Suojakertoimista kosmetiikassa

Auringon vaaroista ei varmaan erikseen enää tarvitse paasata, mutta pari sanaa haluaisin sanoa meikkivoiteiden ja puuterien suojakertoimista. Älkää jättäkö auringolta suojautumista niiden varaan.

Vaikka meikkivoiteessa tai -puuterissa olisikin merkintä suojakertoimesta, aniharva levittää meikkiä kesäaikaan niin paksusti ja tasaisesti, että kasvot olisivat kauttaaltaan SPF:n suojissa. Suojaustehot myös heikkenevät päivän mittaan ja jos meikki ei ole työpäivän jälkeen saman näköinen kuin heti levityksen jälkeen, voit olla varma, että meikkivoiteen SPF 15 on hatara muisto vain. Suojakertoimesta ei ole meikkivoiteessa missään nimessä haittaa, mutta yksinään se ei riitä.

Kaikkein vaivattomin tapa on levittää aamulla kosteusvoidetta tai meikinpohjustusvoidetta, jossa on korkea suojakerroin. Jos tuotteessa on SPF 50, vähän ohuempi ja epätasaisempikin levitys takaa jo keskinkertaisen suojan ihoa vaurioittavilta säteiltä. Mikäli kyseessä on väritön tuote, suojaat näppärästi samalla kaulan, niskan, korvat ja vaikka dekolteenkin varmuuden vuoksi. Kun suojan levittää asianmukaisesti heti aamulla, vahinkokärähtämistä ei pääse esimerkiksi lounastunnilla tapahtumaan. Ei sillä että sen yhden terassilounaan aikana muka edes ehtisi palaa – kuten useimmat meistä ehkä tietävät.

Voit siis ujuttaa ässän, peen ja äffän kumpaan tahansa meikkivoiteen alle tulevista tuotteista. Jos käytät tarkoitukseen erillistä aurinkorasvaa, suosi kasvoille tarkoitettuja tuotteita. Vartalolle suunnatut aurinkovoiteet on karkeasti yleistäen koottu hiukan erilaisista ainesosista. Varsinkin jos kasvojen iho on yhtään herkkä tai taipuvainen epäpuhtauksiin, kannattaa kiikuttaa kassalle täsmätuote. Eron huomaa myös levittyvyydessä ja imeytyvyydessä.

Kasvojen lisäksi kannattaa huolehtia huulten suojauksesta, sillä suojakertoimellisia huulirasvoja on suhteellisen helppo hankkia. Huulirasvaa voi ja kannattaa kesäaikaan lisäillä reippaalla kädellä.

Jätin tarkoituksella kaikki tuote-esimerkit mainitsematta, koska kuulisin mielelläni ehdotuksia ja kokemuksia teiltä. Miten sinä sisällytät aurinkosuojan kauneusrutiiniisi?

Taustalla soi: Ace of Base

24 vastausta artikkeliin “Suojakertoimista kosmetiikassa

  1. Vinkkejä kaipaisin minäkin korkealla suojakertoimella oleville kosteusvoiteille. En ole koskaan sellaisia käyttänyt, pitäisi!
    Tällä viikolla olen tehnyt vain silmämeikin ja ulos lähtiessäni laittanut aurinkovoidetta suojakertoimella 30.
    Sama ei onnistu työpäivisin, joten vinkkejä kaivataan!

    1. Mäkään en osaa neuvoa, koska omat suojakertoimeni levitän meikinpohjustusvoiteen muodossa. Pidetään kommenttiketjua silmällä, josko jollain olisi antaa suositus. :)

  2. Minä kanssa haluaisin tietää, mistä löytää kasvoille sopivan korkean suojakertoimen (väh. 15 spf, mielellään enemmän) sisältävän voiteen, joka olisi rasvattoman tuntuinen ja toimisi hyvin vielä meikin alla. Kaikki joita olen kokeillut, jotka väittävät olevansa rasvattomia, ovat kuitenkin ihan liian öljyisiä jo valmiiksi rasvoittuvalle iholle. Make up meltdown tulee siis vastaan aina jossain kohtaa päivää. Lämpötilasta riippuen joskus aiemmin, joskus myöhemmin. Vartalolle kelpuutan oikeastaan minkä tahansa aurinkovoiteen, kun vaan suojakertoimet ovat kunnossa.

