Meikkiangsti

Koska pieni avautuminen tekee toisinaan hyvää, herättelen tällä kertaa keskustelua epämieluisista meikkituotteista. Nyt saa ruotia. Mikä meikkitrendi, -väri tai -tekniikka saa inhoväreet selkääsi? Aiheutuvatko puistatukset peilikuvan näkemisestä vai käännätkö katseen sivuun myös kanssaihmisestä, joka kolaroi mieltymyksiäsi?

Jaan hieman häpeillen, mutta yhteisen hyvän nimissä oman kompastuskiveni. Eräs julkisuudessa viihtyvä tanssija-laulaja on kohdallani iäksi torpedoinut kirkkaiden vaalean pinkkien ja eritoten korallisten huulipunien käytön. Olen yrittänyt yhdistellä yhtä ihanaa neonkorallista huulipunaa tummaan silmämeikkiin, olemattomaan silmämeikkiin, vahvaan poskipunaan, hohtavaan poskipunaan, kirkkaaseen luomiväriin, luonnolliseen meikkipohjaan, vahvoihin kulmiin ja herraties mihin – mutta en kertakaikkiaan pysty katsomaan itseäni peilistä. Puna oli erään alkukeväisen meikkikokoelman halutuimpia, mikä angstattaa vielä lisää. Sille saattaisi löytyä jostain rakastava koti. Minä ja kokeilunhaluni alamme olla valitettavasti olla kypsiä hutiosumiin.

En ahdistu lainkaan, jos jollakulla muulla on suunympärykset kirkkaan korallisessa virneessä, mutta oma peilikuva ei anna armoa. En osaa perustella ahdistustani millään järkevällä lausunnolla ja olen jopa yrittänyt lähestyä asiaa niin, että kyseisellä henkilöllä olisi käytössä tarkkaan rakennettu imago, eikä hänen tilanteensa oikeasti olisi niin paha kuin etäämmältä näyttää. Menemättä sen tarkempaan analyysiin, lopputulos on ja pysyy. Kirkas koralli tulee varastoistani karkoitettaman.

Naurettavinta tästä tekee se, että tällaisena puoliammattimaisena harrastelijana olisi suoranainen velvollisuus keksiä jokin keino selviytyä yhdestä hiivatin huuliväristä. Olen jo oppinut käyttämään ihan kaikkia mahdollisia luomivärejä ja kynsilakkoja, suurinta osaa poskipunista ja huulipunista ja toisinaan jopa kaikkien näiden yhdistely nätiksi kokonaisuudeksi luonnistuu. Jos selviän mattaruskeasta ja mustasta huulipunasta, jäänkö todellakin jumiin yhteen pahaiseen hutsupinkkiin?

Puuh, olipa paatos. Teidän vuoronne. Mikä meikkien maailmassa karmii?

Taustalla soi: Mascara

44 vastausta artikkeliin “Meikkiangsti

  1. Kaikki överi ahdistaa. Överit ripsienpidennykset, överit rakennekynnet, överit meikit jne. Olen itse jotenkin niin yksinkertaisen ystävä, että selviäisin lopulta varmaan parilla perusvärillä (musta ripsari ja rajauskynä, punainen, nude ja hohtava huulipuna, ruskea ja vaalea luomiväri, neutraali poskipuna) tästä päivästä tulevaan. Silti minullakin on hurja tarve kokeilla kaikkea värikästä ja repäisevää. Jostain syystä kaikki värikäs ja repäisevä näyttää omalla naamalla likaiselta ja tunkkaiselta, vaikka meikki olisi kuinka huolella tehty. Esim. tumma smokey-eyes meikki näyttää omassa peilissä hutsupesukarhulta, vaikka sen olisi huippuammattilainen maalannut naamaani. Kaverilla vieressä sama meikki voi olla tosi hieno. Vähän sama juttu on esimerkiksi rannekorujen tai isojen korvisten kanssa. Muilla aivan ihania, itselläni aivan liikaa.

