Jos ovat Ikean huonekalut vaaraksi parisuhteelle, niin varsinaiseksi kuherruskuukaudeksi en kutsuisi vaimon kosmetiikkaharrastustakaan. Kaikenlaista pöytää, tuolia ja kirjahyllyä on vuosien varrella koottu, mutta eilen meinasi tulla avioliittopoliittinen aikalisä parin luomivärin tähden.

Tiivistetyt ohjeet MACin luomivärien depottaukseen eli yksittäisistä napeista irroittamiseen löydät tämän tarinan loppuosasta. Mikäli haluat kokea lisäksi ohjeistuksen laatimiseen liittyneen taustaähellyksen, jatka lukemista suoraan tästä.

Lyhyt esinäytös: Käytän MACin luomivärejä päivittäin ja niitä lainehtii laatikoissani suuret määrät sikin sokin. Ostin Helsingin Stockalta näille luomiväreille tarkoitetun 15 napin paletin, johon yksittäiset värit siirrettäisiin pienen operaation kautta ja järjestys täten palautuisi meikkinurkkaani. Tiesin suunnilleen mitä välineitä operaatioon tarvitaan, mutta en ollut lukenut muita ohjeita kuin Päivin. Voitte käydä tsekkaamassa ne tässä välissä ja palata sitten suhteuttamaan kokemiani kärsimyksiä tuohon kakkupalaan.

Koska aavistelin edessä siintävän karikkoisia matalikkoja, pyysin siippaa osallistumaan epänapitukseen. (Sivuhuomautus: sisäinen suomi-nörttini inhoaa sanaa ”depotata”, joka ei käänny luontevasti suomeksi. Sana juontuu englannin etuliitteestä ”de-” ja luomivärihylsyä tarkoittavasta sanasta ”a pot” ja tarkoittaa siis värinapin irroittamista hylsystä. Epänapitus on tällä väliaikaisella korvaavuussopimuksella toistaiseksi voimassa oleva kelvollinen sana ja tarkoittaa edellämainittua toimenpidettä. Jos joku vanha kääntistuttu siellä tois pual ruutu haluaa ottaa tästä sanasta itselleen kotouttamishaasteen, niin pallo on ilmassa, koppaa toki.)

Hommiin. Silitysrauta ja -lauta, leivinpaperia, pinsetit ja puukko. Lämpiössä vuoroaan odottavat ylimääräiset luomivärit, tyhjä paletti sekä tarranauha.

Ensimmäinen haaste on irroittaa värinappi suojareunuksineen hylsyn kuoriosasta. Toisinaan se onnistuu kivasti kun pudottaa luomivärin hyppysistään lattialle, mutta samalla tulee riskeeranneeksi puuteripinnan halkeamisen, joten tänään kokeilimme perinteistä vääntöväkivaltaa. Tästä työvaiheesta olimme siipan kanssa vielä kauniisti yhtä mieltä. Tai no, itse väänsin nappeja auki saranapuolella olevasta kolosta pinseteillä ja siippa röyhisteli rintaansa pinkkaamalla murrettuja luomivärejä tuplavauhtia, ”kun ne aukeaa paljon helpommin tästä edestä”. Ruuvimeisselillä, no kyllä kai. Ensimmäinen ilman ohjeita keksitty valonpilkahdus tapahtui tässä vaiheessa: Jätä irrotetut värinapit lepäämään vanhan kuorensa päälle, jotta sävyn nimi on helppo jäljittää pohjasta, eivätkä värit mene sekaisin. Nero!

Kun kaikki 15 luomiväriä ovat kuorestaan irti, alkaa sulatus. Selostaessani silitysraudan ja muovisen suojareunuksen tulevaa kohtaamista, sain muutaman melko tietävän katseen. Herra insinööri halusi kokeilla omaa tapaansa, johon kuului luontevana osana mikäs muu kuin voimankäyttö. No siitä sitten, näytä mallia.

Pihdit hyppysiin, kulmasta kiinni ja vääntö. Muovi antoi yllättävän pian periksi ja sain tuikattua metalliosan alle puukon. Pienellä nitkutuksella muovin ja metallin välissä oleva liimapinta antoi periksi ja saimme ihkaensimmäisen epänapituksen tehtyä. No sehän oli helppoa. Seuraava!

