Te blogin FB-sivua seuraavat jo tiedättekin, mistä on kyse. Kollegani oli eilen töissä viimeistä päivää ja vilauttaa pian Helsinki-Vantaalla yhdensuuntaista lentolippua maailman ääriin. Olen vilpittömän iloinen hänen puolestaan, mutta samalla pohjattoman surullinen siitä että tiimimme ilopilleri ja tekniikkataituri on poissa. Tiesin että hyvästely tapahtuu työaikana ja meikin suunnittelu tapahtui siten pelkän itkunkestävyyden pohjalta.
Silmissä on vain hennosti hohtavaa helmiäisvaaleaa, ripsissä mahdollisimman sitkeää vedenkestävää ripsiväriä ja huulilla vahvaa mattapunaa. Joku voisi tietysti tässä kohtaa kyseenalaistaa koko meikkaamisen tarpeen kun tiedossa on vakavarmaa räkäitkua, mutta koska työympäristöni sanelee muutaman ehdon ulkonäölle, jotain oli keksittävä.
Kun viimeiset halaukset oli jaettu ja kyyneleet kuivattu, lisäsin sisäluomelle ihonväristä kajalia ja piilotin punoittavat nenänpielet peitevoiteella. Ripsiväri ei onneksi ottanut suolavedestä nokkiinsa, sen siistiminen olisi ollut huomattavasti työläämpää. Hämäsin loppuillan asiakkaita mallikkaasti ja jatkan haikeuden työstämistä hiljaisuudessa. Vahvat rajaukset ja tummat luomivärit jätän suosiolla ensi viikkoon.
Silmät/Eyes:
MAC 24 Hour Extend Eye Base
MAC Mineralize Eye Shadow Natural Vigor (LE)
MAC False Lashes Waterproof
Kasvot/Face:
MAC Bronzing Powder Bronze
MAC Pro Longwear Blush Rosy Outlook
MAC Mineralize Skinfinish Soft & Gentle
Huulet/Lips:
MAC Lip Pencil Vino
MAC Lipstick Diva
* * * * * *
Needed a farewell look for the last work day of a dear colleague. Almost bare eyes and a matte lipstick tolerated crying quite well. Although I dislike removing waterproof mascara, there are situations that call for something extra durable.
Höh jäähyväisille. Ne ovat kamalia. Aloin ajatella Sormusten Herran loppua, kun Sam jättää hyvästit Frodolle ja nymmääpillitän! (Jep, aasinsiltojen voima, ei voi ymmärtää!)
Katsoin heti, että ooh, mikä huulipuna, pakkosaada, mutta kas, minullahan on tuo jo. Kerrankin näin päin. Diva rules!
Haha, kerrankin! Diva on pelastus. :)
Tälläinen meikki on mulla ollut viimeiset pari viikkoa, en ole jaksanut panostaa silmämeikkiin, tumma puna riittää :)
Kyllä vaan, nättiä tulee vähällä vaivalla. :)