    1. Hmm..ettei peilikuvaasi vaan tarkastelisi hiukan liian virkaintoinen kriitikko? :)

      Överit ripsipidennykset, komppaan. Meikeissä överiin on minun skaalallani vaikeampi yltää ja rakennekynsissä en taida edes keksiä mitään mikä olisi liian överiä.. :D

  2. Saman dudeten takia olen pohtinut jo useamman vuoden pysyvää hiusvärin vaihtoa, mutta ajatus tyvikasvusta hirvittää :/

    Huulipunat, paitsi nudet, on nou nou. Tulee ihan pelle olo heti :P Ja ylimeikattu.

    1. …. Nyt kun luin ylemmän kommentin, niin juu! Mä en tarvis kuin mustan ripsarin, kajalin ja luomivärin, nuden kiillon ja mineraalipohjan loppuiäkseni :D

      1. No ei se hiusväri ole mun mielestä niin leimallinen. Rivivälit ilmeisesti kertoivat suht avoimesti kenestä on kyse.. :D

        Ellottaako kirkas huulipuna muillakin, vai ainoastaa peilissä?

        1. Joo eihän tuo mitenkään epäselväksi jäänyt ;) Määritelmä ”tanssija-laulaja” lennätti aamukahvit mäkille :D

          Ei ne huulipunat muilla näytä laisinkaan pahalta, päinvastoin kadehdittavan hyvältä…. Harjoituksen puutetta varmaan, mutta kun asiaa ei auta utelut ”Äiti hei, miks sullon huulipunaa? Ooksä menos pilettää?”

          1. Heha, senkin pikkuiset kommentaattorit. :)

  3. Saanko kysyä, mikä on se huulipuna, josta puhut postauksessasi? Rakastan kirkkaita huulipunia. En oikein pidä nudehuulista (punertava huulten väriä muistuttava nude ok). Kirkkaista väreistä fuksiat, punaiset, oranssit, korallit ovat ihania. Narsin carthage on suosikkini nyt.
    Vaalea sinipohjainen pinkki taas on kamala, hutsu, halpa, eikä sovi oikein kenenkään väritykseen mielestäni.

    1. Se epäonninen puna on nimeltään Betty Bright ja kotoisin perheestä MAC. Googlen kuvahaulla siitä löytää sekä fiksuja että vähemmän edustavia swatcheja – niitä sellaisia, jollaisena se peilisssäni näyttäytyy.. :)

      Sinipohjainen hyvin vaalea pinkki menee killerin hyvin osana jotain muuta huulimeikkiä, mutta yksinään se on kyllä hiukan vaikea väri, olen samaa mieltä. :)

  4. Olen Flikan kanssa samoilla linjoilla. Kaikki överi saa puistatukset liikkeelle. Siis sellainen kunnon överi barbimeikki, jossa ripset on tönkkömaalattu tupoiksi, poskipunaa on purkillinen ja pumpatut huulet on meikattu huolimattomasti vähän yli hutsupinkillä. Kaiken kruunaa tietysti paksu kerros liian tummaa meikkivoidetta + puuteria. YÖK!

    Hiukan myös asian vierestä eli mikä meikeissä suivii… Eniten suivii se, etten monien vuosien etsinnöistä huolimatta ole löytänyt ripsaria, joka oikeasti taivuttaisi ripset tai edes säilyttäisi taivuttimilla taivutetut kurvit. Ennen ripsarin lisäämistä ripset ovat sopivan kurvikkaat ja taipuvat nätisti, mutta joka ikinen ripsari vääntää ripset tönkkösuoriksi. Olisko jotain vinkkiä hyvästä ja aikuisten oikeesti taivuttavasta ripsarista? Tuuheutusta ja pidennystä en tarvitse, ainoastaan kurveja!

    1. Hei! Kannattaa kokeilla vedenkestävää ripsiväriä. Itse käytän Lumenen Blueberry Curl waterproof-maskaraa, ja se pitää hyvin taivutukset.

