Oletteko koskaan huomanneet, että huulipunavalinnalla voi kirkastaa silmien väriä? Tämä on yksi niitä meikkaamisen ihastuttavia kummallisuuksia, johon aina toisinaan törmää, mutta joille en suoralta kädeltä osaa antaa selitystä. Väriteorian maastossahan tässäkin pyöritään, mutta vallitseva ajatus lienee kuitenkin käyttää silmien värin korostamiseen silmämeikkiä, eikä kymmenen senttiä alempana joogaavia pusuttimia. Päivät pitkät huulipunia levitellessä aina silloin tällöin huomaa kuitenkin ihan selvän yhteyden huulipunan ja silmien kirkastumisen välillä – huolimatta siitä mitä muuta meikkiä kasvoilla on tai ei ole.
Tapausesimerkki edellispäivältä: tummalla rajauskynällä tehostettu lilahtava viininpunainen, joka teki silmistäni suorastaan hassun vihreät. Saman efektin saa toki esiin myös luumuun ja lilaan taittuvalla silmämeikillä, mutta vahva silmämeikki ei välttämättä istu ihan jokaiseen fiilikseen. Eikä tietysti tumma huulipunakaan, mutta vaihtelua se tuo. Tässä meikissä en esimerkiksi ole meikannut silmiä ollenkaan, luomilla ei tapojeni vastaisesti ole edes silmämeikinpohjustajaa – ripsiväri ja huulipuna tekevät kaiken työn.
Muita supermakeita huulipuna ja silmät -vahinkoja olen todistanut esimerkiksi hyvin vaaleanvihreiden silmien ja vaalean mutta peittävän korallihuulipunan kanssa, mieletön yhdistelmä. Mikäli hakusessa on meikkivalikoimaan jotain uutta ja yllättävää, kehotan avarakatseisuuteen ja suositan heittäytymään sopivalla aaltopituudella olevan meikkitaiteilijan käsiin. Koeaja ainakin kaksi sellaista väriä, jota et itse olisi tullut valinneeksi ja saatat ihastua!
* * * * *
Have you noticed how the colour of your lipstick can also change the way your eye color appears? No need for eye makeup, just a right choice of color for lips and magic happens!
Ihana huulipuna! Sillä on kyllä merkitystä, mitä huuliinsa laittaa. Itse olen niin laiska, että huulipuna tuntuu luomiväriä helpommalta vaihtoehdolta freesata naamavärkkiä. Onneksi kohta on syksy, saa kaivaa tummat värit esiin!
Heeeei, ei tarvi odottaa syksyyn, tiiät! Tummaa huuleen jos siltä tuntuu! :)
Ihana puna! Mäkin olen huomannut, mutta harvemmin jaksan ylläpitää kirkkaita/tummia huulipunia. Laiska meikkaaja :D
Mulla laiskuus kulminoituu silmämeikkiin, sieltä oikaisen paljon helpommin. Mulla tummakin huulipuna kestää yllättävän hyvin työpäivän ja kaiken siihen liittyvän tauottoman höpöttämisen. :)