Monelle saattaa olla tuttua, että jotta meikistä saa loihdittua mahdollisimman virheettömän, kannattaa varsinaisen värikosmetiikan kanssa käyttää pohjustustuotteita eli primereita.
Silmämeikissä luomen rasvaista pintaa suitsiva primeri on ihan ehdoton. Luomivärit toistuvat pohjustuksen päällä kirkkaampina ja pysyvät pitkään. Ennen meikkivoidetta levitettävä pohjustusvoide voi auttaa suitsimaan kuivuutta, rasvaisuutta tai epätasaisuutta sekä suojata ihoa auringolta. Huulten pohjustusvoide sekä helpottaa huulipunan levittämistä että estää vaivihkaisen reunojen yli karkailun ja luonnonkynnelle pitää itsestäänselvästi levittää ennen värilakkaa aluslakka, joka suojaa värjäytymiltä. Käy järkeen, eikös vaan? No mitenkäs sitten, moniko teistä on tutustunut ripsivärin pohjustajaan?
Se on kuitumassaa, joka levitetään ennen ripsiväriä tuomaan räpsyttimiin ylimääräistä tuuheutta ja pituutta. Siis vielä sen ripsarista tulevan pituuden ja tuuheuden lisäksi. Todellinen pelastaja lyhyille tai hennoille ripsille, joista ei pelkällä maskaralla saa riittävän näyttäviä.
Käyttö ei ole hankalaa eikä mitään tutoriaalia tarvita. Sopiva annostus löytyy kokeilemalla. Ensin veto kaksi pohjustusmassaa, sille pieni hetki aikaa asettua ja sitten ripsiväri normaaliin tapaan päälle. Pohjustajan pitäisi sopia yhteen kaikenlaisten maskaroiden kanssa, mutta en mene tästä mihinkään henkilökohtaiseen takuuseen, sillä mikäpä säännön vahvistaisi ellei poikkeus.
DIY-lisänä askarteluvinkki: Jos haluat kokeilla värillisiä ripsiä, muttet halua investoida pinkkiin maskaraan yhden kokeilukerran vuoksi, levitä ripsiin valkoinen kuitumassa ja painele sen päälle luomiväriä tai pigmenttiä. Glittereitä yms. voi sekoittaa myös vaikkapa värittömään kulmageeliin ja tääplätä siitä silmäkarvoille, mutta lopputulos on näyttävämpi, jos ripsien luonnollinen tummuus on ensin sammutettu valkoisella.
Toisessa silmässä pohjustajalla ja toisessa ilman – molemmissa kaksi kerrosta maskaraa. Keksitte varmaan kumminpäin? Kuvissa ja koekappaleena MACin Prep + Prime Lash, mutta uskoisin vastaavia löytyvän myös muilta merkeiltä.
Testasin muuten tuossa männäpäivänä myös ripsivärin päälle levitettävää kiinnittäjää, joka taikoo tavallisen vedenkestäväksi. Nerokas keksintö, josta kerron lisää hetikohtapian, kunhan saadaan ensin alta pois pari muuta juttua.
Tässä siis esittäytyi pohjustustuote joka on toisille varmasti täysin turha, mutta kukaties joillekin se kiihkeästi kaivattu pieni lisä. Omaani käyttelen erään kivan, mutta laihan ripsivärin kanssa, joka on mainio työstää, muttei anna riittävää tuuheutta. Yhdessä nämä ovat valloittava kaksikko.
Taustalla soi: Stone Sour
One Comment Lisää omasi