Kimmeltävä harmaa

Kulta ja harmaa, ah miten pidänkään tuosta parista. Vähänkään kiireisempänä tai meikkihaluttomana aamuna kaivan esiin nämä kaksi askia. Toimii aina. Jäin oikein miettimään, että enkö todella ole esitellyt näitä kaveruksia aiemmin, mutta en löytänyt pikaisella kaivelulla mitään näihin viittaavaa. Ilmiantakaa heti, mikäli alan toistaa itseäni.

Alle mattainen mutaharmaa pohjustusväri ja sen päälle sormipaineluna läpikuultavaa kultakimmellystä. Tällaiset läpikuultavat, hentopigmenttiset luomivärit ovat ehdottomasti parhaimmillaan näissä kontrastikerrostuksissa. Yksinään ne eivät tee luomella juuri mitään, mutta näin – valtavan nätti? Kontrastikerrostuksella yritän sanallistaa lyhyesti kylmän ja lämpimän ja tässä tapauksessa vielä kahden eri tekstuurin, matan ja kimmeltävän, yhdistämistä.

Lähikuvissa näkyy myös puskaviikkojen konkretia, joka tulee valitettavasti näyttämään tältä vielä pidemmän aikaa. No, pääsette seuraamaan kasvatteluviikkoja todelliselta lähietäisyydeltä, toivottavasti tämä on vertaistuen muodossa avuksi.

Nyt kipin kapin sovittelemaan uusia silmälaseja, vanhoista hengettömistä on alkanut aika jättää jo muutama vuosi sitten. Ajattelin repäistä ja satsata kerralla useampiin, niin ehkä ne kuluisivatkin lempeämmin kun olisivat vähän kevyemmällä käytöllä. Jännittää! Olen pitäytynyt hengettömissä viimeiset kymmenen vuotta, joten kehykselliset klasit tulevat olemaan mukavuusalueen todellinen pahoinpitely. Palataan kuvatodisteisiin myöhemmin.

Reipasta lauantaita kaikille!

Taustalla soi: Agnes Obel

18 Comments Lisää omasi

  1. pömppä sanoo:

    Upea yhdistelmä!

    1. Kiitos! :)

  2. Nina sanoo:

    Vastaavat värit löytyvät täältäkin ja usein tulee käytettyä.
    hankin viime syksynä kahdet uudet rillit. Toiset ovat oikein hyvät, toisista ajattelin myöhemmin, että mitä hittoa olen ajatellut… jotenkin ne tuntuivat , noh, tätimäisiltä. Jäivät sit pitämättä. Mutta näkö on sen verran huono, että on pakko olla varalasit. Sen sijaan aurinkorilleihin oon oikein tyytyväinen. Nekin piti hankkia vahvuuksia. Sain ne viikko sitten ja nyt olen karjunut, että missä se aurinko, kun mulla on uudet arskat.
    Odotellaan mielenkiinnolla kuvia sun uusista rilleistä.

    1. Nina sanoo:

      Siis hankkia vahvuuksilla :) Näin aamusta ei aivot vielä toimi ekan kahvikupin aikana.

      1. Haha, tiäkkö, sä olet mennyt ja karkottanut auringon kokonaan tuollaisella tempulla. Ei voi ostaa aurinkolaseja keskellä talvea, ihan selvä Murphyn sääntö! :) Ei vaan, mäkin haluun. En ole koskaan omistanut aurinkolaseja vahvuuksilla.

        1. Nina sanoo:

          Jep. Mä vähän mietin kanssa tuota. Että näinkö manaan sen auringon. Naisen logiikalla hankin ne nyt ja sit ne tuntuu ihan ilmaisilta keväällä, kun ne on maksettu jo tammikuussa. Ja sithän mä oon tavallaan ikään kuin säästänyt rahaa, jonka voin käyttää toukokuussa New Yorkin reissulla. Mä en itse asiassa ajattelekaan muuta kuin sitä reissua ja miten kuljen siellä uusissa arskoissa :)

          1. Tunnistan tuon logiikan ja siunaan ajattelutapasi sydämellisesti. :)

  3. Ilona sanoo:

    Todella kaunis yhdistelmä! :)

    1. Kiitos Ilona. :)

  4. Jenni sanoo:

    Kynsilakoilla olen tuota samaa harrastanut jo ehkä kivikaudelta, miksihän ei ole tullut meikkien osalta mieleen… Kiitos siis vinkistä, sopii ihan täydellisesti uusimmille hankinnoille (mattamusta ja helmiäisshampanja)! :)

