Drooling Over Your Polish

Hetki sitten esitellyn minttupinkin kynsilakan lisäksi kotiutin Bloggaajakokoelmasta kultavalkoisen glitterlakan, jonka on suunnitellut tyylitaituri Black Saliva -blogin takana. Blogi ja kynsi-idoli sen takana olivat minulle ennestään tuntemattomia, mutta saattoivat juuri saada uuden fanin. Mielettömät stiletit, vanha kynsimuotoilija oikein herkistyy! Uudemmille lukijoille pikavilautus omaan stilettihistoriaani esimerkiksi täällä.

Lakkasin DOYPin IsaDoralta saamani pinkkiin taittavan aavikkolakan päälle (Wonder Nail #786 Ipanema Beach*)  ja yhdistelmä osoittautui turhia kainostelematta varsin mainioksi. Hento roosa kajastelee äreän kultaisten ja puhtaan valkoisten glitterhippuloiden seasta ja kokopronssinen pohja antaa lakkaukselle ryhtiä. Tyyyykkään. Suunnittelin loman ajaksi liipustavani kynsille kestolakkauksen, mutta enää en ole ihan varma raatsinko. Maailmassa on niin paljon kauniita kynsilakkoja.

Nyyhkis. Ja huokaus, ah. Onneksi on.

*IsaDoran lakka blogia varten saatu*

4 Comments Lisää omasi

  1. Tipi sanoo:

    Uiih, vähänkö hieno lakkaus ja lakka. Olen heikkona juuri noihin kullan eri sävyihin, höystettynä jollain spesiaalilla.
    Arvaas kuka osti perjantaina kolme MACin luomiväriä? :D

    Tykkää

    1. Joo, sit tää on ehdottomasti sun skaalassa! Ei muuta kuin ennakkotilausta tekemään, näitä on tietääkseni tulossa vielä lisää. :)

      Hahaaa – ja se on sitte siinä. Paluuta ei ole. Tervetuloa MAC-perheeseen! :D

      Tykkää

  2. Salla sanoo:

    Mikä se kynsipeti on??? :D

    Tykkää

    1. Ah, mä en kerennyt vielä kommenttiylläpitokierrokselle. :) Kynsipeti on se kynnen punainen osa, erotuksena siitä valkoisesta osasta, joka kasvaa reunan yli. Kynsipeti tekee suurimman osan siitä, miltä kynnet näyttävät. Sulla se on nätin kaareva ja pitkä, mulla taas lyhyt ja joissain kynsissä tosi suora. Nätillä kynsipedillä lyhyetkin kynnet näyttävät tosi nätiltä. :)

      Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.