista puoliskoani laulamalla tätä täysillä autossa :D
Mä olen yhteiseen autolaulantaan vielä liian estynyt, yksinajelulla toimii. :)