#ilonanpikkarit

Miten musta tuntuu, että koko ajan on maanantai? Mihin ne kuusi muuta viikonpäivää katoavat?

Lauantaina vietettiin pikkujouluja purkkimafian kesken. Ihana Ilona otti kontolleen joukkueellisen purkkihulluja ja selviytyi urakasta hämmentävän vähillä hermoromahduksilla. Mafia on varsin näkyvää, kuuluvaa ja puuronnälkäistä sakkia, kun sille päälle sattuu. Meitä oli muutama yli-innokas auttelemassa hommaa alkuun, mutta miten putkeen se sitten lopulta meni..noo. Tiivistetään se nyt näin, että allekirjoittanut oli lupautunut lahjuskuriiriksi paikalle klo 12, mutta pysäköi lähelle juhlapaikkaa ripsivärit poskilla ja huulipunat kämmenselässä noin kello 14. Automatka Turusta Helsinkiin oli sattumia ja saatania täynnä, mutta mennään siihen joku toinen kerta. Sivuhuomiona on pakko sanoa, että henkilökohtaisesti ottaisin mielummin navigaattorilta ohjeen tehdä U-käännös, kuin tämän päivitetyn version ”Käänny vasem–KÄÄNNY OIKEALLE. Jatka oikea–KÄÄNNY VASEMMALLE.”. Ja mistä lähtien ajo-ohjeet on annettu ilmansuuntien mukaan? Tosissaanko mun pitäisi suoraa tietä ajaessa tietää missä on koillinen?

Vaikka puolentoista tunnin harhailun jälkeen käännyin jo räkä poskella takaisin Turun tielle, tilanne jonkin kohtalon oikusta päättyi klassiseen Loppu hyvin, Pete perillä -tilanteeseen. Ja tällä kertaa en matkalla varastanut kenenkään koiraa, mikä on luettava lieventäväksi asianhaaraksi. Loppuilta oli ehdottomasti pienen maakuntamatkailun ja keskikokoisen romahduksen arvoinen.

Ilona oli Jonnan avustuksella haalinut kasaan laatikkokaupalla materialistista onnea, jonka parissa tuhisimme innosta pinkeänä. Kuulostaa karulta, mutta tämän idean ympärille kiteytyy purkkimafia. Kosmetiikkaan hurahtanutta ymmärtää vain toinen samanlainen. Olen aiemminkin kirjoitellut yhteishengestä ja jokaisen tapaamisen jälkeen tunne vain syvenee. Nenä ja silmät kierossa purkkeja nuuhkuttavien kuorien alta löytyy poskettoman viisaita ja sydämellisiä ihmisiä. Kulisseissa pyörii jatkuvasti niin häiriintyneitä maailmanvalloitussuunnitelmia, että pieni bloggaaja meinaa mennä innosta poksis. Yksi varteenotettavimmista lienee vertaistukiverkosto mafiasiipoille. Miesparat turhaan luulevat olevansa yksin koko maailmassa tämän kummallisia harrastavan hysteerikon kanssa – niillä olisi taatusti tarvetta pienelle äijävetoiselle poistoventtiilille.

Kiitän Ilonaa pyyteettömästä vaivannäöstä ja muita etujoukkoja kärsivällisyydestä ja suunnistusavusta, tervehdin lämpimästi juttusille heittäytynyttä purkkiväkeä (pieni henkilöpalvonta ja tyttöihastus nostaa päätään, mutta ei mainita ketään nyt nimeltä) ja suukotan virtuaalisesti kaikkia niitä kaunottaria, joiden kanssa lauantai jäi pelkkään pikaiseen hymyyn ja heippaan. Kun tupa on hikeen asti piukassa daameja, on valitettavasti valittava se nurkka, jossa on eniten sipsejä jäljellä.

Kiitos ihanat. On ilo ja ylpeys kuulua #purkkimafiaan.

* * * * *

We had a get together of Finnish beauty bloggers and it was a blast, as always. Many thanks to those of you involved, it was a great pleasure. May your noses stay sharp and the back of your hands smooth as velvet. Love you all.

14 vastausta artikkeliin “#ilonanpikkarit

  1. Mullahan oli kamera kerrankin mukana ja sit lähtiessäni huomasin, etten ollut ehtinyt/muistanut yms. ottaa sitä esiin kertaakaan…huooooh. Mutta hei, näin kivaa siis oli!

  2. Pikkujouluista viis mutta tekstiä silmäillessä osui silmään tämä: ” Ja tällä kertaa en matkalla varastanut kenenkään koiraa”… Melkein tekisi mieli kysyä lisää, mutta tyydyn toteamaan että onneksi asun koirineni toisella puolella Suomea.

    ;D

  3. Emäntä kiittää, kumartaa ja suunnittelee jo seuraavia. Kivaa oli, kukaan ei itkenyt (ainakaan julkisesti), ja kaikki saatiin ruokittua puurokattilalla ja kahdella pizzalla. Väittäisin sitä jo joulunajan ihmeeksi. Meidän tyypit <3 #purkkimafia #4ever

  4. Siis mähän olin ihan nolo, en saanut otettua juhlapaikalla yhtään kuvaa, vaikka otin kanssiini järkkärin sijaan sitä varten oikein pokkarin. No laukku oli siellä toisessa huoneessa…

    Näissä aina harmittaa, kun ei ehdi millään jutella kaikkien kanssa ja kun itse en ole yleensä se juttelija vaan enemmänkin kuuntelija. ;)

    1. Ilman puhelinta mullakaan ei olisi edes noita instaräpsyjä. :) Tunnelma vei mukanaan!

      Mulla on vähän sama, en ole ensimmäisenä kaulassa kiinni vaan seurailen mielummin sivummalla, että onko kilpikonnalla roska silmässä. Onneksi kuitenkin on niitä, jotka sitten tulevat ja ottavat syliin – tai vaan vastaavat hymyllä hymyyn sieltä huoneen toiselta puolelta. ;)

  5. Kukas siellä on se Tutti di Capo? Vai onko se Tutta di Capa vai miten se taipuu vai taipuuko lainkaan?! VAi onko se Frutti di Mare?

    Tuo teidän purkkimafia kuulostaa upealta, ei kauteutta, ei kaunaa vaan hyväntuulista yhteen hiileen puhaltamista. Tulee itsellekin hyvä mieli kun lukee, että te olette viettäneet pikkujoulua, ei kade mieltä vaan vähäsen kaiholla vetäisen, että oi jooospaa oisiiin saanut ollla muukaaaanaa (kärpäsenä katossa edes.)

    Ja navigaattorin kans Helsingissä ajaminen näin maalaistollona on kamalaa, keskellä siltaa se nainen sanoo kesken kaiken; käänny vasemmalle. Ja toisen kerran se olisi ajattanut meidät Jumboon sisälle. Jos mulla oli sydämessä tahdistin niin se olisi varmaan mennyt jollain reissulla rikki navigaattorin aiheuttaman rytmihäiriön takia!

    1. Joo meillä on kyllä ollut yksi ja sama köysi niin kauan kun mä olen ollut näkemässä, ei mikään ihan itsestäänselvä juttu blogimaailmassa! :)

      No juuri näin, JUURI NÄIN! Navigaattoriasia on täten loppuunkäsitelty. Tästä lähtien printtaan paperikartan tai ruuvaan ikkunan alas ja kysyn neuvoa. :D

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.