.Nekku. muisti minua hankinta-aiheisella haasteella. Mitkä kymmenen meikkituotetta ostaisin, jos kaikki nykyiset meikkini katoaisivat? Siippa vinoilisi tässä kohtaa että noin suurta määrää tavaraa olisi täysin mahdoton saada katoamaan kokonaan, mutta jospa nyt muodostetaan kuitenkin hypoteesi, että sellainen maailmanlopun tilanne iskisi päälle. Aavistelen, että sisällöstä tulee melko MAC-voittoinen, mutta katsotaanpa miten välttämättömyyslista lähtee rakentumaan.
1. Meikkivoide: MAC Face & Body N1
Hyvin kevyt, vesimäinen meikkivoide toimii kuivan laikukkaalla kenkkuihollani parhaiten, kunhan annostuksen mitoittaa oikein. Kerros tai kaksi luonnolliseen lopputulokseen ja kolme tai neljä kiekkaa silloin, kun peitettävää on enempi. Sävy N1 on tämän tuotteen vaalein punapohjainen sävy ja sopii iholleni täydellisesti.
2. Puuteri: MAC Prep+Prime Transparent Finishing Powder Loose
Väritön, hienojakoinen irtopuuteri, joka sopii kaikkeen mahdolliseen peitevoiteen kiinnityksestä hiusten hätäpesuun. Jälkimmäiseen voitte suhtautua vähän varauksella, mutta pariin otteeseen olen saanut tästä hätäpelastuksen yllärirasvaisille ohimohiuksille. Punnitsin kiinteän ja irtonaisen puuterin välillä, mutta ehkä kiinteästä olisi enemmän hyötyä jos käytössä olisi amputoitu meikkipakki. Korjailen meikkiä puuterilla äärimmäisen harvoin.
3. Peitevoide: MAC Pro Longwear Concealer NW20
Luottopeitturi, jota voi hätätapauksessa käyttää myös meikkivoiteena. Peittää mitä tahansa ja pysyy kunnes poistetaan. Sävy on kompromissi punaisuuden ja silmäalusten välillä, punapohjainen NW on tarkoitettu silmien alle, mutta käytän sitä häpeilemättä myös näppyjen piilottamiseen. Ei ihan täydellinen siihen tehtävään, mutta riittävän hyvä.
4. Kulmakarvatuote: MUFE Aqua Brow #25
Kulmatuotteen valinnassa olin pitkään kahden vaiheilla, mutta jos olisi ihan ihan ihan pakko valita vain yksi, sijoittaisin tähän. Niskaan hönki varasijalta MACin Lingering, mutta tämän kuvitteellisen poikkeustilanteen sattuessa joutuisin valitsemaan vedenkestävän ja loppuelämäksi riittävän version.
5. Rajaukseen: MAC Fluidline Blacktrack
Tällä mustalla vedenkestävällä rajausvärillä pärjäisin ihan mukisematta päivieni loppuun. Ei lisättävää.
6. Ripsiväri: MAC Extended Play Lash
Puhdasta rakkautta. Pitkät ripseni jättävät järjestelmällisesti kaikista maskaroista mustat leimat kulmakarvan alle ja olin äärettömän iloinen, kun edelliskuun budjettini antoi periksi ostaa kokeiluun tämä pieni kaunokainen. Extended Play muodostaa jokaisen ripsen ympärille tuubin, joka tuo silmäkarvoihin pikkuisen tuuheutta ja määrättömästi pituutta. Kauniit erotellut ripset pysyvät läpi itkun ja viiman, mutta huuhtoutuvat kiltisti pois lämpimällä vedellä. Päihitti pitkään lempimaskaranani paistatelleen Benefitin No They’re Realin selkein pistein.
7. Poskipuna: MAC Mineralize Blush Dainty
Daintya olen suitsuttanut täällä jo niin moneen otteeseen, että jätetään tämänkertaiset ylistyssanat lyhyeksi. Hento väri, joka sopii kaikkiin meikkeihin, tuo mukanaan kevyen hohteen ja näyttää hyvältä ilman raivokasta häivytystäkin.
