Mustapäälaput in action

Löysin alelaarista Nivean mustapäälappuja, joita olen käyttänyt viimeksi yläkoulussa. Talletin heti kaksi pakettia, sillä oli välttämätöntä kokeilla vieläkö temppu toimii.

Kuivan ihon ongelmia on aikaisen rypistymisen lisäksi se, että epäpuhtauksia on vaikea saada liikkeelle. Mustapäät ilkkuvat ihan siinä pinnassa, mutta niille on kuulemma hankala tehdä mitään. Näin tuumaili kosmetologi, jonka hyppysissä käväisin loppuvuodesta.

Omat ihohuokoseni ovat sen verran pienet, että itseäni ne eivät haittaa, mutta mistäpä sitä tietää vaikka tykästyisin siisteihin ja sileisiin nenänpieliin. No ihan siihen ihmeeseen nämä laput eivät varmastikaan veny, mutta josko edes jotain pientä muutosta.

Paketissa on kahdenlaisia lappuja ja leikkelin kolmionmallisista paloista lisäkkeet nenänpieliin. Samat palat napsin ensi kerralla nenälapun yläkulmista, sillä ne osuvat nyt ikävästi silmänympärysalueelle. Siipan nenään nämä olivat muuten passelin kokoisia, paitsi että ihan nenän kärki olisi kaivannut vielä pientä lisäpalaa. Hirmuisen lyhyt pinna muuten tyypillä odotella sen vartin kulumista, aikuinen mies ja ravaa ympäriinsä kuin penska jouluaattona.

Iho kastellaan vedellä (itse pehmitin sitä ensin reippaalla saunomisella) ja lappu liimataan tiiviisti ihon pintaan. Vartin vaikutusaikana voi vaikka lukaista muutaman blogikirjoituksen.

Nenussa ja leuankärjessä tuntuu hassua pientä kutinaa kun taikoja tapahtuu. Lappu kuivuu ja kovettuu ihoa vasten pikkuhiljaa ja vartin  hihittelyn jälkeen sen saa riipiä varovasti pois. Irrottaminen ei ole varsinaisesti ikävää, mutta pieni laastarifiilis siinä on. Ehkä laput olivat liian kauan paikoillaan? Hiukan jälkikihelmöintiä ilmassa, muttei mitään katastrofaalista. Loppui parissa minuutissa.

Poistetun lapun tutkimisessa on jotain ällön kiehtovaa, sillä siinä ihan tosiaan seisoo pystyssä ex-mustapäitä. Tusinoittain minikokoisia valkoisia rimpulasieniä. Mustapäitä on edelleen jäljellä, mutta jotain on todistetusti irronnutkin. Nenänpielistä enimmäkseen, leuasta ja otsasta vain muutama hassu yksilö.  Kuvaa ei tule, sillä tässä menee blogini virallinen etovuusraja.

En tiedä soveltuvatko nämä vakituiseen käyttöön, mutta ainakin testauskerta oli ihan jännä. Pitkähkö miinus on annettava käytettävyyspuolelle siitä, että muu naama kuivuu lappuja kellottaessa. Käsittely pitäisi ehkä tehdä jossain muussa yhteydessä kuin suoraan suihkun jälkeen kun naama huutaa salvaa. Toisaalta, silloin jäisi pois kuuman kylvyn pehmittävä vaikutus. Mene ja tiedä, vekkuli keksintö kaikenkaikkiaan.

Taustalla soi: Randy Crawford

15 Comments Lisää omasi

  1. Päivi sanoo:

    ”aikuinen mies ja ravaa ympäriinsä kuin penska jouluaattona”

    Nauroin ääneen :D Kuulostaa niin tutulta.

    Rakastan nyppiä kaikkea ihmisessä olevaa ”ylimääräistä”, vaikkapa juuri mustapäitä ja olen luullut, että minä olen outo. Löysin tänään YouTubesta niin sairaita ihmisiä outoine intohimoineen, että meinasin oikeasti oksentaa – minä, intohimoinen nyppijä. Eräs tyyppi esim. laittaa joka päivä videon nettiin aiheena irti kiskomansa karva ja karvatuppi. Tyyliin ”päivän karva”. Yöks.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      What, eikä?! Yök, ton takia mä katson tuubasta vaan musavideoita. :D Oman kropan ainekset on asia erikseen, mut ei kai kukaan tosiaan halua nähdä muiden karvatuppia? Kosmareita ei lasketa, niille maksetaan.