    2. Minulla kanssa tönköt ja töpöt ripset ja pitkään murehdin kun taivutukset ei pysyneet ikinä millään ripsarilla. Kunnes jostain luin, että vedenpitävä ripsiväri pitää myös taivutukset. Minulla Max Factorin False Lash Effect ja Lumenen Blueberry Curl vedenpitävinä ovat toimineet erinomaisen hyvin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

    3. Barbimeikki herättää aina tunteita. :)

      Ripsarista jo ehdittiinkin vinkata, yleensä mikä tahansa vedenkestävä tosiaan pitää taivutuksen kaarella pidempään. Kokeile myös painaa maskaraharjalla ripsityveä alhaalta päin muutama sekunti ennen kuin sipaiset värin kärkeen asti, saattaa buustata taivutusta vielä vähän lisää. :)

  5. Mun täytyy sanoa että varmaan ainoa kauneudenhoidollinen juttu jota en ymmärrä, on ripsipidennykset. En ole kertaakaan nähnyt luonnollisia sellaisia, vaan aina tunnistaa selvästi että nyt on vähän enemmän tuuheutta kuin luonto on antanut. Ripsipidennykset eivät vain yksinkertaisesti ole mielestäni kauniit. Tekoripsien käyttö osana lookkia on tietysti ok, joten en ymmärrä miksi pidennykset ovat mulle sitten niin eri asia… Ehkä siksi, kun tekoripsien kuuluukin näyttää ”epäluonnollisilta”? Samoin rakennekynnet on mun mielestä hienoja, ja sellaiset mulla olikin pitkään.

    Meikissä ei nyt ole sellaista asiaa, jonka kokisin häiritseväksi. Mulle ei sovi tietyt, viileät sävyt lainkaan ja esimerkiksi hennon vaaleanpunainen huulipuna ei vaan tule ikinä tapahtumaan mun kasvoilla. Mutta ei mulla mitään väriä vastaan sinällään ole :)

    1. Osittain samaa mieltä. Erittäin harvoin näkee luonnollisia ripsipidennyksiä, mutta mä luulen, että niiden ei ole tarkoituskaan näyttää luonnolliselta. Kun laitetaan, niin laitetaan näkyvästi. :) Tosi paljon on tekijän käsialasta kiinni.

      Ja rakennekynnet, ah – heikkouteni. :)

    2. Minä olen nähnyt luonnolliset ripsienpidennykset – itselläni. Varmaan muillakin, mutta enhän voi tietää, onko jotkut omat vai ei, kun ovat niin luonnolliset. ;) Itselläni on lyhyet värittömät ripset ja pidennykset ovat vain max 2 mm omiani pidemmät. Useimmiten kommentit ovat olleet tyyliä: ”Mikä uusi upea ripsari sulla on?” Käytän pidennyksiä vain kesäisin.
      Kauhistus on tosiaan sellaiset risukasat blingeineen, joista näkee jo metrien päähän, että ne on pidennykset.

      1. Ihan mahtavaa kuulla että olet saanut toiveidesi kaltaiset pidennykset, niin se poikkeus vaan vahvistaa säännön. :)

  6. Ensiksi tulee mieleen ihonväriset nudehuulet! HRRR!! Ei vaan toimi oikeasti kenelläkään elävässä elämässä. Ugh, olen puhunut! (Tai pitääkö laittaa, että kirjoittanut? :D)

    1. Hah, tiedätkö tää on yksi juttu, jota olen omassa meikkaamisessani joutunut opettelemaan. :) Mutta jo pelkästään se, että huulet kiiltävät hiukan eivätkä ole mattaiset, tekee nudelookille ihmeitä. Mutta ymmärrän kantasi, näin entisenä nudeangstaajana. :)

  7. Apua! Nyt mua alkoi hirvittää kun mulla oli yks päivä todella kirkasta pinkki-korallia huulipunaa. Näytinköhän mää nyt tuolta kuuluisalta tanssija-laulajalta :D

    Mua ehkä eniten häiritsee sellaiset oranssit överitekorusketukset. Varsinkin kun ne on yhdistetty sellaisiin keltaisiksi blondattuihin hiuksiin :P Toinen ei ketään imarteleva tyyli on laittaa jotain todella metallista tai hohtelevaa luomiväriä koko kulmaluulle. Ihan siinä kulmakarvan alla on ok ja koko kulmaluulla menee joku hillitysti satiininen, mutta valitettavasti joskus näkee sellaisia, että on laitettu koko kulmaluu täyteen hopeista metallista luomiväriä ja se on vaan aika kauheeta.