    1. No tohon sulamisongelmaan toimis kyllä erinomaisesti se SPF 50 -pohjustusvoide. Sen lisäksi, että siinä on tehokas aurinkosuoja, se pohjustaa ihon niin että meikkivoide ei inahdakaan päivän aikana. Sellaiset löytyy ainakin Make Up For Everiltä ja MACilta.

      1. Mun tuotevinkki on Muradin oil control mattifier spf 15. Pitää kiillon ja rasvan kurissa, tosin itse en ole se pahin rasvanaama. Mulla toimii myös hyvin meikinpohjustustuotteena! Ainoastaan epäilen, onko tuote saanut naaman osittain kukkimaan kohdallani, mutta muuten olen kyllä tuotteesta tykännyt :)

        1. Kuulostaa muuten hyvältä, mutta ainakin omalle posliini-iholleni toivoisin korkeampaa suojakerrointa. :)

          Murad on mulle kauttaaltaan tutkimatonta maastoa, pitäisi joku päivä perehtyä kun muutama syksyn messuilta hankittu tuotekin vielä odottelee kaapissa. :)

  3. Olen kevään aikana vaihtanut ihonhoitotuotteeni Dermalocigaan. Merkin kahta päivänvalosuojatuotetta (niiden oma termi) olen käyttänyt. Oil Free Matte SPF 30, on käytössä tällä hetkellä http://www.dermalogica.fi/tuotteet/kaikki/oil_free_matte_block_spf20/ ja sitä ennen alkukeväästä Oil Free Matte Block SPF 25 . Ensin mainittu on jämäkän tuntuista voidetta ja toinen on hyvin nestemäistä fluidia. Molemmat ova osoittauneet käytössä mahtaviksi tuotteiksi, jotka sopivat hyvin päivämeikin alle. Erittäin hintavia, mutta ihoni ei ole palanut tai edes punoittanut koko keväänä/kesänä aurinkoisista säistä huolimatta.

  4. Apteekista löytyy Eucerinin kasvoille suunnatut mattapinnan jättävät aurinkovoiteet spf 30 ja 50. Mulla on käytössä se spf 50 ja se on ihan ohutta nestemäistä tuotetta eikä tosiaan jää nassu rasvaseksi. Hintakin on kohtuullinen 19,90€/50ml. Oon levittänyt samaa sitten kaulalle ja dekolteelle.

  5. Tunnustan olevani liian välinpitämätön aurinkosuoja-asian suhteen, ja käytänkin vain SPF20-30 meikki/CC/BB-voiteita. Vartalolla en käytä aina mitään :/ En pala, joten se on ehkä yksi syy tähän huolettomuuteeni. Vaikka eihän se palaminen ole ainoa seuraus auringonsäteistä, vaan ihon vanheneminen, rypyt ja melanooma ovat myös haitta.

    1. Mä myönnän havahtuneeni tähän suojaus-asiaan vasta ihan viimeaikoina. En osaa nimetä mitään tarkkaa herättäjää, mutta jotenkin vaan yhtäkkiä kolahti, että riski on ihan todellinen. Karsee puolihan tossa vakavimmassa seurauksessa on se, että vahinko on jo ehtinyt tapahtua, kun se huomataan. Päivettynyt iho on kaunis, mutta mä olen nöyrin mielin päättänyt opetella yhteistyöhön noiden purkkivärien kanssa.

  6. Itse olen käyttänyt omalle sekaiholle apteekista saatavaa
    Vichyn mattifying face fluidia suojakerroin 50.
    http://www.vichy.fi/tuotteet/tuote/124

    Toimii todella hyvin,pitää ihon mattapintaisena kuten lupaakin.Itse laitan päälle vain aurinkopuuteria tai iltamenoihin laitan bb-creamin ja aurinkopuuterin. :)

  7. Onko pakko jos ei ole tarvetta? Joka kesä hämmentää, että pitäiskö ihoa silti suojata voiteilla, vaikka ei pala suomen auringon alla? Tuntuis inhalta vedellä jotain tatinaa nahkaansa, joka sitten jokatapauksessa ylähuulen hikoillessa näyttää vähintään perverssiltä….

