Kuivamarmorointia joulutyyliin

Istuimme muutama päivä sitten vallattomalla tyttöporukalla miettimään, miten ihan tavallisista kynsilakoista askarrellaan näyttävää kynsitaidetta. Jokainen toteutti oman visionsa ja jonkin hassun ylivertaisuuspuuskan kourissa päätin pitkästä aikaa kokeilla vähän erikoisempaa kynsikoristelua. Kuivamarmorointi on hauska tekniikka, joka voi joko onnistua hyvin mitättömällä vaivalla tai mennä poskettomalla hikoilullakin täysin reisille. Yleensä se posketon hikoilu tarkoittaa heikommalla kädellä puuhaamista, kun hienomotoriikka ei yllä vaaditulle tasolle. Tämän koristelutyylin ehdoton valttikortti on jännittävyys, sillä lopputuloksesta ei koskaan tiedä. Miinuspuolena pitkä kuivatteluaika, jonka runsailla lakkatipoilla leikkiminen vaatii.

Kynsille levitetään aluslakka ja annetaan kuivua. (Toim. huom. Tämän voi tehdä vaikka edellisenä iltana.) Työstövälineeksi tarvitaan luiru synteettinen sivellin tai vaikkapa hammastikku. Valitaan kaksi kynsilakkaa ja molemmista ruuvataan korkki auki. Lakkoja tipautetaan kynnelle yhteen kohtaan isot pisarat mahdollisimman vikkelästi päällekäin ja sitten ne sivellään pehmein liikkein halutunlaiseksi kuvioksi. Tai sattumanvaraiseksi, kummin vain. Sama toistetaan neljään seuraavaan kynteen ja annetaan kuivua. Omille kynsille lisäsin mausteeksi vähän glitteriä, koska kausi on päällä. Tekniikka noudattelee siis samaa kaavaa kuin Emman esittelemä vesimarmorointi, mutta ilman vettä ja kynsinauhojen putsaamista.

Kun lakkapallo on kuivumisen myötä madaltunut, levitetään päälle pikakuivattaja ja odotellaan. Odotellaan maltilla. Vaikka kuivatteluvaihe on meille häslääjäpersoonille henkisesti raskas, lopputulos palkitsee. Olen tuijotellut näitä jo kolme päivää, eikä kyllästymisestä ole vielä minkäänlaisia ennusmerkkejä. Suosittelen!

Kynnet/Nails:
MAC Quiet Time + Shirelle + Silver Dew

* * * * *

Experimenting with waterless marbling. A great technique that can go easy like a Sunday morning – or horribly wrong for no reason at all. Have you tried this?

14 Comments Lisää omasi

  1. Sissi sanoo:

    Minä näen polkakarkkikynnet <3 En ole ite uskaltanut tätä tekniikkaa koittaa, vieläkään, mutta asetan ensi vuoden tavoitteeksi.

    1. Joo! Tässä pohjaväri on likaisen kermainen, mutta valkoinenhan sen olisi ehdottomasti pitänyt olla! Usutan kokeilemaan vielä tämän vuoden puolella! :)

  2. LiisaK sanoo:

    Nää on kyllä niin hauska tapa saada kynnet näyttäviksi. Ehkä tänään vois kokeilla tätä pitkästä aikaa itsekin :)

    1. Ehdottomasti! Haluan nähdä! :)

  3. Elisa sanoo:

    Tätä pitää kyllä kokeilla. Ei ole yhtään mun kärsimättömälle luonteenlaadulle sopiva juttu, mutta pakko ees kokeilla! Näyttää nimittäin upeelta sulla :)

    1. Joo kunhan on jotain kivaa puuhaa kuivattelun ajaksi, niin lopputulos kyllä palkitsee! :)

  4. Martina sanoo:

    Tämä on ollut mullakin suunnitelmissa. Vielä en oo vaan löytänyt työvuorojen ja menojen välistä niin isoa rakoa, että tähän projektiin ryhtyisin :D Vesimarmorointia oon tehnyt ennenkin, mutta olis kivempi kun säästyisi siltä veden kanssa läträämisestä ja sotkujen siistimisestä. Nätit kynnet on kyllä! :)

    1. Kiitti! Yhdistä illanistujaisjuoruilut tähän? Hyvät tyypit kylään, lakat levälleen pöydälle ja hommiin! :)

  5. Tipi sanoo:

    Jippii, kuivamarmorointia! Tätä pitääkin kokoilla. Näin tällaisesta tyylistä aikoja sitten erään tutorialin. Piti kokeilla, mutta se sitten vain jäi.
    Kiitos inspiraatiosta jälleen. :)
    Vesimarmorointia yritin kerran, ei tällaisella häslääjällä ole mitään mahdollisuuksia onnistua siinä. Aivan tajuton sotku sormilla ja muualla lähiympäristössä. :D

    1. Joo, on huomattavasti siistimpää hommaa, vaikka kuivattelua vaatiikin. :) Kannattaa valita ohuita lakkoja.

  6. Marina sanoo:

    Tosi kivat! Tarvis itsekkin kokeilla tätä :)

    1. Juujuu, ehdottomasti! Työstöön vaan! :)

  7. Vähänkö on nätit! Mulla on Peggy Sagen kuivamarmorointitikku odottamassa kokeiluaan, mutta en oo vielä rohkaistunut tarttumaan siihen. Odotettavissa epämääräisiä lakkaknölläreitä….

    1. Nööööösssöööö…! Ammpalaa Emma! You can do it!

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.