    1. Hih, angstiketjuissa on se vaara että törmää johonkin sellaiseen, mistä itse pitää. Kuten ylempänä maininta nudehuulista, joista itse taas olen ajan ja harjoittelun kanssa alkanut tykätä. :)

      ”Överi” mainittu jälleen, tämä tuntuu olevan aika yleinen ahdistuksen aihe.

      Kulmaluun ylikorostus, hyvä huomio. Sopii tietyntyylisiin meikkeihin oikein hyvin, mutta yksinään tai muuten tosi kevyessä meikissä se pistää kyllä vähän silmään. Mä joskus kierrän tätä niin, että käytän superhohtavaa, mutta persikkaista väriä, joka ei tunnu ihan niin kovalta. :)

  8. Mullakin tökkii överit ripsipidennykset (ja tekoripset). Minun pitäisi koputtaa puuta asian suhteen, sillä voin hyvin kuvitella joskus ottavani pidennykset, jos on ylimääräistä rahaa (mitä vahvasti epäilen). Sen jälkeen vaan näyttää niin valjulta, kun ei enää uusi ripsiä. Mutta liikaa on liikaa ripsipidennyksienkin kanssa. Ja vaikkapa pysyvät timantit pidennyksiin, ei ei.

    Kestän meikissä lähes kaiken, paitsi ysäriruskean huulipunan. Ehkä ennemminkin aina samanlainen meikki tökkii, kuin mikään yksittäinen trendi tai meikkaustapa. Hihkun riemusta, kun jollakin on erikoinen meikki tai vaikkapa joku ihan kreisi huulipuna. Mulla on monia huulipunia, jotka odottelevat viime keväisen rohkeuden palaamista. Kuten Saint German… Tietysti kulmakarvoihin liittyviä juttuja on myös monia, kuten viivoiksi nypityt tai liikaa meikatut. Tai ettei kulmakarvoja ole meikattu ollenkaan. Huh, näitähän on ihan hirveästi :D

    1. Sitä pääsee ihminen yllättävään angstivauhtiin, kun pyörän saa kerran liikahtamaan.. :)

      Ysäriruskea on ollut mullakin opettelun alla, mutta nyt jo voisin kuvitella käyttäväni sitä töissä. Mitä enemmän kaikkia epätavallisia värejä vaan kylmästi käyttää ja jättää huomiotta kaikenlaiset kulmien kohottelut, sitä helpommaksi se tulee. :)

      Onko sulla Magentaa, Heroinea tai Rebeliä? Tai mitä tahansa tummempaa lilaa? Kokeile tehdä liukuväriä tummasta St.Germainiin, toimii järjettömän hyvin!

      1. Mä käytin joskus ysäriruskeaa huulipunaa (ala-asteella, kääk!) niin hartaasti, että miellän sen välittömästi minun käyttämänäni niihin aikoihin.

        Hih, pidin hyvin todennäköisenä, että kyseessä on Betty Bright :) Törmäsin samaan ongelmaan ja myin sen pois. Onneksi se sai rakastavan kodin, jossa oli surkuteltu, kun se oli keväällä myyty loppuun nenän edestä.

