Sama ällövärikäs meininki kuin eilen, vieläkö maistuu? Koska perätysten osui sopivasti kaksi vapaapäivää ja eilinen neonmeikki sai niin lempeän kannustavan vastaanoton (vaikka oikeasti epäilen, että olitte vain kohteliaita – sillä tavalla kuin pienen paikkakunnan kylähullulle ollaan; tervehditään varmuuden vuoksi kohteliaan vikkelästi, ettei se heittäyty pidemmäksi aikaa juttusille tai ainakaan jää huutelemaan perään), koklasin samaan syssyyn tällaista todellista happotrippimeikkiä. Luomivärit Sleekin Acid-paletista, huulilla MACin Playtime.
Värit ovat tosi jees ja muutamaan kuvaan osui vahingossa ihan nätti kuvakulmakin (lue: vain tukkaa ja nenänpää näkyy ja taustaseinä näyttää jostain syystä liukuvärjätyltä), mutta jollain lailla lopputulos näyttää vähän kammottavalta. Mieleeni tuli ensin Pienen Merenneidon Ursula (kunnes googlasin muistikuvan vääräksi) ja sen jälkeen Muumien ja Pyrstötähden luolassa pilotteleva kierosilmäinen mustekala (jolla ei kai ollut silmämeikkiä lainkaan) – eli kokonaisuuden julistaminen onnistumiseksi lienee perustellusti pannassa. Ehkä kyseessä on luontainen suojautumismekanismi mahdollista kritiikkiä kohtaan? Aiotteko te lytätä tämän ihan kasaan? Tehkää se hellästi. Lupaan julkaista seuraavaksi jotain arkikelpoista, ihmisten ilmoille kelpaavaa perussettiä.
(Säästin sen mustekalakuvan viimeiseksi, voitte polttaa verkkokalvonne siinä nyt, kun lupaus paremmasta on jo annettu.)
Taustalla soi: Blümchen
Viheltäisin miehekkäästi huulien välistä, jos osaisin! Tämä pesee mennen tullen eilisen meikin. Lääh!
Palaan uudelleen ja uudelleen ihailemaan väriyhdistelmää, täydellinen.
Ei, enkä ole pelkästään kohtelias! :)
Saanko utaleena kysyä, mikä on meikkivoiteesi? Metsästän edelleen epätoivoisesti todella vaaleaa meikkivoidetta, kalpeanaamalle kaikki tuntuu olevan liian tummia.
No kiitos, vaikka vähän kyllä yllätyin. :)
Näissä ja muissakin viime viikkojen kuvissa on ollut käytössä MACin Studio Fix -sarja, jossa on kiitettävästi tällaisia lakanasävyjä. :) Olen fiiliksen ja kiireen mukaan vaihdellut kahden tuotteen välillä: nestemäistä Studio Fix Fluidia sävyssä NW13 (neutraali punapohjainen, tosi vaalea) käytän silloin kun levitysaikaa on ja Studio Fix -meikkipuuteria sävyssä NC20 (neutraali keltapohjainen, vaalea) pyörittelen kasvoille silloin kun on hoppu. Käytän surutta ristiin eri pohjasävyjä sekä tummuusasteita ja hyvin toimii! :)
Kiitos vinkeistä!
Jos mahdollista, tässä on värit vielä täydellisemmät kun eilen! Tykkään siun meikkaustavasta. :)
Niinkö? No kiitos, kehut pokattu. :)
Eikä, en kestä, muhun uppoo toi yhdistelmä ihan täysillä!:D Musta toi on ihan arkikäyttöön!:D Onkohan mussa vikaa…? Ihanaa kun uskallat tehdä oikeasti räväyttäviä juttuja:)
Hih, no siitä sitten vaan. :) Jokainenhan määrittää arkikäyttönsä itse. Huulipunien kanssa en tunne mitään käyttäytymissääntöjä, mutta tämäntyyppiset luomivärit saattavat kuitenkin vähän arastuttaa.. :)
Tää on aivan upea meikki! :) Ja kyllä, mulla menis arkikäyttöön, tosin ei töihin mutta yliopistolla käydessä voisi hyvinkin olla happoöverit silmillä.
Ja kiitos tuosta mustekalamuistutuksesta! En ees muistanut sitä koko elokuvasta, saati että sen vois yhdistää jotenkin silmämeikkiin… :D
Sujuu kankea arki vähän pehmeämmin, kun aina välillä vertaa itseään mustekalaan. :)
Jaa netissäkö kohteliaita ihmisiä muka?? Niiv varmaan! :-D
Tää on kanssa ihana! IHANA! Enkä länkytä, ihan sanon niinku asia on. ;-) Mullakin on Acid, mutta harmillisen vähälle käytölle on jäänyt. Tai sitten mulla on vaan liikaa luomivärejä…. :-P
Niiv varmaan! :-D
Sulla on tämä? No äkkiä käyttöön! :D