    1. Onks pakko jos ei taho? Ei tiettykään. :) Aurinko vanhentaa ihoa silloinkin kun se ei polta, sillä sehän on vain kaikkein äärimmäisin reaktio. Ja toiselta kannalta, iho vanhenee elämän mukana vaikka sille valelisi päivittäin mitä. Valinta on jokaisen oma. :)

      1. Niin… Veikkaan että suurempi syy naaman rusinoitumisessa on se vihreä mallu :/ Mutta kiitti synninpäästöstä :D

    1. Mä tuumailin itsekseni tuota hintaa kun en yhtään muistanut, mutta oli se näköjään suunnilleen sitä luokkaa kun arvoin. Onko sulla MAC-hirmuna koskaan ollut Face Protectia? Mua kiinnostais kuulla vertailua, koska mä en ole koskaan käyttänyt tota MUFE:n versiota.

  8. Olen kalpea ja saatan suojaamattomana kärähtääkin, mutta toisaalta sitä ei tapahdu koskaan – ensisijaisesti kai siksi, etten viihdy auringossa. Jos lounastan ulkona, teen sen kyllä satavarmasti varjon puolella.

    En siis stressaa aurinkosuojista kauheasti, vaikka meikin tuoma sellainen kasvoillani onkin, kesät talvet. En tulisi käyttäneeksi erillistä aurinkosuojaa kasvoilla, sekä laiskuuden takia, että siksi, etten usko sen tekevän hyvää meikkipohjalle. Ällöttää ajatus limaisesta aurinkotuotteesta kasvoilla, kun en tahdo sietää sitä vartalollakaan, ja varaloni iho on silti kasvoja kuivempi. Meikkipohjani koostuu aasialaisista bb-voiteista, jossa suojaukset tapaavat olla luokkaa SPF42 PA+++ (tämän kopsasin viereisestä Misshan Perfect Coverista). Jos ei riitä, niin tulkoot ennenaikaiset rypyt ja melanooma, tämän enempään neuroottisuuteen en aurinkosuojauksessa rupea.

    1. Hey, whatever works. :) Aasialaisissa BB-voiteissa suojaus on ihan eri luokkaa kun näissä meidän SPF 15 -fluideissa, joten niitä mä en lähtisi rinnastamaan samaan kastiin. Ja toi rasvaisuushomma on sanallistettu mielikuva siitä, miksi suojakertoimellinen meikinalusvoide on eri asia kuin vartalolle suunnattu kahdeksan euron valkoinen lähmä. :) Eroja niissäkin tietty on, ei saa yleistää.

      Mä olen vuosien kertyessä alkanut enemmän viihtyä varjossa. Joskus teinivuosina auringonotto oli välillä vähän hysteeristä.. Vanhempi ja viisaampi. Vai mukavuudenhaluisempi? :D

  9. Mulla on Dermalogican Skin Perfect Primer, ja loistava on. Meikki pysyy paikoillaan hikoillessakin, ja kolmenkympin suojakerroin hoitaa aurinko-ongelman. Tosin, ei niin hyvää ettei huonoakin, hinta on todella suolainen. Tuubin loputtua taidan siis taloudellisista syistä siirtyä MUFEen! :)

    1. Jo toinen ääni Dermalogicalle. :) Kävin katsomassa noita tuotteita ja täytyy sanoa, että hinta kirpaisee kyllä aika ilkeästi. Pelkän hinnan perusteellahan ei saisi tuomita, mutta sanotaanko että kannustin edullisempien kokeilemiseen on ihan nurkan takana. :)

      Ota tuumausvaihtoehtoihin mukaan myös MACin Face Protect SPF 50, se on saman tyyppinen mutta vielä hiukan edullisempi. Ja muista kertoa kun olet päätöksesi tehnyt! :)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.