Pehmomeikki

Heissan! Pehmeän pitkän viikonlopun höysteeksi pehmeitä kuvia. Muistelen tehneeni jotain varjostuksentapaista, mutta eipä siitä paljoa näy linssin läpi välittyvän. No, pehmeää tavoiteltiin ja pehmeää saatiin. Ruskeita maanläheisiä sävyjä (MAC Until Dawn), ohuen ohut ruskea rajaus (MAC Dipdown), pikkiriikkisen kultaa keskiluomella (MAC Gilt Gourmet) ja pitkästä aikaa valkoinen sisäkajal (MAC Fascinating). Huulilla on joku MACin Cremesheen-huulikiilto, mutta en valitettavasti muista sävyä. Vikkelän lähdön meikitön meikki, sanoisin.

Tukka on pöyhitty pystyyn kuivasampoolla ja olen toden teolla päässyt Batisten makuun. Sen tumman lisäksi suihkuttelen tukkaani tuuheuttavaa sekä kirsikantuoksuista versiota ja tykkään pölönä kaikista kolmesta. Tuskin yllättää ketään, joka kyseisiä tuotteita on kokeillut.

No mutta, lyhyt jiibajaaba tänään – allekirjoittanut painaa yhden pitkän työpäivän pois alta ja luikkii sitten keinumaan Itämeren laineille. Jos ei sunnuntaina kuulu mitään, niin suotte sitten nuutuneelle matkaajalle yhden vapaan voivottelupäivän. Tai kukapa tietää, jos vaikka innostun parfymerian valikoimista niin, että ehdottomasti haluankin linnoittautua hetkeksi tabletin äärelle. Jätetään sekin vaihtoehto auki.

Reipasta lauantaita, rakkaat!

Taustalla soi:

2 Comments Lisää omasi

  1. Ragdoll sanoo:

    Näytät tosi freesiltä! :)

    Oletkos muuten testannut Lancomen teint miracle meikkivoidetta? Olen lääppinyt nassuun pelkkää mineraalimeikkiä useamman vuoden ja haaveilen syrjähypystä vetisempään meikkipohjaan. Onkohan kehujen arvoinen vai suosittelisitko jotain muuta? :) (Varmaan ärsyttävä ja haastava kysymys, koska kaikki riippuu ihosta, mutta älä ammu) ;)

    1. Nyt taisit tämän kysymyksen kanssa vetää vesiperän, en usko että osaan olla avuksi. Reippaasti vaan jollekin monta sarjaa tuntevalle kosmetiikkamyyjälle laukomaan kysymyksiä, olen varma että saat oikean putelin. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.