Helpot aamukynnet (taas)

Vuorossa taas kiireisten aamujen ai-niin-kynnet-unohtuivat -lakkaus, hohtavaa kimallusta tummalla pohjalla. Pääosissa Leighton Dennyn upea metallimusta Steel Appeal sekä Isadoran hopeinen Silver Bling. Sivuosaa näyttelee Essien Matte About You, jolla mattasin osan kynsistä. Helppo lakkaus, joka toteutui näppärästi aamupuuron äärellä uutisia lueskellessa.

Osaan kynsistä levitin kimallelakan koko kynnelle, osa sai kuorrutteen vain tyviosaan. Matattu tyvikimallus erottuu ehkä vähän hienostuneemmin edukseen, mutta kunnon bling-asennetta ja väriä on kokokimaltavissa kynsissä enemmän – jos näin jälkikäteen saa huomioida.

Vielä en ole kokenut kovin suurta pastelliheräämistä kynsilakkojen suhteen, vaikka lisääntyvä valo ja satunnaisesti näyttäytyvä aurinko yleensä herättelevätkin söpöilyhormonit talviunesta varsin nopeasti. Varovaisesti olen käynyt kääntelemässä Diorin uuteen kevätkokoelmaan kuuluvaa mattaiseksi kuivuvaa pastellista kimallepäällyslakkaa (jep, melkoinen sokeripommi!), joka olisi taatusti uniikki hankinta, mutta se on jäänyt hintansa vuoksi ainakin toistaiseksi vielä kauppaan. Himo on kuitenkin herännyt, joten pastellijuttuja siis kenties myöhemmin lisää. Vai onko joku teistä jo ehtinyt toden teolla iskeä näppinsä ällöön sokerikuorrutteeseen?

Taustalla soi: Tegan&Sara

*Molemmat värilakat blogin kautta saatu*

4 Comments Lisää omasi

  1. JonnaH. sanoo:

    Tosi nätit!

    1. Kiitti! :)

  2. sabiha sanoo:

    Kauniit kynnet.
    Minäkin rakastan kaikkia kimaltelevaa lakkaa talvella olipa päivä tai yö käyttöön.

    1. Kimalluksessa on jotain alkukantaisen kiehtovaa. Ehkä esi-isiini on kuulunut harakka tai kaksi. ;)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.