Tiedättehän sen mainion BB-siveltimen, joka on villinnyt suomalaiset kosmetiikkablogit? Sellainen jämäkkä ja tiheä, synteettisestä karvasta niputettu töpötin? Se on mainio. Tai siis, ihan niistä nimenomaisista Kicksin ja Shiseidon siveltimistä en tiedä, mutta tämä muutaman vuoden vanha Barbara Hofmannin halpisversio on tosi likellä. Jämäkkä BB-voide, juoksevahko meikkivoide, meikkipuuteri…kaikki levittyvät erittäin kiltisti ja tasaisesti, mutta yksi piirre ajaa allekirjoittaneen hulluuden partaalle: Näin tiiviin siveltimen peseminen on todella raastavaa.
Arviolta noin neljään miljoonaan harjakseen tarttuu älytön määrä väriä, jonka irroittaminen on erittäin työlästä. Peset ja pyörität ja peset ja pyörität lisää, eikä se kellertävä vesi muutu ikinä puhtaaksi. Kun jossain vaiheessa päätät luovuttaa sen tahkoamisen kanssa, tuuhean siveltimen kuivuminen kestää toisen hermoromahduksen verran. Miten edetään?
Pyyhitään sivellin jokaisen käytön jälkeen sivellinpesuaineella kostutettuun kasvopyyhkeeseen. Kasvopyyhkeeseen siksi, että näin väkivaltaista puhdistusta vaativa sivellin menee tavallisesta paperista läpi viimeistään kolmannella kierroksella. Kun sivellinpesuaineessa on riittävästi alkoholia, harjakset kuivuvat nopeasti ja suti on kuivunut käyttövalmiiksi seuraavaan aamuun mennessä.
Jokapäiväinen pikapesu estää meikkivoiteen pakkautumisen harjaksiin, edesauttaa hygieenisyyttä sekä helpottaa sitä kerran viikossa tapahtuvaa vesipesua. Niin helppoa kuin olisikin tyytyä pelkkään jokapäiväiseen pikapuhdistukseen, tämänkaltainen sivellin on pakko huljuttaa vedellä ja saippualla viikottain.
Toinen sivellin, joka kannattaa muuten ehdottomasti pikapestä päivittäin, on eyelinersivellin. Mikä tahansa silmän lähellä käytettävä kosteisiin tuotteisiin liittyvä esine on törkeä pöpövaara, jos hygienia laiminlyödään. Vähän ohi aiheen on tässä samalla nyt äyskäistävä ripsivärin riitävän tiheästä vaihtovälistä, älkääkä herranjumala ikinä lisätkö siihen maskarahylsyyn vettä, ikinä. Mä en oikein tiedä miten sanoisin sen riittävän painokkaasti, mutta bakteerikasvusto ja silmän limakalvot = NÖY.
MACin Brush Cleanser maksaa 12,50e ja riittää päivittäisessäkin käytössä pitkäksi aikaa. Duroyn sivellinputsari on geelimäinen, suhteessa kalliimpi, eikä mielestäni ollenkaan niin tehokas. Kaikkein parasta jälkeä saisi aikaan Cinema Secretsin sinisellä pesuaineella, mutta sen hankkiminen on sen verran hankalampaa, että toistaiseksi olen kallistunut isoon ja pinkkiin.
Sivellinpesuainetta voi myös kokkailla itse. KJB:n asetoni-alkoholi-jojoba -reseptin löydät täältä.
Onko joku muu kokenut turhautumisia tuon supersiveltimen pesun kanssa? Parempia ratkaisuehdotuksia?