    1. No niinhän se sopii! Mulla on yksi hyvä harmaa lakka, joka kävisi tällaiseen pohjaksi, mutta yhtään inspiroivaa kultaista hippulakkaa ei taida olla. Oho, luotiinko tässä juuri tarve? :D

  5. JohannaW sanoo:

    Upea silmämeikki kaikessa yksinkertaisuudessaan! Tykkään vielä tuosta persikkaisesta huulipunasta/-kiillosta (siis kai se on persikka? :D omalla näytöllä se on). Noh, jokatapauksessa kaunis kokonaisuus. Osui ja upposi meikään ihan täysin. :)

    1. Persikan ja punertavuuden rajalla taiteileva MAC Shanghai Spice. :) Ja kiitos. Kuten sanoin, luottopari kaikenlaisiin aamuihin. :)

  6. Marki sanoo:

    Hommasin viime viikolla kahdet rillit. Toiset on punasankaiset, toiset liilat. Ihanat. Koska sain piilareiden käyttökiellon, päätin sitten sijoittaa päheisiin sankoihin. Ne ovat asuste ja korjaavat hätäisen meikin.. :)
    Petra, olisko sulla vinkkiä seuraaviin ongelmiin tai oletko kirjoittanut aiheesta: vuotavien herkkien silmien meikki ja raskaat luomet. Tai olisiko antaa vinkkiä, mistä löytyisi hyviä vinkkejä.

    Tänään treenasin silmämeikkiä raskaille silmäluomilleni ja totesin, että pakko se on vissiin viskoa nuo halpisluomivärit mäkeen, sillä niiden häivytys on yhtä tuskaa. Kun laitan tummaa väriä ja häivytän, häviää koko väri. Sama käy vaaleille luomiväreille. Ja kun laitan alaluomelle väriä tai kajalia, alkaa silmät vuotaa, pian onkin koko meikki sotkussa, sillä kosteus leviää myös yläluomiin.Kohta alkaa taas keikkaa puskemaan ja tarviis saada esiintymismeikit kondikseen, mutta totesin olevani täysin tumpelo. Tarvitsen kurssin aiheesta silmämeikki! Tai sitten kuljen naturellina loppuelämäni.

    Yhdellä videolla käytettiin macin luomiväriä ja ihaillen katsoin, miten nätisti se häivyttyi ja kun tein tismalleen saman perässä toisella luomivärillä, samoilla sävyillä, häivytyksen yhteydessä olin takaisin nollatilanteessa. Ärrinmurrin!

    1. Juu asusteeksi minäkin omat sankani valitsin. Tummat rouskut pokat ja värikäs huulipuna tulevat todennäköisesti olemaan kesän 2014 luottolook. :)

      Vuotaville silmille toimivat parhaiten mahdollisimman vedenkestävät tuotteet (monella brändillä oma linjansa), mutta niiden poistamiseen tarvittavat aineet eivät ole omiaan herkille silmille. Tarvitsee siis joko tasapainoilla näiden välillä tai löytää jostain öljypohjainen silmämeikinpoistoaine, jolla saat tiukassa istuvat meikit helposti irti. Ja laittovaiheeseen kannattaa varata aikaa, sillä monella vedenkestävällä tuotteella on lyhyt ”asettumisaika”, jonka myötä se tarraa ihoon. Jos tuona asettumisaikana saat silmät vuotamaan, ollaan taas nollatilanteessa. Eli malttia ja helliä liikkeitä meikkaamiseen.

      Laadukkaat tuotteet ja siveltimet ovat totisesti avuksi lopputuloksen saavuttamisessa. Mitäs jos löisit kaksi pörisevää samalla lätkällä ja hakeutuisit meikkiopastukseen sellaisen sarjan edustajalle, jolla on hallussaan vedenkestäviä tuotteita? Meikkitaiteilija voisi hahmotella luomiisi sopivan mallin ja valita oikeanlaiset tuotteet.

      Valmiista meikkivinkeistä tulee mieleen Charming Nails, jolla on raskaat luomet mutta aina nättejä meikkejä. Tutoriaali puuterisilla luomiväreillä tehdylle raskaan luomen häivytykselle löytyy CN:n blogin sivupalkista. Samoja ohjeita pitää soveltaa voidemaisten luomivärien kanssa hiukan muunnellen, mutta ehkä siitä on ainakin aloitusvaiheessa avuksi. :)

  7. TanjaP sanoo:

    Tämä meikki osui ja upposi,olen kiireisinä aamuina huomannut turvautuvani tähän ja toimii loistavasti. :)

    1. Mainiota! Tosi kiva kuulla että mun vahingossa syntyneistä yhdistelyistä on jollekin arjessa hyötyä. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.