        En omista mitään noista, mutta Magentaa, Rebeliä ja Up The Ampia olen monesti katsellut sillä silmällä. Luulin Heroinen olevan LE-tuote, mutta ehdottomasti tsekkaan sen, jos sitä on saatavilla. Ja mulla oliskin juuri sopivasti yksi ilmainen huulipuna hakematta (B2M) :)

        1. Me pidettiin kaveriporukalla viime vuonna ysäribileet ja ai että kun mä nautin niihin valmistautumisesta. :D Eeppinen kattaus vyölaukkuja, flanellipaitoja, jojoja, hiusdonitseja, ruskeaa huulipunaa sekä toimiva 8-bittinen Nintendo – musiikista puhumattakaan. Paras teema koskaan! :’D

          Nyt just tänään samaan aikaan kun mä täällä purnasin tuosta Betty Brightista, niin Linda Hallberg oli tehnyt sillä mielettömän kauniin huulimeikin. Tasan ei käy lahjat.

          Heroine onkin LE, mutta Tropical Taboosta vikkelimmät saivat kynän itselleen. Itse tykkään ehkä hiukka enempi vielä Magentasta, siinä on enempi potkua, varsinkin St.Germainin parina. Mutta jos noin niinkuin B2M:n kannalta katsoo, niin testaa ihmeessä Rebeliä, se on nätti niineenkin, mutta toimii killerin hyvin kaikissa liukuvärijutuissa. :)

          1. Mäkin haluan ysäribileisiin! Nintendokin löytyy :D

            Sähän voit vieläkin kokeilla Betty Brightia, ellet kerinnyt myymään sitä pois :)

            Mä sain Heroine-kynän! Täytyy sitä Rebeliä silti vielä katsoa.

  9. Itselläni nudehuulet toimii erittäin harvoin, minulla on tällä hetkellä 1½ melko toimivaa nudehuulipunaa. 1½ siksi, että niitä on kaksi joista toista harkitsen aina vaan ja edelleen, että sopiikohan se sittenkään oikeasti vai ei…

    Toisten meikeissä tökkii liian tumma meikkipohja. Se ei vaan näytä ikinä hyvältä. Lisäksi karsastan – usein vähän vanhemmilla naisilla – erittäin ruskettunutta ihoa ja todella vaaleaa huulipunaa, joka aika usein on joku vaaleanpunainen. En ymmärrä myöskään suttuisia ja paakkuisia ripsiä tai jos ripsissä näyttää olevan kerrostettuna puoli putkiloa maskaraa. Miksi niitä suttuja ei voi siivota? Myöskään hämähäkkiripset eivät mielestäni näytä hyvältä. Kynsissä minun konservatiivinen mieleni ei ole koskaan oppinut pitämään övereistä stilettikynsistä. Överillä tarkoitan todella pitkiä. No, ei se stiletti ole muutenkaan ihan mun estetiikalleni sopiva kynnen muoto. ;-)

    Yleisesti ottaen olen kuitenkin suht vapaamielinen ihminen ja vaikka joskus kiinnittäisinkin enemmän huomiota jonkun muun ulkonäköön, niin yleensä se menee niin, että rekisteröin sen ja sitten kohautan harteitani, että kukin tyylillään, jos omasta mielestään näyttää nätiltä niin mikäs minä olen siihen mitään sanomaan. ;-)

    1. Erinomainen pointti tuo viimeinen, juuri näin. Eipä se keneltäkään muulta ole pois, jos joku tykkää näistä muita ahdistavista tyyleistä. Erilaisuus on rikkaus, samoin kuin rohkeus. :)

      Ihan mielenkiinnosta, ylsinkö minä lomakynsilläni skaalallasi överiin? Rrrrrakastin niitä valkoisia piikkiteräviä stilettejä! :D

      1. No siis tavallaan joo taisit yltää. ;-) Joskin ne kynnet oli kauniit sinänsä ja näyttäisivät aivan upeilta esim. lumikuningattarella naamiaisissa. ;-)

        Ehkä sellaiset kiinnittää mun huomioni seminegatiivisena lähinnä esim. jollain työntekijällä jossain, koska en voi uskoa, että ne olis kovin käytännölliset…. Tai siis viimeksi muistan kiinnittäneeni huomiota nimenomaan stilettikynsiin kun olin ruokakaupassa ja kassatytöllä oli aika hurjat stiletit. Se ei vaan jotenkin mun mielestä istunut kuvaan. Vaikka ei kai ole olemassa mitään kassaneidin prototyyppiä. ;-) Eikä kyllä pitäisikään olla.

