Kasarin paluu

Sähkönsininen on mielessäni leimallisesti 80-luvun tunnusväri. Se on tietysti hirveää vuosikymmenten diskriminointia, mutta jokainen vastaa mielikuvistaan itse. Törmäsin näihin täyssinisiin Freshwater-silmiin kun kävin läpi käyttämättömien kuvien kansiota. Muistan kuvia ensi kertaa selatessani nasaalisti venyttäneeni ’booooooring’, mutta nyt kun selasin muita meikkikuvia, tämä satsi erottui sieltä selvästi. Vihreä ja ruskea banaanivarjostus, ne ne vasta tylsiä katseltavia ovatkin. Mutta keksin juuri niillekin kuville käyttöä, joten ei hätää, pääsette seuraamaan sitä tusinapuoltakin jonkun ajan kuluttua.

Tiedän yliviljeleväni sanaa ’helppo’ ja keksisin sille mielelläni jonkin synonyymin, mutta toistaiseksi joudumme tyytymään tuohon laimeaan vakuutukseen myös tänään. Mutta kun se on tässäkin meikissä totta: Yksi ainoa väri koko yläluomelle, samalla värillä alaripsien rajaus ja hiukan vaaleaa tai valkoista sisänurkkaan valonkantajaksi. Ei vaadi minkäänlaista teknisyyttä ja siksi kuvat kai alunperin jäivätkin julkaisematta.

Kas- ei vaan kaunis sininen on tehnyt tässä kevään mittaan paluuta myös ripsiväreihin.

Että siitä loppuviikoksi kannustusmeikki matseihin, olkaatten hyvät. Väreiksi käyvät mitkä tahansa kas- kauniit siniset ja hohtavat valkoiset. Nämä yksilöt jälleen perheestä MAC, nimillä Freshwater ja Forgery.

Taustalla soi: A-Tyyppi

11 Comments Lisää omasi

  1. Elisa sanoo:

    Onpa ihanan raikas meikki! :) Täytyy itsekin kokeilla, vaikka sininen värinä pelottaa. Jos vain jostain kokoelmistani löytäisin noin raikkaan Freshwater-dupen!

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos, kokeile ihmeessä! Loppuviikko on mitä mainioin aika käyttää sinivalkoista. :)

      Tykkää

  2. littleB sanoo:

    On kyllä kasari, mutta niiiiin ihana :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos! Tykkään meikistä itsekin, näin pienen harkinta-ajan jälkeen. Monasti kuvat näyttävät heti ottamisen jälkeen karseilta ja ne joko rykäisee kertakirpaisulla esiin tai sitten hautaa johonkin säläkansioon. Kiva, että nämä putkahtivat tänään esiin. :)

      Tykkää

  3. Kirma sanoo:

    Hieno! Istuu sun sävyihin tuo sininen. Ja silmät näyttävät suuremmilta tässä meikissä.

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Freshwater on armollinen, se istuu melkeinpä kaikille. :) Ja hohtava valkoinen silmän sisänurkassa tekee kyllä ihmeitä. :)

      Tykkää

  4. Mää niin rakastan näitä sun tekemiä meikkejä! On taas upeeta jälkeä, olen inspiroitunut. :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Voi apua, kiitos! Itsestä aina välillä tuntuu että yleensä blogiin päätyy se sama meikki vähän eri väreillä, mutta täytyy sanoa että tämä kyllä poikkesi kaavasta. :)

      Tykkää

  5. Annika sanoo:

    No on kyllä upea! Toi sininen sävy on todella kaunis. Onko tossa alimmassa kuvassa ihan sama kulmameikki kun tavallisesti? Mink merkkistä tavaraa? Näyttä just sopivan lämpimältä mulle, mut kuitenkin se on kuvankäsittelyn ansiota. :/

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Nuo kuvat ovat lämpimän puolella, koska ne on kuvattu aamuaurinkoisessa huoneessa. Yritän mahdollisuuksien mukaan taittaa niitä käsittelyllä viileään, mutta täysin neutraalia en ole keltaisesta huoneesta vielä saanut. :)
      Kulmissa on lempparikynäni MACin Lingering, joka on tosi yleispätevä sävy sekä kylmille että lämpimille pohjille, mutta lämpimämpiäkin vaihtoehtoja löytyy. Jos pääset vierailemaan MAC-pisteellä, niin käypäs katsastamassa sellainen geelimäinen kulmaväri kuin Redhead, se on jopa milteinpä keltainen.

      Tykkää

      1. Annika sanoo:

        Kiitos vinkistä, käyn varmasti tsekkaamassa! :)

        Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.