Archie’s Girls kynsilakat

Kun MACin uusin kokoelma tuli myyntiin kuun alussa, poimin ensimmäisten joukossa ostoskoriini mitäpä muuta kuin kynsilakkoja. Archie’s Girls -lakoista löytyy neljää eri sävyä, joista kelpuutin kokoelmaani kolme. Syvän tummansininen Double Trouble ei kutkutellut lakkahammastani yhtä voimakkaasti kuin nämä kolme ihanuutta.

Olen lukenut ja kuullut, etteivät MACin kynsilakat olisi sieltä matalimmasta päästä allasta, mutta nyt kun olen pari viikkoa pyöritellyt sormissani likipitäen pelkästään näitä, uskallan asettua uhmaamaan vallalla olevaa käsitystä. Näiden kanssa lakkaamiseen on nimittäin ihan oma niksinsä.

Yleensähän kynsilakkaa suositellaan levitettäväksi ennemmin kolme ohutta kuin kaksi paksua kerrosta, koska kuivuminen on silloin nopeampaa. MACin lakkojen koostumus tuntuu kuitenkin olevan sen verran erilainen, että lakkaamisen tulee tapahtua täsmälleen päinvastoin. Jos tasaisen värin yrittää saada aikaiseksi monella ohuella kerroksella, ei ainakaan näiden kolmen AG:n kanssa tule siistiä jälkeä. Sen sijaan, kun kynnelle levittää kaksi reilun paksua kerrosta, pinta jää siistiksi ja mikä älyttömämpää, kuivuu nopeammin! Ihan joutui vanha kynsimuotoilija kokeilemaan tätä useampaan kertaan, ennenkuin uskoi, mutta kyllä vaan: nämä on levitettävä paksulti.

Sivellin on pyyhkäistävä pullon kaulaan kevyesti vain toiselta puolelta ja sitten vikkelästi vaan veto kerrallaan levitettävä kynsille, vaikka aluksi tuntuukin siltä, että väriä olisi siveltimessä koko käden tarpeisiin. Lakan alkujähmettyminen tapahtuu niin nopeasti, että jos siveltimessä ei ole riittävästi väriä, tasoitteluyritykset synnyttävät vain raitoja ja kaljuja kohtia. Kun lakkaa ottaa kerralla uhkarohkean paljon, se levittyy nätisti eikä temppuile. Kummallista, mutta totta.

Kuivumiselle tämä tietysti asettaa hiukan erityylisiä haasteita, sillä kun kynsillä on näin paljon lakkaa, ne eivät kestä pienintäkään kolhua aktiivisen kuivumisen aikana. Ohut, epätasainen kerros ei loukkaannu pienistä, mutta kun yhteen lasketaan kolmen kerroksen levitys- ja kuivumisaika ja verrataan sitä kahteen tulvakerrokseen, pääsee jälkimmäisellä tekniikalla oikeasti vähemmällä. Pieni hetki on uhrattava täydelliseen pysähtymiseen, mutta kuivatteluun kuluva kokonaisaika on silti lyhyempi. Uskokaa vaan.

Ja niitä valitsemiani värejä, tässä. Olen viihtynyt jokaisessa, mutta yksi on ylitse muiden. Arvaatko mikä? Ja ei, tämä ei sitten ole taidonnäyte lakkaustarkkuudessa. Lakan siistimisestä juttua myöhemmin.

mac_archies_girls_past_curfew_swatchmac_archies_girls_past_curfew

Tumma, syvän viininpunainen Past Curfew on juuri sopivan dramaattinen, muttei synkkä. Lilahtava vivahde tekee tästä mielenkiintoisen moniuloitteisen.

mac_archies_girls_comic_cute_swatchmac_archies_girls_comic_cute

Purkkapinkki Comic Cute ei ole neon, mutta kuitenkin sykähdyttävän kirkas ja raikas. Yleispätevä pinkki mille tahansa ihonsävylle, ei selkeästi kylmä eikä lämmin.

mac_archies_girls_pep_pep_pep_swatchmac_archies_girls_pep_pep_pep

Haaleanvaalean korallinen Pep Pep Pep on ikäänkuin nude, mutta eloisa sellainen. Salonkikelpoinen ja hillitty, muttei väritön eikä tylsä.

Jos jollain on laatikon pohjalla hylättyjä MACin kynsilakkoja, haastan kokeilemaan lakkausta tulvatekniikalla ja ilmoittautumaan sen jälkeen täällä. Voitonriemullani ei ole rajaa, jos pystyn murtamaan tämän myytin.

Taustalla soi: Lighthouse Family

One Comment Lisää omasi

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.