Hentojen kynsien lakkaaminen vaatii vaivannäköä, koska taipuisan kärjen päällä lakka ei pysy siistinä. Ihan joka päivä en ainakaan itse jaksa vaihtaa lakkaa, joten oikaisen tällä patentoidulla pikaniksillä. Jälki ei ole timanttisen tarkkaa, mutta kelpaa kiireiselle. Varaa operaatioon 5-10 minuuttia.
Lähtötilanne näyttää varmasti tutulta. Kulumaa kärjessä, muutoin eheä lakkapinta. Jos puuttuva siipale on oikein kapea ja kynsissä on viilausvaraa, voit muutamalla vedolla lyhentää kynttä jolloin lopputulos on melkein sama ilman lakkapulloakin.
Lakkaamalla saat kärkikuluman piiloon, kun pyyhit siveltimen melkein kuivaksi ja töpötät harjakset lappeellaan lakkaa vain kärjen kulumakohtaan. Tee tämä järjestyksessä kaikille kynsille. Sopivan määrän kanssa saatat joutua tekemään muutaman kokeilun, sillä liian ohut kerros ei peitä lohkeamaa ja liian paksu ei kuivu.
Siinä ajassa kun lakkaat ensimmäisen paikkapalan kaikkiin, ensimmäiset ovat ehtineet jo kuivahtaa. Levitä nopein vedoin ohut kerros lakkaa koko kynnelle ja sinetöi kärki sivusuunnassa. Jos ylimääräistä aikaa on, pieni kuivattelu välissä ja kirkas lakka päälle.
Varaa kuivatteluun viitisen minuuttia ja käsittele kärkiä varoen seuraava vartti. Jos kynteen ilmestyy ruttu, voit varovasti litistää sen tasaiseksi sormella sivellen. Toimii paremmin päällyslakan kanssa, mutta tuurilla onnistuu myös pelkällä värilakalla.
Pikapaikkaustarpeen ennaltaehkäisyyn suosittelen kirkkaan lakan lisäämistä. Yksi kerros koko kynnelle päivittäin – kärjen sinetöintiä unohtamatta – ja lakkaus pysyy.
Taustalla soi: Matti Johannes Koivu
Onko sulla käytössä kuivuria ? Lidlissä oli vähän aikaa sitten myynnissä kuivuri, eli laitetaan vaan kynnet sormineen alustan päälle ja painetaan nappia.
En viitsinyt ostaa, kun tuntui etten tarpeeksi usein edes käytä kynsilakkaa, mutta olis kiva kuulla muilta mielipiteitä kuinka hyviä nämä ovat.
Amerikassa asunut ystäväni sanoi hänen ostaessa vst konetta myyjä kehui että koneen avulla lakasta tulee kestävämpi kuin että kuivuisi normiolosuhteissa.
Kuulostaa erikoiselta. Puhaltaako se ilmaa? Kynsilakanhan saa pintakuivaksi vaikka hiustenkuivaajalla, mutta vaikutus ei ulotu pohjaan saakka. Olen skeptinen, kunnes toisin todistetaan. :)
Lidlistä on, ainakin täältä, ne loppu. Kävin tänään kääntymässä Stockalla ja siellä oli PALJON hienompi, maksoi vain 150 euroa tai olisko ollut 199. Lidlin maksoi ekaks muistaakseen 50 euroa, jonka jälkeen se tiputettiin 30 euroon. Ja en ostanut. No, pitäis vissiin alkaa käyttää ekaks kynsilakkojakin.
Kyllä sä sen koneen tiedät, et vaan ymmärrä mun ( muka selkeitä ) ohjeita. Kun käyt kynsiä laittamassa, laitetaan kädet sellaiseen koneeseen ja sieltä tulee valoa.
tässä on nyt yks ainakin
http://cdon.fi/kotielektroniikka/elle_by_beurer_mpe_38-21666871
Jaaaa UV-lamppu, no nyt sain kiinni ajatuksesta. Silläpä ei tavallinen kynsilakka kuivu, ainoastaan rakennekynsien tekemiseen tarkoitetut geelit tai tarkoitukseen varta vasten suunnitellut kestolakat. Tavallinen lakka tarvitsee kuivuakseen vain vähän aikaa. :)
Siis väännetäänkö vielä rautalangasta ? Jos käytän tavallista kynsilakkaa, sitä ei voi millään vekottimella nopeuttaa kuivumista, vaan aika auttaa tähän ?
Jos Lidlin koneella ei tee mitään, säästin just rahaa reilu 30 euroa ja pienen kolon verran tyhjää tilaa. Pitäiskö mun maksaa sulle provikkaa ?
Juuri näin. Tavallisen lakan kuivumista ei voi nopeuttaa muuta kuin keksimällä mielekästä tekemistä kuivatteluajaksi. :)