Helpoin pikkujoulumeikki

Meinasin otsikoida adjektiivin perusmuodolla, mutta korotin viime hetkellä superlatiiviin. Kultaisena kimaltava rajaus ja punaiset huulet, sen on oltava helpoin tapa virittäytyä kauden juhliin. Kulta lisää ilmeeseen paitsi säihkettä ja näyttävyyttä, myös välitöntä kujeilua. Glitterit silmissä ei voi synkistellä vaikka se kuuluisa kehityskeskustelu käytäisiinkin yökerhon nurkkapöydässä.

Kultainen glitter on mallia ’irto-’, joten se tarvitsee kaverikseen jonkin kiinnittävän nesteen. Kahden testipäivän kokemuksella en ainakaan itse löytänyt hippuja poskilta lainkaan, joten uskallan päästää tämän säihkyvän luomuksen julki. Tekniikka on helppo: Tippa kiinnitysnestettä kämmenselälle tai johonkin tuputusastiaan, pienellä siveltimellä ensin sipaisu kiinnitysnestettä ja sitten glitteriä ja sen jälkeen painelu ripsityveen. Toista tarvittavan monta kertaa – mitä ohuempi rajaus, sitä hienovaraisempi efekti. Levitä lopuksi ripsiväri erityisen huolellisesti, ettei se tahri luomea.

Punaiset huulet ovat mallia ’matta-’, joten ne tarvitsevat levitysvaiheessa parikseen jonkin verran kärsivällisyyttä ja liukkaan pohjustajan, mutta palkitsevat kyllä kestävyydellään. Klassikkosävy Ruby Woo on MACin joulukokoelmassa saanut aisaparikseen huulikiiltokaiman, jonka kanssa alla yksi koevedos. Kiillon kanssa väri on ehdottomasti syvempi, mutta vastaavasti kuluu pois nopeammin.

Sillai. Haluatteko lisää bilehilemeikkiehdotuksia vai riittääkö tästä yhdestä kaikille halukkaille? Lisävinkkinä uskalikoille suosittelen vaihtamaan punaiset huulet mahdollisimman tummaan viininpunaiseen – silmät pomppaavat esiin vielä kirkkaampina ja kimaltavampina! Kevyet irtoripsetkin toisivat kivaa terää, mikäli niiden kanssa osuu kerralla kohdilleen. Jees?

Silmät/Eyes:
MAC Paint Pot Painterly
MAC Eyeshadow Orb + Caramel Sundae (LE)
MAC Mixing Medium Eyeliner
MAC Glitter Gold
MAC In Extreme Dimension Lash

Kasvot/Face:
MAC Extra Dimension Bronzer Aphrodite’s Shell (LE)
MAC Mineralize Blush Petal Power 

Huulet/Lips:
MAC Prep+Prime Lip Base
MAC Retro Matte Lipstick Ruby Woo
MAC Lipglass Ruby Woo

* * * * *

An easy makeup idea for the on-going festive season. The glitter requires a mixing medium of some kind and with the Retro Matte lipsticks I prefer to use a lip base for extra smooth application. Easy and playful. Need more?

17 vastausta artikkeliin “Helpoin pikkujoulumeikki

  1. Taas epäreilua. MAC on mun ulottumattomissa! Tuo huulipina + huulikiilto on niin upea!

      1. Mutta se tärkein, hypistely, ei onnistu kuriirin välityksellä! Pitää keksiä jotain mistä voisi palkita itsensä reissulla Helsinkiin. Vaan taitais tulla kallis huulipuna :D

  2. Mitä muuta sitä juhlakauden meikkiin tarvitsisikaan kuin kultaista glitteriä ja punaisia huulia? ;)

  3. Yäääh ja byhyyy, ei ooo täälläkään Macin pistettä, mistä saada näitä ihanuuksia. Ja millään muulla en edes viitsi kokeilla. Ei ole sama kuitenkaan. Näyttää tosi hyvältä!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.