Vaan mikäs sen säännön vahvistaisi, ellei poikkeus. Toinen luomiväri näytti saman operaation jälkeen tältä:

Vaikka luomivärin korjaaminen on ihan mahdollista (ja itseasiassa aika helppoa, kerron siitä lisää huomenna), tarkoituksena oli kuitenkin saada rakkaat luomivärini vahingoittumattomina uuteen koteloonsa, joten siirsimme siipeensä saaneen Arenan sivuun ja jatkoimme vielä tyyntä itsevarmaa rauhaa puhkuvalla Forgeryllä. Tässä välissä vaihdettiin muutama hapan lausahdus luomivärin kilohinnasta ja siitä kuka alunperin ehdotti mitäkin tapaa. No, nokka nutturalle ja eteenpäin.

Tällä kertaa kokeilimme Päivin tapaa. Nappi leivinpaperiin, sulattelua silitysraudalla ja puukko tanaan. Laskeskelimme silitykseen kuluvia sekunteja, nostimme raudan paperista ja tartuimme nappiin.

Ihan tosi lyhyen hetken jälkeen muistimme unohtaneemme sormien ja kuuman muovin välistä pihdit ja kipaisimme hakemaan lämpöhanskan. Pienen puhaltelun jälkeen uusi yritys.

En tiedä, millä ilveellä veitsikikan pitäisi muka toimia, sillä me saimme aikaan ainoastaan painauman. Sekä suojamuoviin, että metallialustan läpi itse luomiväriin. Forgery näyttää nyt siltä kuin sille olisi puhkeamassa finni keskelle taulua. F sivuun ja seuraava onnekas työn alle.

Nyt päätimme kokeilla näiden kahden tekniikan yhdistelmää: ensin lyhyehkö sulatus silitysraudalla, sitten lämpöhanskalla kiinni reunasta, kulman taivutus pihdeillä ja pinsetit muovin ja metallin väliin. Toimi muuten kivasti, mutta allekirjoittaneen pieni pinsettilipsahdus teki nohevan kolon luomiväriin. Saatoin näin jälkeenpäin ajatellen syyttää tästä hiukan aiheetta sitä toista osapuolta, joka otsa hiessä yritti kyllä parhaansa, mutta kun ”sä pidät sitä niin korkealla, etten mä yletä kunnolla, laske alemmas nyt se!”… Nå ja, nappi saatiin hiukan kolhiintuneena kuitenkin irti ja siirrettiin sivupöydälle joukkuetovereiden seuraan.

Seuraavaa nappia kuumensimme kokeeksi hiukan pidempään eli noin 30 sekuntia, jolloin alumiini otti itseensä ja vääntyi pinsettien alla. Sitä seuraava 20 sekunnin kokeilu osoitti, ettei muovi ehdi lämmetä riittävästi ja lipsautin taas kolon luomiväriin. Tässä kohtaa alkoi molemmilla olla jo kohtalainen hiki ja tuska, koska mikään ei tuntunut menevän ihan kohdilleen.

Tasapainottelimme sulatusajan, pinsettiotteen ja kiukuttelun lomassa jotenkin kaikki 13 vaaleaa luomiväriä napeistaan irti ja sammutimme silitysraudan. Mutinaani kyllästynyt siippa läksi koirien kanssa kävelylle ja minä jäin korjailemaan tuhoja. Yhdestä rikkoutuneesta ja muutamasta lohjenneesta luomiväristä riittää sotkua yllättävän laajalle. Vielä vähän laajemmalle kaaos leviää, kun muutama murunen päätyy lattialla Granlundia leikkivän kissan saaliiksi.

Nypin luomivärinapin pohjasta nimitarran irti käsipelillä (tässä vaiheessa silitysrauta kävi jo sen verran hermoon, etten halunnut olla sen kanssa enää missään tekemisissä), liimasin lätkän metallinapin pohjaan ja tääpläsin päälle pienen palan kaksipuolista teippiä. Päivin ohjeessa oltaisiin tässä vaiheessa leikkelemässä magneettitarraa, mutta askartelukiintiöni oli jo siinä määrin täynnä, että päädyin ratkaisuun ’tosi helppo ja tosi nopea’.

Sitten joskus kun nappien irroittaminen paletista on ajankohtaista, saatan katua teippikiinnitystä. Luotan kuitenkin siihen, että tämä dilemma ei osu eteen vielä ihan hetkeen ja ainahan pikku liimatahra sitäpaitsi asetonilla lähtee? Mmm, joo.

Kuinka irroittaa MACin 18,50e maksavat yksittäispakatut luomivärit napeistaan? Osta valmiita refill-nappeja, hinta 14,50e.

Kiitti ja kuitti.

Taustalla soi: Metallica