  2. mä en uskaltais kokeilla. Sama homma, teininä näitä kokeilin ja ystävän kanssa vertailtiin kummalle tuli laastariin enemmän nyppyjä. Karmeaa katsottavaa.

    En kokeile ! jotain tolkkua on kuinka huonovointiseksi itsensä haluaa.

    Olet rohkea nainen ! Tai tiesit ettei ihosi ole niin huonossa kunnossa.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kaikki on kiinni määritelmästä. Mut olen mä tämän verran kokeilunhaluinen. :)

  3. Kirsi sanoo:

    Tämä on ihan huippu blogi ja kirjoitat niin maukkaasti :) Liityin vasta lukijaksi.

    Itse rakastan noita lappuja ja asuinmaassani niitä myytää ainakin kolmea eri sorttia, kaikkia olen ostanut testiin :) Itse oilen ratkaissut tuon kuivumisongelman sillä, että levitän muualle naamaan jonkun naamion sillä aikaa, kun lappu vaikuttaa nenässä.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Voi kiitos, mukava kuulla. Lämpimästi tervetuloa! :)

      Mietin sitä rasvaamista lappujen laittamisen jälkeen, mutta miettimisen asteelle jäi. Ensi kerralla, siis. :)

      Ovatko ne muut laput kokonaan toisten tuotemerkkien vai Nivean versioita tästä yksilöstä?

      1. Kirsi sanoo:

        Ostin kaksi muuta Nivean kanssa testiin, vaikka hyllyt pursuivat muitakin merkkejä. YRITIN pitää jonkun toleranssin :) Ostan sitten ensi kerralla..

        Toinen oli tosi mielenkiintoinen, L’Action charcola sebum patches (http://www.lactionparis.com/produits.php?id_gamme=8), joissa on ”mutaa” lapussa. Eivät ole minulla toimineet edes välttävästi edes saunan jälkeen.

        Toinen on Montagne Jeunessen lappuset (http://www.montagnejeunesse.com/face-care/nose/nose-pore-strips), joita en ole vielä avannut. Toistaiseksi Nivea on vienyt voiton :)

        Tulen raportoimaan muistakin, jahka ehdin nitä testata.

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Hei mahtavaa! Kuulen mielelläni lisää, uppo-outoja tuotemerkkejä kaikki. :)

          1. Kirsi sanoo:

            Ööh, olipa mulla luottamustaherättävän ristiriitaiset kommentit :D Eka ”ainkain kolmea eri sorttia, ostin kaikkia” ja sitten ”hyllyt notkuivat ja ostin vain kahta” :D

  4. Henna sanoo:

    Virallinen etovuusraja ^^ mikä ihana termi! Ja koska tässä on jotain kiehtovaa niin pakko säästää senttejä ja käydä hakemassa itsekin kokeiluun!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Nää oli lanttilassa jotain neljän euron paikkeilla, mut en muista oliko se lähtöhinta vai halvennettu. Good luck. :)

  5. AS + AS sanoo:

    Meillä miehen piti saada heti kokeilla mustapäälappuja tämän kirjoituksen luettuaan. Itse olen teini-iässä kokeillut niitä muutaman kerran, mutta en ole ollut vakuuttunut niiden todellisesta hyödystä. Hauskaa kyllä oli ihmetellä ja kauhistella lappuun jääneitä ”tikkuja”.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Yleistämättä liikaa sanoisin että tällaiset ”rajummat” kauneudenhoitokeinot tuntuvat menevän monilla miehillä paremmin läpi. :) Pyysin ikuisuus sitten teininä muutamaa kaveripoikaa testaamaan karvanpoistomenetelmiä yhtä lehtijuttua varten ja tyypit olivat ihan innolla mukana. Nimi ja naama kestivät julkisuudessa kokeilla akkojen touhuja kun mukana oli vähän kipua ja itsensä koettelua. :)

  6. AS + AS sanoo:

    Olet ollut edelläkävijä! Lilyn puolella Saara Sarvas oli vasta nyt törmännyt uudelleen mustapäälappuihin: http://www.lily.fi/blogit/saara-sarvas/klassikon-paluu-mustapaaliuskat-testissa.

    1. Joo, huomasin! Ehkä ei kuitenkaan aleta sen syvemmin vertailemaan mun ja Saaran kantimia, saatan jäädä pahasti alakynteen. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.