Joulupeukalo kämmenellä

Nonni, tässä ollaan. Kodin jouluhenkilö lähti töihin ja jätti allekirjoittaneen odottamaan että puolituinen herää päikkäreiltä lunastamaan lupausta joulutorttujen leipomisesta. Yhteistä aikaa ja rentoa yhdessäoloa ja jaada jaada – muuten kiva mutta mä en osaa.

Siippa on perheen kausi- ja somistevastaava. Jääkaapin magneetit, kirjahyllyn koriste-esineet ja olohuoneessa leijaileva taustamusiikki vaihtuvat sujuvasti vuodenaikojen mukaan. Kaikki tapahtuu ilman että nämä näppäimistöä hipovat sormet edes liikahtavat muutoksien suuntaan. Itse en ole pätkääkään koristelua harrastavaa ihmistyyppiä, joten olen antanut miesväen kouhottaa kausimagneettiensa kanssa ihan keskenään. Mutta nyt, nyt ollaan ongelman äärellä.

Makuuhuoneeseen on ilmestynyt koristeltu joulukuusi, kynttelikköjä ja kausivaloja lojuu ympäri asuntoa ja jääkaapissa nököttää purkillinen luumuhilloa. Luumuhillon ilmestyminen on vakavassa ristiriidassa siipan työvuorojen kanssa ja pientä toivonkipinää iskien tarkistin myös pakastimen, mutta kyllä vaan, myös levytaikina oli muistettu ostaa.

Sain työreleitä niskaan kiskovalta mieheltä pehmeän pusun poskelle ja puolihuolimattoman ohjeistuksen ”niistä joulutortuista”. Niin mistä? Oli kuulemma sovittu marakatin kanssa että päikkärien jälkeen leivotaan porukalla joulutorttuja. No kiva juttu, porukasta yksi kolmasosa näyttäisi ottavan ja lipeävän tätä projektia työpaikalle.

Niinniettä tässä sitä nyt googlaillaan torttuohjeita ja yritetään luistella asunnossa villasukkasillaan hipihiljaa siltä varalta, että ne päikkärit jatkuisivat vaikka aamuun saakka. Kello on kuitenkin jo viisi?

Jos joku tuttu sattuu lukemaan tätä juuri nyt, niin tosi mielellään sovin runsaskätisestä vastapalveluksesta kiitokseksi sille, joka nyt tulee ja pelastaa tämän keittiökatastrofin ennen kuin mitään ikävää ehtii sattua. Pliis?

8 Comments Lisää omasi

  1. Katarooma sanoo:

    Jos asut Oulussa ni multa voi saada apua ihan konkreettisestiki… :D Hah, ite tässä toiveikkaana oottelen inspistä tehä joulutorttuja, tarpeetki ostin. On ne niin namuja mussuttaa naamaan! Helppoja tehäki… :D

    1. Ha, no Oulu on kyllä vähän kaukana. Vikisemisestä huolimatta torttuja saatiin, mutta ei se ihan kivutonta ollut. :)

  2. Tingeling sanoo:

    Meillä minä hoidan koristelupuolen ja teini tekee tortut ja glögin. Ja täytyy sanoa, että pojan tekemät joulutortut ovat paremman näköisiä kuin minun tekemäni! Nuorimmainen ja isäntä vaan nauttivat lopputuloksista :D

    1. No hei tää on hyvä diili, jokaiselle mieleistään. Missäköhän meillä voi ilmoittautua tähän ”vaan nauttii lopputuloksesta”-joukkueeseen? :D

  3. Liina sanoo:

    Olen ehkä vähän myöhässä, mutta joulutorttujen ohje on maailman iisein ja löytyy paketin kyljestä. Lyhyesti: sulata tovi, leikkele, taittele, lätki hilloa, paista ja syö. Jopa minä pystyn.

    1. Joo, kato! Sieltähän mä sen löysin. Suunnilleen noin se meni, mutta lisätään mausteeksi vielä ripaus uunikammoa ja hyrränä ympäriinsä pyörivää puolituista, niin ei se maailmanloppu kovin kaukana ollut.

  4. Malle sanoo:

    Mä oon luovuttanut noiden taittelujen suhteen jo aikoja sitten. Yhtä hyvältä se maistuu neliönäkin. Itse sudin neliön mallisen taikinapalan munalla, ripottelen päälle hasselpähkinärouhetta ja kippaan keskelle lusikallisen hilloa (omenakaneli). Hillon keskelle painan punaisen kirsikan ja eikun uuniin kymmeneksi minuutiksi. Päälle vielä sitä pipareille tarkoitettua valkoista töhnää ja maailman parhaat tortut on valmiit, ilman yhtäkään taitosta. Mulle tulee ehkä ongelma jouluruokien kanssa, kun en ole tänä vuonna tehnyt kertaakaan ruokaa. Mikroriisipuuro vielä onnistuu mutta saa nähdä pitääkö aattona tilata pizzat!

    1. Siis MITÄ, sitäkö ei ole pakko taitella? Mind – blown.

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.