        Tai sitten mä olen vaan alitajuisesti kateellinen, kun en voi itse työni takia pitkiä kynsiä pitää…. :-P

        1. Mulla on hirveä ikävä näyttäviä stilettejäni, mutta harrastukset sanelevat toistaiseksi ehdot kynsien pituudelle. Lyhyistä rakennekynsistä taas en saa mitään irti, kasvuraja tuntuu suhteessa järjettömän suurelta heti. Onneksi akryyliä saa jauheesta ja nesteestä taiottua heti kun tilanne sitä vaatii. :)

  10. Oon monesti överin ystävä. Ihmiset kauhistelevat riskiä jostain poskipuna- tai kulmakarvaövereistä, minusta molemmat on ihan mahtavia. Ripsipidennykset ja tekoripset harvoin häiritsee. Raja tulee kuitenkin vastaan esimerkiksi rusketuksessa (sekä auringosta, purkista että tahattomasti liian tummasta meikkivoiteesta saadusta) ja huulipunan vaaleudessa (ällöt nudet ja ns. ruotsinpinkki, erityisesti yhdistettynä siihen rusketukseen).

    Kaikkein pahinta on silti ysäristä tuttu tumma huulenrajaus, vaalea huulipuna -kombo. Mielellään ruskeasävyissä.

    Blogeja lukiessa tuntuu hassulta, kun luomiväreinä lilat ja violetit tuntuvat olevan vähän kaikkien turvallista ja luontevaa aluetta, minusta nuo ovat ihan kauheita. Joku ihan mustanvioletti voisi mennä hyvässä smokyeyessä, mutta ynnnnnnnnhhhh joku vaalea lila. Ällöö! Tiedän kyllä olevani tosi yksin mielipiteeni kanssa, ja tähän asti olen pitäytynyt edes lausumasta sitä ääneen. Nytkin vaan siksi, kun kysyit!

    1. Ha, ruotsinpinkki – ihan uusi termi mulle! Huikea! :D

      Ja eikö helpotakin purnata ääneen? Vaikkei kukaan oikeastaan lukisikaan tai reagoisikaan, niin onpahan sanottu: yök. :)

      Mä käytän nudehuulten kanssa aika usein ruskeaa ja hiukan tummempaa rajausta – ihan kylmästi, vaikka tiedostan tämän ysärimielikuvan. :)

  11. One name. Teppo Säkkinen. Siinä kiteytyy mielestäni kaikki meikkaamisen nou-nou, vaikka onkin mies. Värjätyt palkkikulmat ja oranssi tekorusketus. Oih ja voih.

    1. Piti oikein googlettaa että kuka ihmeen tepposäkkinen, mutta kuvailusi perusteella löysin kyllä oikean tyypin. :)

      Viitaamatta kehenkään yksittäiseen henkilöön, täytyy sanoa että tarkkarajaisiksi nypityt kulmat miehellä on mulle vähän vaikea pala. Tässä nostan kädet pystyyn ja myönnän olevani ihan kalkkis.

  12. Semmoiset poskipunaviirut joita ei kunnolla häivytetty/väriä enemmän kuin riittävästi ei oikein pue ketään.

    1. No mitä, sopiihan ne muotilehtien editorial-kuvauksiin. :)

  13. Mä en oikeastaan inhoa mitään. Oikeanlaisella ihmisellä (ja asenteella) kaikki on ok. :)

    Ja hei, Betty Bright. Jos tökkii edelleen, niin mä olen vapaaehtoinen ostaja! ;)

    1. Asenne tekee paljon. :)

      Betty on kyllä edelleen vähän töks, ehkäpä saat lähiaikoina sähköpostia.. ;)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.