Väärinnimetyn meikkailusarjan paluu, osa Tukholman tuliaiset.
Meikkipohja: UNE Intuitive Touch BB-Cream #101
+
Tukholmassa laajoissa ständeissä myyty Ecosert-sertifioitu sarja piti sisällään paljon kaikenlaista, enkä jaksanut perehtyä koko laajuuteen kovin tarkkaan. Silmiini pisti kuitenkin tämä kiinteä vettä hylkivä BB-voide, jossa oli jopa meille vaaleista vaaleimmille sopiva sävy. Tuikkasin sormen testeriin, lääpin kämmenselkään ja kannoin sävyn #101 kassalle. Sen verran otin tässä ekaa kertaa meikatessa varman päälle, että otin tarvitsemani annoksen tuotteesta puhtaalla spaattelilla, jos vaikka sittenkin joutuisin myymään sen liian tummana eteenpäin. No liian tumma se ei ollut, mutta voiteesta puuteriseksi muuttuva koostumus oli kuivalle iholleni hiukan hankala. Tuote ei koostumuksensa vuoksi juurikaan kerrostu, eikä päälle taputeltu peitevoidekaan istu ihan niin kuin haluaisin. Tämä onkin tarkoitettu vain tasaamaan ihon sävyä, eikä peittämään kaikkea, mitä värivirheeksi ihossani koen. Annan tuotteelle vielä toisen mahdollisuuden tasoittavan primerin päällä ja diilaan sen sitten eteenpäin, jos yhdistelmä ei vieläkään natsaa. Olen peittävän meikkipohjan ystävä, enkä välitä liiasta kikkailusta.
Silmämeikki: Make Up For Ever Aqua Matic #D-12
+++
MUFEn luomivärikynät olivat heräteosto, jonka perustelen edullisuudella. Suomessa MUFE:n tuotteet ovat kohtalaisen kalliita, mutta Sephorasta nämä irtosivat alle kahdella kympillä. En ole varmistanut tarkkoja Suomen hintoja, mutta veikkaan, että halvemmalla sain. Mikä tahansa MUFE:n tuote, jossa on mainittu sana ’aqua’, on vedenkestävä. Toisinaan se tarkoittaa lyhyttä työstöaikaa ja kuivaa koostumusta, mutta ilokseni sain todeta, että tämän tuotteen kohdalla ennakkoluuloilla sai heittää kuikkaa. Kynä tarrasi puhtaalle pohjustamattomalle luomelle napakasti, kerrostui nätisti ja häivyttyi ilman migreenivaaraa. Sen verran muokkaan käyttöä tulevaisuudessa, että pohjustan luomen erillisellä luomenpohjustajalla. Olen ostokseeni perin juurin tyytyväinen ja alan välittömästi suunnitella väriyhdistelmää, johon sovittaa se limenkeltainen kaveri.
Kulmien korostus: NYX Wonder Pencil #WP01 Light/Clair
++
Tämän tuotteen arvostelu on yhden käytön jälkeen hankalaa, sillä koen tarvitsevani alle useamman käyttökerran, jotta osaan arvioida kynän koko potentiaalin. Perusteet ovat kuitenkin kunnossa: Vaalein sävy on riittävän vaalea toimiakseen valona myös tällä allekirjoittaneen vaaleusasteella ja ainakaan kulmaluulla tai amorinkaarella pyöriessäni en keksinyt moitittavaa. Sisäluomelle teen erillisen kestävyystestin myöhemmin.
Ripset: Dior Diorshow Maximizer Lash Plumping Serum
++
Diorin ripsivärinpohjustaja oli heräteosto laivan kempparista. Hintaan jota siitä maissa pyydetään en ostaisi, mutta laivahalvennuksella taivuin kokeilemaan. Salla, voit omia kunnian tästä käännyttämisestä. Ensivaikutelma: Yllättävän kiva. Haluan ehdottomasti kokeilla myös muutaman muun ripsivärin kanssa.
Poskipuna: Guerlain Terracotta Sun Shimmer Highlighter #02 Sunny Pink
+
Tämä on ollut sen verran vähemmällä käytöllä, että miellän sen edelleen kategoriaan ’käyttämätön’. Emme ole sydänystäviä, mutta tiedän monia, jotka ovat. Saatan olla liian vaalea tämän tuotteen kohderyhmään, sillä häivyttely vaati turhan paljon vaivannäköä. Ihan hauska tuote satunnaiseen käyttöön (kuten tänään tuon BB:n päälle), mutta en jaksaisi töpötellä tämän kanssa joka aamu.
Huulet: Yves Rocher Grand Rouge #43 Corail Incadescent*
++
Kivan tuntuinen, liukas ja pigmenttinen puna. Olen pysyvyyden vuoksi enemmän mattapunien ystävä, mutta pidätän itselläni oikeuden kääntää kelkkani, mikäli tämä pysyy kyydissäni vahingoittumattomana iltaan saakka.
*saatu/gifted*
* * * *
Giving these new products a first go. I really liked the MUFE Aqua Matic, the other ones I’m not quite sure yet. What are your thoughts on these?
Ooo joo! Aivan upea! Ihana femme fatale-meikki!
Kiitos. :)
Hätkähdän yhäkin sun tummia kutreja! Hyvältä näyttää ja noi huulipunat on aivan omia suosikkejani! :)
Joo, havahduin tässä kuvia käsitellessä samaan – jokin on eri tavalla kuin ennen. Peilistä käsin se näky ei niin säikäytä. :)
Mulla oli ekaa kertaa huulilla tämä puna, tykkäsin kyllä tuntumasta! :)
Mä myhäilen täällä tyytyväisenä. Lash Plumping Serum on yksi niistä harvoista tuotteista, joista pitää olla seuraava kappale aina kaapissa, en pärjää ilman :)
Jos koet olevasi liian vaalea Sunny Pinkille ja päädyt myymään sen, niin tälle saa tarjota :D
Joo no tähän suuntaan muistan sun julistaneen ja siksi mielenkiinto ehkä syttyikin. :)
Pidän poskarivaihtaritarjouksen mielessä! :)
Millä sä levitit poskarin? Mulla se asettuu parilla sormen töpäytyksellä paikoilleen :o
No sormin! En vaan millään saanut sitä häivytettyä nätisti, möö. :/ Sivellin on vielä kokeilematta, ehkä testaan vielä sitä ennen kuin diilaan tuon vastahangan eteenpäin. :)
Upea meikki ja tuo sun uus tukka on niiiiin hieno. Punainen sopii sulle tosi hyvin, mutta melkein toi ruskea on vielä parempi. On sulla taitava kampaaja!
Kiitos! Välitän kehut kampaajalle, hän on huippu!