8. Pohjustava luomiväri (+korostustuote) : MAC Paint Pot Vintage Selection
Tämä oli paha, tämä oli kaikkein raastavin valinta. Mattainen ihosävy Soft Ochre ja hohtava hehkusävy Vintage Selection kävivät paikasta kiivasta taistoa, mutta jos kerran taustavalikoimassa ei olisi mitään meikkejä, ottaisin kyllä tämän. Kerrostusasteella voi vaihdella sävyn intensiivisyyttä ja aivan hyvin voisin taputella tätä poskipäille juhlavaksi hehkuksi.
9. Luomiväri: MAC Brun
Jos omistaisin jo mustan geelirajauksen, jolla saisi syntymään tummat sumusilmät, voisin tarvita rinnalle jonkin vähän pehmeämmän varjostusvärin. Brun on niin ahkerassa päivittäisessä käytössä, etten tiedä osaisinko ollenkaan meikata ilman sitä. Sitä voisi ehkä käyttää poskiluun alla varjostuksissakin? Tai en tiedä, saattaisi olla vähän vaativa varjostaja. No mutta, jos muuta ei kerran olisi?
10. Huulille: MAC Dazzleglass Sugarrimmed
Oikeasti olisin halunnut kirjoittaa tähän Lipglass Impossibly Sweet, mutta koska se oli kausituote jota ei enää saa (mutta jota varastoin itselleni neljä kappaletta, köh), niin ilman yhtään ainoaa huulikiiltoa tarttuisin epäröimättä kimaltavaan Dazzleglassiin. Sugarrimmed on kaikkein vaalein ja neutraalein sävy, jota jaksaisi hyvin katsella päivittäisessä käytössä pidemmänkin aikaa. Tämän hypoteettisen katastrofin kohdatessa olisin niin pahasti jumissa, että huulipunat saisivat kyllä jäädä hyllyyn.
Noin. Lasketaanko vielä hankintahinta tälle kymmenen tuotteen meikkipakille?
Meikkivoide 36,50e
Puuteri 23,50e
Peitevoide 20e
Kulmakarvaväri ??e (haparoiva arvio n.45-50e – korjataan heti kun löydetään varma tieto)
Rajausväri 18,50e
Ripsiväri 17,50e
Poskipuna 24,50e
Luomivärin pohjustus 20,50e
Luomiväri 18,50e
Huulikiilto 23,50e
YHT. 203e (+ n.45e)
Ei paha? Huomioitava on, että tästä jätettiin pois kaikki hygieniaa ja ihonhoitoa koskevat tarpeistot (ovatko meikkivoiteen pohjustajat ihonhoitoa vai meikkejä?) sekä siveltimet. Jos ne olisi mahdutettava mukaan tuohon kymmeneen tuotteeseen, kieltäytyisin edes ajattelemasta asiaa. Meikeiksi en laske myöskään kynsilakkoja.
Omia kangistuneita tapojani ravistellakseni haastan mukaan en kosmetiikkabloggaajia vaan portaalikollegat Anna-Marian ja Elsan – kertokaahan neidit mitkä kymmenen tuotetta te hankkisitte meikkikatastrofin kohdatessa?
Taustalla soi: Rudimental & Ella Eyre
Ripsari alkoi kiinnostaa heti! Olen ollut siinä uskossa, etten kehtaa budjettini kanssa edes tulla ostoksille, mutta tuo kuulostaa hinta-laatusuhteeltaan niin hyvältä, että pakkohan se on tulla ostamaan seuraavan Turun reissun yhteydessä :)
Hae ihmeessä. :) Ripsariasiat on aina makukysymyksiä, mutta mulla on meikkipöydällä tiu avattuja hylsyjä ja otan poikkeuksetta käteeni tämän. :)