Taustalla soi: Bat For Lashes
Justiinsa kymmenen minuuttia sitten kiroilin lavuaarilla kun pesin tota Shiseidon unelmasivellintä… Siis miten se meikkivoide voi pakkautua sinne ihan juureen niin nopeasti?! Aaargh!! Sigman kabukimainen meikkivoidesivellin peseytyy paljon helpommin kun levitän voiteen ensin perinteisellä (helpompihoitoisella) siveltimellä ja sen jälkeen pyörittelen meikin paikoilleen Sigmalla. Siinä ei kerkeä sivellin imeä itseensä sitä tavaraa, mutta Shiseidoon kun otan meikkivoiteen suoraan, niin tsiisus kun sais olla jokapäivä pesemässä…:/ Näitä turhamaisen elämän dilemmoja…:)
Kolmannen maailman ongelmia, todella. :) Mutta on se näistä pesuongelmista huolimatta vaan niin mukavan tuntuinen käytössä. :)
Mä en ole omaa Kicksin bb-voide sivellintä vielä pessyt, mutta Sigman kabukien kanssa, jotka ei muuten olen ihan yhtä tiheitä, marseillesaippua toimii parhaiten. Saippuassa olevat öljyt irrottaa meikkivoiteen yllättävän helposti siveltimestä, yleensä kaksi vaahdotusta riittää hyvin putsaamaan siveltimen kokonaan. Fairya voi tietty myös kokeilla, mutta mä tykkään marseillesaippuasta enemmän, ihan kaikkien siveltimien kanssa.
Mä olen aina ennen käyttänyt marseillea, alkuviikosta kokeilin ensimmäistä kertaa sampoota enkä ole oikein tyytyväinen kumpaankaan. Ehkä tämän siveltimen kanssa tarvii vaan tehdä sinunkaupat ja hyväksyä pesun työläys? :)
Nyt koska olen rebel pakko kommentoida sitä mascara asiaa, itsekin olen elänyt luulossa jossa mascara on kaikkein pahin bakteeripesä mitä kosmetiikassa on… mutta kun ei taida ollakaan. Katsopas Hehku (Yle Areena) ja siitä jakso 12 -itse jätin vahingossa kotona häärätessä töllön auki ja mennessäni sulkemaan sitä jämähdin katsomaan minkä tuloksen saivat laboratoriossa ylivuotisista kosmetiikkapakkauksista. Mutta sitä vettä sinne ei todellakaan saa lisätä.
Oma rakas kasvosiveltimeni on RealTechniquesin buffing brush, aivan kamala kanssa puhdistaa ;) Oletkos huomannut jenkkien kosmeblogeissa pyörineet 40 taalan ”uunikintaat”? Itse nappasin käyttöön vanhan silikonikintaan ja ”hinkkaan” sutia sitä vasten, pieni kitka rikkoo paremmin bakteerien ja rasvan tekemän suojafilmin. En ole koskaan ymmärtänyt joiden kosmetiikkagurujen sanoihin dippaamalla alkoholiin saa puhtaan (en tarkoita sinua) ei pelkkä alkoholi auta, totuus nyt vain on se ettei suojafilmi mene rikki ilman kitkaa. Mutta silti iso synteettista karvaa oleva sivellin on hankala puhdistaa karvat kun ovat vähän kärjistään hapsutetut, luonnonkarvaiset ovat helpompia puhdistaa aina.
Korenilla (Enkore makeup putiikki + youtube videot) on kaiketi hieman sivellin ystävällisempi pikaputsari resepti (ei sisällä asetonia) Kaveri tekee hauskoja videoita.
Kurkkaan tuon ohjelman kun saan aikaiseksi. Ja nyt kun sanoit uunikintaasta, niin muistikuva aiemmasta keskustelusta heräsi. :)
Mitä erikoista Marseille saippuassa on? En kai nyt hitaasti tuhoa uusia eco toolsejani itse tehdyllä saippualla? Öljyjä siinäkin, en nyt enää vaan muista mitä muuta siihen oliiviöljyn lisäksi laitoin…. :/
Ecotoolsit on synteettisiä, joten ne kestävät muutenkin paljon enemmän kuin luonnonkarvaiset, no worries. :) Marseille on hiukan hellävaraisempaa kuin tavallinen saippua, mutta omatekoinen käy varmasti synteettisiin siveltimiin ihan yhtä hyvin, tuskin se ainakaan tujumpaa on. Ero sivellinten huoltamisessa tulee enimmäkseen esiin silloin kun niitä pestään ammattikäytössä tosi tiheään tahtiin. :)